Miksi villejä/ riehakkaita ja pelottomia lapsia ihannoidaan?

Usein mietin, että jos lapsi olisikin poika, niin samalla käytöksellä todennäköisesti saiskin ihailua osakseen.

Mulla villi tyttö ja nyt hieman rauhoittunut niin kauheesti kehutaan rauhallisuutta.

Jonkinlaiseen täydelliseen reippaaseen mutta rauhalliseen aikuiselle täysin vaivattomaan muottiin pitäisi vissiin kaikkien lasten mahtua että kaikille kelpaisi.

Oli todella lohdullista lukea, että eri temperamenttien arvostus vaihtelee kulttuureittain. Japanissa ujoja ihmisiä arvistetaan, Amerikassa heitä pidetään tyhminä :o/ Pitänee muuttaa tästä Japaniin... Onneksi Suomessa vielä ymmärretään jossain määrin jos ihminen ei ole yltiösosiaalinen, vaikka Amerikan suuntaan ollaankin menossa.



Pahinta ujolle lapselle on juuri se, että päivitellään ääneen kun lapsi ei puhu eikä uskalla tulla heti syliin istumaan jne. Se vain syö lapsen itsetuntoa kun hän huomaa ettei häntä hyväksytä sellaisena kuin on. Mutta minkäs teet, toiset ovat niin pölkkypäitä että sanovat ääneen jos joku ei miellytä, eihän lapsen tunteita tarvitse ajatella.



Keltikangas-Järvinen sanoo kirjoissaan moneen kertaan että ujo lapsi voi kyllä löytää kasvaessaan selviytymiskeinoja, joilla oppii sosiaalisemmaksi aikuiseksi. Mutta on tärkeää että lasta ei painosteta ujouden takia, vaan annetaan omaan tahtiin tutustua uusiin asioihin ja tietysti hiukan rohkaistaan.



Olen onnellinen että lapseni osaa käyttäytyä hyvin eri tilanteissa vaikkei ääneen naapuria tervehdikään. Senkin aika tulee joskus, ellei naapuri ala lasta moittimaan " epäkohteliaisuudesta" .