Mun koulutus meni täysin hukkaan. Onnea vaan yhteiskunnalle!
En pääse mihinkään töihin, en enää edes "hanttihommiin".
Kommentit (171)
Tarkistin nyt tästä artikkelista ja tässä tosiaan mainittiin, että hän on työnteolla rahoittanut opinnot. Eli opintotukikuukaudet on olleet yliopistoissa rajalliset ennenkin.
Olen siis onnistunut saamaan virheellisen käsityksen aikaisemmasta systeemistä, mutta se käsitys ei ole syntynyt vain tämän yhden uutisartikkelin perusteella. Noloa silti. Häpeän.
Nykysysteemin kuitenkin olen ihan itse myös käytännössä kokenut ja testannut.
Minulle on myönnetty useisiin täysin eri alojen tutkintoihin toiselle asteelle tukea ja olen suorittanut useita tutkintoja. Korkeakouluun ja yliopistoon puolestaan en saa enää opintotukea, enkä lainaa, vaikka haluaisin ja kykenisin opiskelemaan toisen tutkinnon. Tukikuukaudet jotka on varattu korkeakoulu ja yliopisto-opintoihin, eivät riitä kahteen kokonaiseen tutkintoon.
Vierailija kirjoitti:

Toimeentulotukea en myöskään saa. Minulle on sanottu hyvin tiukasti ei. Kuulemma opintojen rahoitus ei kuulu toimeentulotukeen.
Silti säännöllisesti olen kuullut väitteitä, että toimeentulotukea olisi ihmiset saaneet harkinnanvaraisena opintoihin. Mielestäni on erittäin kyseenalaista, jos todella asia on niin, että tällaisia tukia voidaan harkinnanvaraisesti myöntää ns. "pärstäkertoimella". Toivon totisesti, että tässäkin olisi tapahtunut jokin väärinkäsitys.
Vierailija kirjoitti:
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/4b4c163c-6786-4e01-8a7f-3ba0088d4…
OAJlta tuli hyvä keskustelunavaus tähän koulutusasiaan. Systeemiä on pakko muuttaa jotenkin!
Joo mutta kuka tekee enää yksittäisiä sijaisuupäiviäkään jos varisnainen voranhaltijaopettaja opiskelee, kun suojaosa poistettiin eli se on heti pois työttömyys/ansioturvasta jos tienaat 300 e?!
Ei noin paljoa voi maksaa jokaiselle opiskelee! Maksakoot työnantajat jos haluavat ehdottomasti että luokanopettaja Pirho-Kustaasta tehdään erityisope tai matikan ope. Maksavat ne nytkin esim nepsykoulutuksia ym.
Mikä varsinainen opetusalan ongelma tämä on? Alalla on paljon työttömiä päteviä opettajia ja erityisopettaja, koska rehtori saa ottaa sijaisuuteen vaikka epäpätevän serkkunsa tai jonkun opettajan lapsen, joka vasta pyrkii OKL:ään. Opettajien kaverit on seuraavana jonossa ja heille pelataan aukeavat sijaisuudet ja pääsevät virkoihin siten paremmin kiinni myöhemmin. Samaa sisäsiittoisuutta on opetusalalla kun muuallakin.
Gradun hei sinä jossain ylempänä kyselijä voit viimeistellä hakemalla aina lisää lisäaikaa siihen ei yleensä ole yliopiston puolelta estettä, koska yliopisto saa siitä rahaa että valmistut! Työn ohessa tai vaikka viikonloppuisin...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei yhteiskuntaa yhden ihmisen työllistyminen kiinnosta.
Ei eläkeläisiä kiinnosta, kunhan oma eläke tulee tilille.
Minä jään työeläkkeelle 7 vuoden kuluttua jos olen elossa vielä silloin. Silloin tulee 44 vuotta kokopäivätyössä täyteen. Mitä muuta pitäisi vielä tehdä että ansaitsee työeläkkeensä?
Vierailija kirjoitti:
Miksi et opiskellut vaikka lääkäriksi? Suomessa on kuitenkin ilmainen koulutus joten oma valinta opiskella joku ei työllistävä ala.
