Lue keskustelun säännöt.
Ei Herrajumala, tällaista musiikkia Suomessa kuunneltiin 1970-luvulla
Kommentit (198)
Muistan että Helka Hynninen näkyi aikoinaan paljon televisiossa, ja ymmärtääkseni hän oli myös suosittu esiintyjä konserteissa ja muissa tilaisuuksissa. Sikäli kuitenkin hän on vähän huono esimerkki 70-luvun artistista, että hänen levyjään ei ollut listoilla.
Hynninen sanoitti kai suurimman osan lauluistaan itse, joten hän oli ehkä enemmänkin tuollainen kansanomainen tarinankertoja kuin laulaja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En näe ollenkaan noita videoita.
Merkitsevätkö sanat teille kuinka paljon?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rockin suureen suosioon tulo taisi mennä Suomessa peräti 1970-luvun loppupuolelle. Moni kuunteli klassista musiikkia ja iskelmää vaikka olikin nuori.
Tuossa vasta alkoi myös maaseudulla rockin ja punkin soitto suurina massoina. Viimeiset iskelmän ystävät nuorisojoukoissa taisivat kadota vasta 80-luvun alussa.
Suomi-rockin suuri kaupallinen läpimurto tapahtui 80-luvulla, olin itsekin silloin lapsi/varhaisnuori ja muistan ajan kyllä hyvin. 80-luvun loppupuolella ja 90-luvun alussa harva nuori kuunteli iskelmää sielläkään, missä itse asuin, mutta aina silloin tällöin sitä sai huomata, että joku tyttö tykkäsi ihan avoimesti fanitti jotain iskelmä-artistia. Myös pojille saattoi mennä läpi tuollainen Irwin/Frederik -tyylinen huumori-iskelmä siihen aikaan.
Kyllä se oli nimenomaan 70-luvulla, ei 80-luvulla. T noina aikoina aktiivisesti musiikkia kuunnellut.
Vierailija kirjoitti:
Helka oli mummani lempiartisti. Minua nämä Helkan veisut lähinnä naurattivat.
N54
Toinen vastaavanlainen laulaja oli Kaisan ja kumppanien solisti Kaisa Saari. Hänellä oli kyllä parempi ääni kuin Helkalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Merkitsevätkö sanat teille kuinka paljon?
Välillä merkitsevät, välilä ei. Nimim. Ketoon beibi ketoon. 🙂
Vierailija kirjoitti:
Paikallisradioita tuli vasta myöhemmin. Mutta eipä 70-luvun lapsena niin hirveästi yleä jaksettukaan kuunnella.
Paikallisradiot tulivat 1985. Helsingissä aloitti ensin vappuaattona Radio City (96,2 MHz), ja pian sen jälkeen saatiin kilpailijaksi myös Radio Ettan (91,1 MHz).
Ettan saatiin sittemmin ajettua konkurssiin kun Teosto halusi laskea musiikin tekijänoikeuskorvaukset siten, että ikäänkuin jokainen alueella asuva pitäisi rivissä useita radioita koko ajan, aina 1 radio viritettynä yhdelle kanavalle, ja kuuntelisi kaikkia rivissä olevia radioita (=useita eri asemia) yhtäaikaa, ja vieläpä tekisi näin 24h vuorokaudessa joka päivä. Kun teostokorvaukset laskettiin tuolla tavalla, niin näin saatiin Radio Ettan konkurssiin.
Radio City selvisi menemättä konkurssiin, mutta viranomaiset ottivat Radio Cityltä taajuusluvat pois, jonka jälkeen Radio City jatkoi nettiradiona. Jossain vaiheessa Radio Citylle myönnettiin uusi taajuuslupa, mutta samalla taajuus muuttui, eli eivät saaneet pitää alkuperäistä 96,2 MHz taajuuttaan, vaan uudeksi taajuudeksi määrättiin 101,4 MHz Helsingissä.
Muun Suomen taajuudet näet täältä:
https://radioplay.fi/radio-city/kanava
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Suomen populaarimusiikki oli aika pienissä kantimissa 80-luvulle saakka. Yhtäkään maailmanluokan studioa ei ollut ennen 1980-lukua.
Tämä on totta. Erittäin hyvän äänen perässä piti lähteä Ruotsiin kertoi jo Remu. Ero Ruotsin ja Suomen musiikkialojen välillä oli aivan älytön. Ruotsin musiikkibisnes oli varmasti monikymmen- ellei 100-kertainen Suomeen nähden ennen 1980-lukua ja senkin jälkeen se on ollut edellä valtavasti.
Jos rock olisi ollut isosti iskelmää edellä, miten selitätte nuortenmusiikin ohjelmien pienen määrän? Lisäksi ohjelmien nimet olivat vanhoillisia kuten Nuorten sävellahja.
Rock oli kyllä haluttua musiikkia, mutta harvinaista pitkän aikaa. Moni kuunteli landella iskelmää ja 50-luvun rautalankaa siinä rinnalla.
