Miten perheet pärjäsivät ennen vuotta 1996?

ja tuli meitä hoitamaan 70-luvun lopulla. Myöhemmin palkattiin kotiapulainen, jolle piti maksaa melkein kaikki äidin tienaamat rahat. Äiti kävi kuitenkin mieluummin töissä, koska oli pitkälle koulutettu ja nautti työstään.

Itse kun olin pieni, niin äitini oli perhepäivähoitaja ja olin eskariin asti myös kotona.

äitiä isompien lasten hoidossa synnytyksen jälkeen. Tuo kodinhoitaja teki myös ruokaa ja kotitöitä. Lisäksi oli enemmän puistotätejä kuin nykyään kun sitä toimintaa on säästösyistä karsittu.

Ja myös mulle löytyi 70-luvulla pph kaupan ilmoitustaululta :)

Äiti teki pätkätöitä ja oli vaikeaa löytää aina yhtäkkiä hoitopaikkaa. Olin mm. tädilläni, naapurin mummolla ja äidin entisellä työkaverilla, tämä kun oli äitiyslomalla juuri silloin. Vähän isompana minua hoiti kesäisin ensin naapurin teinityttö ja myöhemmin olin 5 v vanhemman veljeni kanssa. Yhden talven olin pph:lla ja se oli kyllä paras paikka. Oli kivaa kun oli kavereita ja joskus hoitaja luki meille, laulettiin ja jopa askarreltiin. Kaikkein mieluiten olisin silti ollut kotona äidin kanssa. Silloin elettiin 70-lukua...

alle 3-vuotiaalle hoitopaikkaa. Myöskin työttömän oli mahdoton saada hoitopaikkaa ja työnhakeminen oli siksi vaikeaa. Jos työllistyi, niin saattoi joutua viemään lapsen viikoksi yhteen paikkaan ja seuraavalla viikolla toiseen. Kunnilla ei siis ollut velvollisuutta järjestää hoitopaikkaa, toki monet kunnat niin tekivät. Lapsiperheen elämä oli siis paljon epävarmempaa (tässä suhteessa).

kunnes olin 8 ja pikkuveljeni 5. Sitten veljeä hoiti naapuruston kotiäiti, minä hain veljen kotiin koulusta tultuani ja oltiin kahdelleen (äidin työpaikka samassa rakennusryhmässä, opettaja sisäoppilaitoksessa, eli apua sai tarvittaessa).



Pienempi pikkuveljeni syntyi kun olimme jo koululaisia. Hän oli ensin taaperona kotiapumme hoidossa (kaksi reilun 15 v teinityttöä) ja myöhemmin eräällä tädillä, josta minä hain hänet koulupäivän jälkeen pyörällä. Koulun jälkeen oltiin aina keskenämme.

päiväkotiin menivät, kun olin töissä. Kyllä se paikka ihan helposti löytyi ja oli vielä vara valitakin. Se muutos nykyiseen taitaa olla, että kun jäin äitiyslomalle, esikoisen piti jäädä samana päivänä pois päivähoidosta.

Taivas ei sillä teille inisköille aukene, että päiväkodista poistetaan pari virikelasta. Toimintoja supistetaan sen seurauksena, eikä paikka siltikään irtoa välttämättä lähipäiväkodista. Onko jotenkin kivempaa ajella sinne nykyiseen " kaukana" olevaan päiväkotiin, jos tietää, että lähipäiväkodissa ei ole virikelapsen virikelasta? Ei se minua ainakaan mitenkään lohduttaisi.

Hienona asiana kuitenkin pidän sitä, että lapseni pääsivät nopealla varotusajalla hoitoon ja kaikki vieläpä samaan paikkaan, kun kotiin palkkaamani hoitaja päättikin, ettei meille tule ja minun piti lähteä töihin.



Pidän myös hienona asiana sitä, että lapseni ovat turvallisessa, kivassa ja virikkeellisessä hoidossa työpäiviemme ajan. Kamalaa olisi, jos pitäisi 60-70 -luvun tapaan palkata jos minkälaisia tytön huitukoita hoitamaan lapsia.

Vierailija:

Pidän myös hienona asiana sitä, että lapseni ovat turvallisessa, kivassa ja virikkeellisessä hoidossa työpäiviemme ajan. Kamalaa olisi, jos pitäisi 60-70 -luvun tapaan palkata jos minkälaisia tytön huitukoita hoitamaan lapsia.

kanssa. Oma äitini hoiti meidät isoiksi kotona, koska kolmen lapsen hoitojärjestelyt olisivat olleet käytännössä mahdottomat.

Minulla oli opinnot vielä kesken. Lapset olivat aamupäivät puistotädillä ja palkkasimme ystäväperheen kanssa yhteisen hoitajan kotihoidontuillamme, tosin kummannkaan perheen äiti ei käynyt töissä/opiskellut kokopäiväisesti, mutta järjestelmä toimi hyvin. Päiväkotiin en halunnut lapsia viedäkään ennen kuin kuopus täytti kolme, jolloin meitä onnisti ja saimme päiväkotipaikat.

Tämä oli tosin 80-luvun alussa.

- Pikkulapsia jätettiin yksin kotiin (usein jostain 5v alkaen)

- Isommat sisarukset/naapurin teinit/mummot hoitivat.

- Kunnilla oli enemmän kodinhoitajia tarjota lapsiperheisiin.

- Kotiapulaisen palkkaaminen oli yleisempää.

Silloin oli vielä kotirouvia, eikä -äitejä. Parhaissa tapauksissa äiti oli kotona ja lapset yksityisessä päiväkodissa. Meidänkin perheellä oli varmaa käydä kerran vuodessa ulkomailla, ostaa kesämökki ja pitää äiti kotirouvana vaikka isä oli vain tavallinen konttorirotta, ei missään johtoportaassa.

En ole koskaan kuullutkaan et mun tahapaikan saamisessa olis ollut joku ongelma...

Hoitopaikan saanti riippuikin täysin asuinkunnasta/alueesta, koska mitään velvollisuutta kunnilla ei siihen ollut. Minulle ja sisaruksilleni saatiin myös helposti hoitopaikka, mutta tiedän monia joilla näin ei ollut. Esimerkiksi serkkuni, joita palloteltiin valtavan monissa eripaikoissa hoidossa. Heistä yksi onkin nykyään jo kuollut, kuoli huumeiden yliannokseen.

Kunnallista päivähoitopaikkaa ei yksinkertaisesti saanut 80-luvun alussa. Vaihtoehtona olisi ollut yksityinen, mikä oli niin kallis, että hoitomaksuihin olisi mennyt äitini palkka lähes kokonaan (2 lasta).

Kannattavampaa oli siis jäädä kotiäidiksi.

Oma äitini oli kotona, ja on kertonut, että ympäristöstä tuli aika paljon paheksuntaa kun koulutettu nainen oli kotona lasten kanssa. Yleensä kotona oli nuorempi tai vanhempi lastenhoitaja, monesti joku nuori tyttö maalta.

meidön rivitaloalueella muistan 8 perhettä joista yhden äiti oli töissä ja toisen äiti teki keikkatöitä, muut olivat kotiäitejä

ja " onneksi" oli niin pienituloinen että lapset sai kunnalliset hoitopaikat. Hoito maksoi 2 lapselta yht. 1200mk muistaakseni. Siihen aikaan 5 henkisen perheen nettotulot 10000 mk! Hyvin pärjättiin, maksettiin asuntolainaa (korko 16.5%) ja vielä matkusteltiinkin 1kk /vuosi ulkomailla.



Nyt en enää tiedä miten se onnistui......