Hölmöläisten peitto
"Yli 30 vuotta eläkkeellä olleiden määrä kasvaa hurjaa vauhtia."
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tarkistin nyt tästä artikkelista ja tässä tosiaan mainittiin, että hän on työnteolla rahoittanut opinnot. Eli opintotukikuukaudet on olleet yliopistoissa rajalliset ennenkin.
Olen siis onnistunut saamaan virheellisen käsityksen aikaisemmasta systeemistä, mutta se käsitys ei ole syntynyt vain tämän yhden uutisartikkelin perusteella. Noloa silti. Häpeän.
Nykysysteemin kuitenkin olen ihan itse myös käytännössä kokenut ja testannut.
Minulle on myönnetty useisiin täysin eri alojen tutkintoihin toiselle asteelle tukea ja olen suorittanut useita tutkintoja. Korkeakouluun ja yliopistoon puolestaan en saa enää opintotukea, enkä lainaa, vaikka haluaisin ja kykenisin opiskelemaan toisen tutkinnon. Tukikuukaudet jotka on varattu korkeakoulu ja yliopisto-opintoihin, eivät riitä kahteen kokonaiseen tutkintoon.
Silti säännöllisesti olen kuullut väitteitä, että toimeentulotukea olisi ihmiset saaneet harkinnanvaraisena opintoihin. Mielestäni on erittäin kyseenalaista, jos todella asia on niin, että tällaisia tukia voidaan harkinnanvaraisesti myöntää ns. "pärstäkertoimella". Toivon totisesti, että tässäkin olisi tapahtunut jokin väärinkäsitys.
Kyse on varmaan siitä, että opintotukikuukaudet on loppuneet jostain syystä kesken ja opinnot on tehty loppuun toimeentulotuen turvin. Uutta tutkintoa tuskin antavat opiskella kokonaan ilman rahoitusta.
Kaverini aloitti juuri toisen korkeakoulututkintonsa ja saa kyllä opintotukea.
Asian voit tarkistaa Kelasta. Ei saa. Tukikuukaudet ei riitä kahteen kokonaiseen tutkintoon.
Sitten voit opiskella toimeentulotuella, kuten itsekkin tein.
No jos raha riittää 20% tai 40% vähennyksen jälkeen, niin siitä vaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei yhteiskuntaa yhden ihmisen työllistyminen kiinnosta.
Eikä useidenkaan. Monet jätetty ulos. Miten se vaikuttaa kansalliseen identiteettiin ja puolustustahtoon. 10 % on työttömänä!
Se on kaikkien ongelma lopulta.
Niin. Ja tässä luvussa ei edes oteta huomioon kuin virallisesti työttömät. Meitä on aika paljon pienyrittäjiä, joilla kassa ei käy tai työtoimeksiantoja ei tule. Mitä se silloin on muuta kuin työttömyyttä.. se ei vaan näy missään. Uskon, että tuo todellinen luku ihmisistä, joilla ei ole työtä olisi oikeasti korkeampi.
Öööh, joku viisaampi voisi valottaa (ei senään -kaasu) mikä tämä Suomen työllisyyspolitiikan tarkoitus on nyt. On työttöminä oikeasti korkeakoulutettuja fiksuja ihmiä ja sitten vähemmän koulutettuja työttömiä jotka antaisivat hyvän panoksen työelämään kunhan saisivat mahdollisuuden jostain.
Koksulaiset ja Riikka huutaa sakset tanassa "menkää töihin, menkää töihin" mutta sillä tarkoitetaan niitä töitä joita suomalainen sinkkutalous ei voi tehdä ilman Kelan jeesiä loppukuussa. Näin käy kun johdossa on ihmisiä joiden substanssi osaaminen ei riitä vähäosaisten vaikeuksien näkemiseen.
Tämä järjestelmä ja järjestely ei voi taata Suomen jokaiselle työhön kykenevälle työpaikkaa. Eikä SDP, Keskusta eikä Vihreätkään. Tämä on hurjaa että enenevä määrä vähävaraisia halutaan lakaista maton alle.
