Koska kondylooma paranee?
Osaisiko kukaan sanoa milloin kondylooma on parantunut ja mistä sen voisi tietää?
Onko se silloin parantunut, kun ulkoisia "näppylöitä" ei enää ole?
Kommentit (90)
Nolottaa kertoa, mutta onneksi kukaan ei tunnista ja tästä on jo 30 vuotta aikaa.
Minulla oli nuorena kukkakaaliryhelmää eli kondylooma. Olin hyvin arka tyttö, mutta palavasti rakastunut yhteen mieheen, jonka kanssa oli toistuvia yhden illan juttuja, joten on päivän selvää keneltä tartunnan sain. Olin kuitenkin niin arka ja häpeissänikin, että en mennyt koskaan lääkäriin. Osan kukkakaalinäppylöistä revin itse suihkussa verta vuotaen irti, pienimpiä en saanut, mutta ne hävisivät seuraavina kuukausina itsekseen. Sen jälkeen kondylooma ei ole koskaan oireillut eikä se myöskään ole tarttunut aikuisiän kumppaniini, jonka kanssa meillä on yhteistä taivalta jo 25 vuotta takana.
Minäkin olen oppinut, että saatu tartunta ei koskaan katoa, mutta mutta...
Kondylooma ja hpv paranevat yleensä parin vuoden sisällä itsestään. Kondylooman paranemista voi nopeuttaa penslattavalla lääkkeellä. Nykyisin voi olla muitakin hoitomuotoja. Kondylooman voi olettaa lähteneen, kun oireita ei enää ole ja papa on puhdas. Hpv-viruksia on suuri määrä ja vain osa virustyypeistä aiheuttaa syöpää. Ja syövänkin välttää lähes varmasti, jos käy säännöllisesti papassa. Osa lääkäreistä sanoo, että virus on ikuisesti elimistössä ja voi aktivoitua. Osa taas sanoo, että voitettu virus ei enää aktivoidu. Mene ja tiedä, mutta lähes kaikille hpv tulee elämän aikana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lähes kaikilla aikuisilla on ollut kondylooma, mutta epäonniset saavat siitä syövän esiasteen. Se voidaan hoitaa loop-hoidolla. Mutta ei kannata vaihdella seksikumppania.
Kondyloomaa aiheuttava virustyyppi ei altista syövälle.
Kuule kyllä se vaan altistaa, Limakalvomuutoksia -> koepala syövän varalta, ainakin kohdunkaulalta.
Kondylooma ei altista syövälle, kuten edellä oleva totesi. Hpv.n muutama virustyyppi sen sijaan kasvattaa syöpäriskiä. Kondylooman aiheuttama virustyyppi ei kuulu näihin. Kondylooma todetaan yleensä ihomuutoksina sukupuolielimissä tai sitten pienestä koepalasta, joka otetaan ulkosynnyttimistä.
Vierailija kirjoitti:
Kondylooma ja hpv paranevat yleensä parin vuoden sisällä itsestään. Kondylooman paranemista voi nopeuttaa penslattavalla lääkkeellä. Nykyisin voi olla muitakin hoitomuotoja. Kondylooman voi olettaa lähteneen, kun oireita ei enää ole ja papa on puhdas. Hpv-viruksia on suuri määrä ja vain osa virustyypeistä aiheuttaa syöpää. Ja syövänkin välttää lähes varmasti, jos käy säännöllisesti papassa. Osa lääkäreistä sanoo, että virus on ikuisesti elimistössä ja voi aktivoitua. Osa taas sanoo, että voitettu virus ei enää aktivoidu. Mene ja tiedä, mutta lähes kaikille hpv tulee elämän aikana.
Mitenköhän mies voi tietää ettei hänellä ole tai ole enää kondyloomaa?

Hyvä kysymys ja täälläkin varmasti moni syytää miestään tuon levittämisestä vaikka eivät tajua, että eihän mies välttämättä edes tiedä, että hänellä on se.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kondylooma ja hpv paranevat yleensä parin vuoden sisällä itsestään. Kondylooman paranemista voi nopeuttaa penslattavalla lääkkeellä. Nykyisin voi olla muitakin hoitomuotoja. Kondylooman voi olettaa lähteneen, kun oireita ei enää ole ja papa on puhdas. Hpv-viruksia on suuri määrä ja vain osa virustyypeistä aiheuttaa syöpää. Ja syövänkin välttää lähes varmasti, jos käy säännöllisesti papassa. Osa lääkäreistä sanoo, että virus on ikuisesti elimistössä ja voi aktivoitua. Osa taas sanoo, että voitettu virus ei enää aktivoidu. Mene ja tiedä, mutta lähes kaikille hpv tulee elämän aikana.