Yksi esimerkki Tapani Kansa. Teinien tosi suuri idoli 70-luvulla ja Kansa teki jo silloin paljon myös iskelmää. Jos jengi olisi luukuttanut Pöytyällä jotain progea eniten, kyllä Kansa olisi ollut vanhuksille. Mutta eipä ollut. Oma isäni kuunteli Kansaa vielä 1980-luvun alussakin ollessaan 25v.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nuoret kuunteli 50-70 luvulla putkiradiolla radio luxemburgia joka soitti rokkia kun kotimaiset kanavat soittivat pelkkää humppaa.
Juuri näin. Broidi viritti meille antennin ja Radio Luxemburgista tuli hyvää musaa 24/7. Yöllä kuului parhaiten. Itä- Helsingissä asuttiin. Käytiin Vuosaaren tyhjillä rannalla kaljakassien kanssa ja aika rauhassa saatiin nuoret olla. Ei ollut Aurinkolahtea eikä muuta kuin upeeta metsää ja biitsiä.
Mahtavaa! Olisinpa ollut mukana...Kyllä tulee haikea fiilis kun vertaa näitä juttuja nykymeininkiin mikä on niin päälleliimattua kaikkineen päivineen. Musiikissa oli taikaa ja sitä jotain, mikä puuttuu ihan tyystin tämän päivän "tulkitsijoista".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos rock olisi ollut isosti iskelmää edellä, miten selitätte nuortenmusiikin ohjelmien pienen määrän? Lisäksi ohjelmien nimet olivat vanhoillisia kuten Nuorten sävellahja.
Rock oli kyllä haluttua musiikkia, mutta harvinaista pitkän aikaa. Moni kuunteli landella iskelmää ja 50-luvun rautalankaa siinä rinnalla.
Yksi esimerkki Tapani Kansa. Teinien tosi suuri idoli 70-luvulla ja Kansa teki jo silloin paljon myös iskelmää. Jos jengi olisi luukuttanut Pöytyällä jotain progea eniten, kyllä Kansa olisi ollut vanhuksille. Mutta eipä ollut. Oma isäni kuunteli Kansaa vielä 1980-luvun alussakin ollessaan 25v.
Rinnakkaisella oli hyviä Hectorin ohjelmia 70-luvulla, esim. Pop eilen tänään. Siksi tuon ajan nuorille kehkeytyi hyvä populaarimusiikin taju, koska näissä ohjelmissa tuli pakosti kuunneltua monen genren musiikkia. Kanava kuului ympäri Suomen, sinä olet siis niin väärässä rockin suhteen kuin vain joku voi olla.
Vierailija kirjoitti:
Kake Singers oli kova.
Omassa kantakuppilassa soi usein Kake-rock. Tosin taisi olla DJ:n oma vitsi, hän kun sattui olemaan nimeltään Kake:)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Soundi-lehden pitkäaikainen päätoimittaja Timo Kanerva on ainakin sitä mieltä, että rockin läpimurto tapahtui vasta 80-luvulla:
Suomalainen rock oli vielä 70-luvulla ollut sellaista puuhastelua, mutta yhtäkkiä se nousi todella ykköseksi. Kahdeksanviisi oli meillä se ensimmäinen todella hyvä vuosi, ja siitä alkoivat hyvät ajat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun suosikit olivat esim. Rollarit, Queen, CCR, Led zeppelin, Sweet, Slade, Abba, Elvis, The Beatles, Simon & Garfunkel, Uriah Heep.
Yök. Kuunteleppa vaikka kotimaista rappia. Hakkaa noi mennen tullen. Bro...
Puhutte eri asiasta. Ensimmäinen puhui musiikista.
Vierailija kirjoitti:
Ennen kevyen mus. tekijät (säveltäjät ja sovittajat, olivat niin huippulahjakkaita, että jos he olisivat suuntautuneet klassiseen, he olisivat tehneet kansainvälisesti merkittävän uran klassisella puolella.
Puhun suomalaista. Sama pätee myös ulkomaalaisiin. Samoin esittävät muusikot.
Kun/ jos kuuntelee esim. rock - kitaristien tulkintoja Bachin musiikista, voin sanoa että he ovat niin lahjakkaita että pesevät mennen tullen monet klassisen puolen esittävät muusikot.
Olen harmitellut sitä, minkä lahjakkuuskapasiteetin klassisen musiikin puoli on heissä menettänyt.
Ennen kaikki muusikot koulutettiin klassisella puolella, ei ollut kevyen musiikin oppilaitoksia. Siis 1970-luvun rokkarit, jotka aloittivat soittamisen vaikka 1950-luvulla, jos kävivät soittotunneilla niin klassinen taustahan heillä oli. En muista nyt nimeä kuka rock-kitaristi olikaan, olisko ollut Eddie van Halen, "loi" perustan, oli edelläkävijä sähkökitarassa ja hän otti oppinsa klasarin viulukappaleista (vivaldi, paganini)
Siitä olen kyllä eri mieltä että rock-kitaristin lahjakkuus automaattisesti "pesee" klassisen puolen muusikot. Millä perusteella? Oletko kuunnellut huippuviulistin tulkintaa vaikka siitä bachista, jos olet kuullut huippukitaristin tulkintaa? Kyllä mun korviin kuulostaa että viulistin esitys vaatii enemmän taitoa. Vieläpä että viulu on akustinen soitin, kun taas sähkökitaran soundia voi helposti muokata ja venyttää koska vahvistin...