Näin on tehtävä kun kokoomuslaiseen talousoppiin ei sovi tälläiset todisteet ettei työtä löydykkään kaikille Suomi-ideaalimaasta jossa he saavat elää hyvinvoivina, hyvin palkattuna, ja hyvässä sosioekonomisessa asemassa.
Kurjistetaan tukien leikkauksin ihmisiä tarpeeksi ahdinkoon ja vähävaraiset alkaa lääkitä itseään päihtein ja ajautua epätoivoissaan rikosten poluille jolloin he eivät ole enää siis työmarkkinoiden käytettävissä. Näin tämä on suuressa kuvassa menossa.
Talous lähtee kyllä nousuun ja se voi tapahtua nopeastikkin. Alvin nosto oli tosi huono ajatus tähän tilanteeseen.
Kyllä Suomeen yksi mielenilmaus mahtuu, "meitä on liikaa-työttömiä".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Senpä takia me emme tule hoitamaan eläkkeellä olevia vanhempia, koska ei tes-palkkatyöhönkään kelpuuteta.
Onnea Sotejohtajille. Vanhuuseläkkeellä on miljoona neljäsataa tuhatta.
Toisaalta jos ei ole töitä niin on hyvin aikaa huolehtia vanhuksistaan.
Aikaa voi olla, mutta haluja ei ole, eikä mikään ihme. Sitä paitsi ilman riittävää toimeentuloa on aika vaikea hoitaa ketään, kai ne vanhuksetkin esimerkiksi ruokaa tarvitsevat.
Vierailija kirjoitti:
Jos se sua lohduttaa, niin sulla on kohta 300 000 kaveria samassa tilanteessa. Kaikki ei sentään kouluja käynyt, mutta suurinosa kuitenkin.
On se mullakin käynyt mielessä, että olisin voinut aivan yhtä hyvin vetää kaljaa ostarilla vuosikymmenen ja päätyä lopulta tuurilla johonkin hanttihommaan. Nyt voisi aukoa päätä täällä ja huudella muille, että menkää töihin.
Mutta idiootti kun olin, tein kouluja pitkälle opintolainalla ja pari lastakin tein välissä. Nyt sitten ei ole kuin tuulen huuhtoma perse ja velkaa.
Onhan sulla ne lapset. Mulla ei ole velkaa eikä lapsia, mutta sama on käynyt mielessä, että olisin voinut nuorena kittailla kaljaa ostarilla. Tilanne olisi työllistymisen kannalta ihan sama. Meni hukkaan nuo tutkinnot, joista molemmat oli tulevaisuuden aloja aikanaan.
Suomessa koulutetaan nuorisoa isolla rahalla vuosikaudet työttömiksi ja tilalle tuodaan maailman ääristä kouluja käymättömiä ihmisiä paikkaamaan jotain mystistä työvoima pulaa, joka vielä ilmeisesti syvenee tekoälyn myötä...
Intersektionaalisella marxilaisella ideologialla on perävalotakuu. Kuka taho voi palkata näitä tohtoreita? Mitä ne tekee palkkansa eteen? Kuka maksaa?
Vierailija kirjoitti:
Intersektionaalisella marxilaisella ideologialla on perävalotakuu. Kuka taho voi palkata näitä tohtoreita? Mitä ne tekee palkkansa eteen? Kuka maksaa?
Persuilla on sairas ajatusmaailma. MOT.
Vierailija kirjoitti:
Ja koulutus oli mikä?
Rohkenenko ehdottaa, että osana opiskelua oli naistutkimus?
Kouluja voi käydä vaikka kuinka paljon, mutta jos ei käytännössä osaa mitään/osaa soveltaa oppimaansa, niin heikoilla ollaan.
Mun aiemmat amk- ja yliopisto-opinnot johtivat vain jumittumiseen 1500 e kk-palkka copypastetukseen.
Päätin opiskella varmasti työllistävälle ja kelpopalkkaiselle alalle putkimieheksi. Valmistuin sopivasti tähän helvetin lamaan ja nyt parin vuoden työttömyyden jälkeen saakin pyyhkiä persettä noillakin papereilla.
Jahas, taas ollaan haukkumassa miehiä ja kokoomusta
vassarihúorat ovatkin paljon parempia vetämään rahaa