Mitenköhän mies voi tietää ettei hänellä ole tai ole enää kondyloomaa?
Samalla tavalla kuin mistä tiedät, että syylä sormessa on parantunut. Jos iho on normaali ja mitään oireita ole, olet luultavasti parantunut. Mies ei yleensä tiedä hpv-tartunnasta mitään ja siksi se juuri leviääkin. Miehillä hpv on lähes aina oireeton. Ei se naisillakaan näy aina papassa, vaikka on aktiivisessa vaiheessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kondylooma ja hpv paranevat yleensä parin vuoden sisällä itsestään. Kondylooman paranemista voi nopeuttaa penslattavalla lääkkeellä. Nykyisin voi olla muitakin hoitomuotoja. Kondylooman voi olettaa lähteneen, kun oireita ei enää ole ja papa on puhdas. Hpv-viruksia on suuri määrä ja vain osa virustyypeistä aiheuttaa syöpää. Ja syövänkin välttää lähes varmasti, jos käy säännöllisesti papassa. Osa lääkäreistä sanoo, että virus on ikuisesti elimistössä ja voi aktivoitua. Osa taas sanoo, että voitettu virus ei enää aktivoidu. Mene ja tiedä, mutta lähes kaikille hpv tulee elämän aikana.
Mitenköhän mies voi tietää ettei hänellä ole tai ole enää kondyloomaa?
Hyvä kysymys ja täälläkin varmasti moni syytää miestään tuon levittämisestä vaikka eivät tajua, että eihän mies vä
Minusta hpv.sta on aika vaikea syyttää ketään. On vaikea tietää milloin tartunnan on saanut ja keneltä, ellei sitten ole vain yksi kumppani. Virus voi itää pitkänkin aikaa (vuosia) ja sitten vasta aktivivoitua.
"Minusta hpv.sta on aika vaikea syyttää ketään. On vaikea tietää milloin tartunnan on saanut ja keneltä, ellei sitten ole vain yksi kumppani. Virus voi itää pitkänkin aikaa (vuosia) ja sitten vasta aktivivoitua. "
Totta ja jos tämä yksi kumppanikaan ei tiedä hänellä olevan sitä niin turha häntäkään on syyttää
Vierailija kirjoitti:
Samalla tavalla kuin mistä tiedät, että syylä sormessa on parantunut. Jos iho on normaali ja mitään oireita ole, olet luul
Täällä tulee taas hyvin ristiriitaisia ohjeita ja neuvoja.

Mikä on ristiriitainen tieto? Kondylooma on kukkakaalimainen ihomuutos ja sen aiheuttaa matalan riskin HPV-tyypit. Kondyloomaa voi hoitaa erilaisilla paikallishoidoilla kotona tai lääkärissä (jäädytyshoito, laser tms.). Itse virusta se ei paranna, mutta poistaa niitä ihomuutoksia. Kun muutos on parantunut eikä oireita ole, niin sitten ajatellaan, että on parantunut. Miehillä tätä ei voi testata kuin koepalalla ihosta. Tätä tuskin usein tehdään ellei diagnoosi ole epäselvä. Naisilla voi ottaa papan ja/tai koepalan. Kondylooma ei usein näy papassa mitenkään, koska se ei välttämättä aiheuta solumuutoksia kohdunsuulla. HPV on sitten papillooma-virus yleisesti ja näitä virustyyppejä on lukuisia. Voit sairastaa useammankin virustyypin elämän aikana.
Mulle lääkäri sano et 1/3 kantaa sitä.
Mistä hankit -visvasyylät- Mistä. Mitkä ovat elin-sekä toimintatavat. Aiotko jatkossakin ylläpitää visvasyylästöä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei se kokonaan parane ikinä.
Näin olen käsittänyt mutta melkein jokaisella on tämä virus jossain vaiheessa elämäänsä joten jonkinlainen paraneminen siitä on mahdollista.