Viulua pidetään vaikeimpana soittimena. Kitara ei ole samalla tavalla vaikea, siinä on fretit.
Vierailija kirjoitti:
70- luku oli fantastinen mitä tulee moneen asiaan, mm musiikkiin. Edelleen soitan 70- luvun rockia ja kaipaan sitä fiilistä mikä oli esim Tavastialla. Siellä tuli käytyä livekeikoilla, mm Hurriganesin ja Kirkan keikat näin. Ja legendat kuten LezZeppelin, Pink Floyd, Rainbow jne soivat edelleen mun kotona ja autossa.
Kuuntelen ihan samoja, vaikka mut vasta laitettiin alulle YYA-kesänä.
Vierailija kirjoitti:
Ei kukaan lahjakas musikko tuhlaa taitojaan soittamalla jonkun muutama sata vuotta sitten keikahtaneen muumion sävellyksiä. He osaavat tehdä itse biisinsä.
Vertaatko oikeasti klasaria, vaikka pianokappaletta (esim 6 A4-sivua) nykypäivän itsetehtyihin biiseihin (puolikas A4 -sivu)?
Vaikka ei osaisi soittaa, ihan katseellakin maallikko näkee, kumpi on vaativampi. Vaativampi kirjoittaa ja vaativampi soittaa. Nykypäivän kevyen musiikin biisit on niin yksinkertaisia, rakenne, sävelkulku ja vaikeusaste - ennen muinoin ne olisi olleet lastenloruja. Ja olivatkin.
Klassisen puolella ne tähän asti säilyneet teokset ovat jollain tavalla mestarillisia, ei niitä muuten olisi soitettu vuosisatoja. Tuskin ihan jokaisen nykysoittajan omatekemiä soitetaan vielä satojen vuosien päästä.
Yksi helppo ja hyvä esimerkki, Beethovenin Kuutamosonaatti pianolle, ensimmäinen osa. Niin yksinkertainen, että aloittelijakin voi oppia muutamassa kuukaudessa. On siis hidas ja vasemman käden osuus on melko yksinkertainen. Mutta siinä silti kulkee kolme erilaista melodiaa / osaa, yhtäaikaa. Kahdella kädellä soitettuna, mutta kolmea asiaa yhtäaikaa. Nimeä yksikin nykymuusikko kevyeltä puolelta, tai edes nykyklassiselta puolelta, joka kirjoittaa vastaavia.
Jos sua oikeasti kiinnostaa tutkailla ja oppia aihetta, tuo on sellainen biisi johon voi heittäytyä vaikka ei olisi piano tuttu ollenkaan. Youtubesta löytyy kosketin kerrallaan tutorialeja. Vähän sisua kyllä tarvii jos siihen ryhtyy. Moni saa tuosta sen "tunteen" että tässä käden ulottuvilla on nerous. Miten voi olla niin yksinkertainen, ja kuitenkin niin upeasti kudottu monitahoinen teos.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ennen kevyen mus. tekijät (säveltäjät ja sovittajat, olivat niin huippulahjakkaita, että jos he olisivat suuntautuneet klassiseen, he olisivat tehneet kansainvälisesti merkittävän uran klassisella puolella.
Puhun suomalaista. Sama pätee myös ulkomaalaisiin. Samoin esittävät muusikot.
Kun/ jos kuuntelee esim. rock - kitaristien tulkintoja Bachin musiikista, voin sanoa että he ovat niin lahjakkaita että pesevät mennen tullen monet klassisen puolen esittävät muusikot.
Olen harmitellut sitä, minkä lahjakkuuskapasiteetin klassisen musiikin puoli on heissä menettänyt.
Ennen kaikki muusikot koulutettiin klassisella puolella, ei ollut kevyen musiikin oppilaitoksia. Siis 1970-luvun rokkarit, jotka aloittivat soittamisen vaikka 1950-luvulla, jos kävivät soittotunneilla niin klassinen taustahan heillä oli. En muist
Oulunkylän Pop & Jazz -opisto on perustettu 1972. Päästelet siis taas omia luulojasi.
Suomi-rockin suuri kaupallinen läpimurto tapahtui 80-luvulla, olin itsekin silloin lapsi/varhaisnuori ja muistan ajan kyllä hyvin. 80-luvun loppupuolella ja 90-luvun alussa harva nuori kuunteli iskelmää sielläkään, missä itse asuin, mutta aina silloin tällöin sitä sai huomata, että joku tyttö tykkäsi ihan avoimesti fanitti jotain iskelmä-artistia. Myös pojille saattoi mennä läpi tuollainen Irwin/Frederik -tyylinen huumori-iskelmä siihen aikaan.