NO ei todellakaan ole, sää oot järkky säkissä kasvanut sairas. mee nyt v... pois. Hoh hoijaa, ai kaikki on sukupuolitautisia,,, voi v... tu kun sää ooot tyhmäääää
Mun neljä kaveria on tartuttanut itteensä kys taudin. Kolme yhden illan jutussa, ei viittinyt käyttää kortsua. Yhdellä niistä jannuista oli silminnähtäviä syyliä ja eiku hommiin.
Neljäs sitten otti aviomieheltään tartunnan, kun ei jaksa aina niiden kumien kanssa. Hän kuoli pari vuotta sitten alapää syöpään.
Kuvottavaa!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei se kokonaan parane ikinä.
Näin olen käsittänyt mutta melkein jokaisella on tämä virus jossain vaiheessa elämäänsä joten jonkinlainen paraneminen siitä on mahdollista.
NO ei todellakaan ole, sää oot järkky säkissä kasvanut sairas. mee nyt v... pois. Hoh hoijaa, ai kaikki on sukupuolitautisia,,, voi v... tu kun sää ooot tyhmäääää
Jahas lapset ovat taas päässeet välitunnille
Olen kuullut jollakin sen parantuneen hyvällä hoidolla kymmenessä vuodessa.
Vierailija kirjoitti:
Nolottaa kertoa, mutta onneksi kukaan ei tunnista ja tästä on jo 30 vuotta aikaa.
Minulla oli nuorena kukkakaaliryhelmää eli kondylooma. Olin hyvin arka tyttö, mutta palavasti rakastunut yhteen mieheen, jonka kanssa oli toistuvia yhden illan juttuja, joten on päivän selvää keneltä tartunnan sain. Olin kuitenkin niin arka ja häpeissänikin, että en mennyt koskaan lääkäriin. Osan kukkakaalinäppylöistä revin itse suihkussa verta vuotaen irti, pienimpiä en saanut, mutta ne hävisivät seuraavina kuukausina itsekseen. Sen jälkeen kondylooma ei ole koskaan oireillut eikä se myöskään ole tarttunut aikuisiän kumppaniini, jonka kanssa meillä on yhteistä taivalta jo 25 vuotta takana.
Minäkin olen oppinut, että saatu tartunta ei koskaan katoa, mutta mutta...
Mun serkulla oli useita kämmenenkokoisia kukkakaali esiintymiä reisissä.
Se ravas laserhoidossa vuosia niiden kanssa.
Iloisesti myös jakoi tavaraansa siinä sivussa kaikille halukkaille. Hän on seksin nälkäisen naisen maineessa meidän pikku paikkakunnalla.
Vierailija kirjoitti:
Eihän se parane ikinä. Just tuollaisten kammotautien takia kannattaisi tosiaan miettiä ketä nussii (ja ketä kaikkia se nussi ennen sua). Tuolta ei taida olla suojassa edes kondomin kanssa.
Kammotauti? Kondylooma sukupuolitaudeista pahin? Oli joskus nuorempana eikä ole 20 vuoteen näkynyt enää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nolottaa kertoa, mutta onneksi kukaan ei tunnista ja tästä on jo 30 vuotta aikaa.
Minulla oli nuorena kukkakaaliryhelmää eli kondylooma. Olin hyvin arka tyttö, mutta palavasti rakastunut yhteen mieheen, jonka kanssa oli toistuvia yhden illan juttuja, joten on päivän selvää keneltä tartunnan sain. Olin kuitenkin niin arka ja häpeissänikin, että en mennyt koskaan lääkäriin. Osan kukkakaalinäppylöistä revin itse suihkussa verta vuotaen irti, pienimpiä en saanut, mutta ne hävisivät seuraavina kuukausina itsekseen. Sen jälkeen kondylooma ei ole koskaan oireillut eikä se myöskään ole tarttunut aikuisiän kumppaniini, jonka kanssa meillä on yhteistä taivalta jo 25 vuotta takana.
Minäkin olen oppinut, että saatu tartunta ei koskaan katoa, mutta mutta...
Mun serkulla oli useita kämmenenkokoisia kukkakaali esiintymiä reisissä.
Se ravas laserhoidossa vuos
Kämmenen kokoisia? Älä jauha paskaa
Niin sitä ikuista joka paranee itsestään?