Suomalaiset, noustaan barrikadeille
Tämä ei auta meitä yhtään, että juttelemme nettipalstoilla Suomen heikosta tilanteesta. Poliittisten puolueiden edustsjat ovat tämän ymmärtäneet ja tuntuvat sitä käyttävän hyväksi. Me emme saa alistua enää tähän.
Meissä on voimaa. Luodaan uskoa toisiimme. Miten saisimme tehtyä valtavan mielenosoituksen?
Kertokaa, jos olisitte mukana tällaisessa.
Kommentit (80)
Kenestäkään teistä ei ole yhtään mihinkään.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä suomalaiset lähtevätkin mielenosoituksiin. Ensin on vielä tukia leikattava lisää ja työttömyyden on noustava puoleen miljoonaan.
Tätä moni povaa että asioiden täytyy mennä tätä paljon vielä kurjemmiksi ennenkuin alkaa tapahtua. Itse toivoisin ettei odotettaisi vaan aletaan jo nyt rakentaa ehkä monimuotoistakin kansalaisprotestia. Tietoisuuden lisäämisestä kaikki alkaa. Välinpitämättömyys, apatia ja tietämättömyys on se millä meitä nyt hallitaan ja hallitaan jatkossakin, ellemme itse ala kehittyä, uskalta ottaa hieman riskiä ja vastustaa näkyvästi sellaista minkä havaitsemme harhaanjohtamiseksi, valheeksi, vääryydeksi. Orjaluonteet eivät pane millekään vastaan, mutta haluammeko olla suoriltaan sellaisia? Minä en ainakaan halua vaikka se olisi taatusti vaivattominta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei onnistu, koska suomalaiset alistuu ihan kaikkeen. Jos et alistu, olet ras isti fasi sti na tsi.
Piut paut noille leimoille. Mitään ei tule ikinä tapahtumaan jos se tuollaiseen kompastuu. Siis aivan totaalisen samantekevää on oltava se miksi sinua koetetaan leimata, koska juuri samalla häpäisytaktiikalla kys tahoille epämukava nettikeskustelukin koetetaan vaientaa.
Suosittelen tutustumaan Ei Eulle- Fixit ja Kansanliike Suomen puolesta - porukoihin. Tuolla on kytemässä mm mielenilmausta ja kerätään kiinnostuneita. Alistuminen on täysin opittua ja siitä voidaan oppia pois mm innostavaa esimerkkiä näyttämällä.
Aha. Siis tommoset putinistiporukat tällä kertaa? Onneksi teille on luvassa vaan täysi nöyryytys tyyliin convoy 2024 ja se on oikein.
Saamme siten PersKokkreita ja muita fassareita suojelevat ratsuohranat kimppuumme. Hyvää jatkoa 612 esimerkille.
Ei pidä vähätellä netin arvoa koska missä muualla tietoisuutta voidaan lisätä kun kohtaamiset ovat livenä vähentyneet. Uuden sosiaalisuuden rakentaminen vie väistämättä aikaa ja vaatii kärsivällisyyttäkin. Kaikki pikkumaiset rähinät ja kähinät pitäisi myös kyetä sivuuttamaan huomiota hajottavina. Nähdä koko ajan jokin keskeinen tavoite mikä yhdistää.
Vierailija kirjoitti:
Kenestäkään teistä ei ole yhtään mihinkään.
Sinä et ainakaan sitä päätä.
Kyllä tätä kehitystä on väistämättä tulossa. Kyse on myös siitä että ihmiset eivät jäisi yksin vaan löytäisivät mahdollisuuksia kokoontua. Emme voi täysin ennustaa mitä on tulossa mutta luultavaa että mikään ei ihan hetkeen ole muuttumassa paremmaksi.
Ja kyse on tietenkin monenlaisista asioista mutta keskeisenä elementtinä elinolosuhteidemme jatkuva huononnus ja itsenäisyytemme menetys. Miten ihmeessä tätä ei saisi edes yrittää jarruttaa tai luoda jonkinlaista iskunvaimennusta tulevalle? Eivät kai missään muuallakaan ihmiset asetu vain makaamaan ja odottamaan kuolemaa?
Sen kuin koitatte barrikadeja ja rettelöintiä. Lupaan että autan järjestyksenpidossa ja tulen tekemään kaikkeni että yhteiskuntarauhaa uhkaavat rettelöitsijät laitetaan kuriin.
Vierailija kirjoitti:
Palataan asiaan sitten Lindtmanin hallituksen aikana.
Haluat ennemmin osoittaa mieltä kun hän leikkaa sosiaaliturvasta?
Ihmisten tilanne on vakava. 50% leikkaukset katkaisevat kamelin selän. On saatava turvaa ja ruokaa kaikille.
Vierailija kirjoitti:
Ihmisten tilanne on vakava. 50% leikkaukset katkaisevat kamelin selän. On saatava turvaa ja ruokaa kaikille.
Taikaseinästä? Kommunismissa te kuolitte pois, miksi haluat sitä itsellesikin?
Vierailija kirjoitti:
Suomen ainoa mahdollisuus selviytyä on liittoutua Venäjän kanssa.
Miksi huonontaisimme elintasoamme alkamalla osaksi russkijmiriä? Linkissä rajaseudun elintasoaero selvästi todettavissa, 10 km päässä toisistaan ms tavallisen väen asujaimistoa.
https://x.com/HotSotin/status/1900605081390563699
Vierailija kirjoitti:
Minulle on ratkaisu Suomen työttömyyteen!
Vierailija
07.11.2025 | 08:35
kaikki kehitysapu pois
kaikki m aa han muttotuki pois, jos tänne tulllaan töihin on oltava ammatti ja kielitaito jo etukäteen eikä saa olla muslimi
islam pois Suomesta ja kielletyksi
Vietnamissa on Finnish-English School, siellä opiskellaan suomenkieli jo ala-asteella etukäteen. mieti sitä Urpo ja Orpo.
Minä olen tämän kirjoittajan kanssa aikalailla samaa mieltä. Netto muutto Finlandiaan 2024; 46000 henkeä. Täällä asuvien, muualta muuttaneiden kustannukset n. viisi miljardia vuodessa ja meidän hallinto tikkuilee meille tänne syntyneille. Me ollaan syyttömiä. Sitten tulee Riikka täti ja hymyssä suin heiluttelee saksia kuvissa, ikään kuin siinä olisi mitään nauramista kun sadat tuhannet joutuvat kuseen. Petteri setä käyttää kalliin aikansa käsittelemällä lillukan varsia ja juoksemalla jenkkilään syyttä suotta. Hattu kädessä selittää usan valta medioitten edessä kuinka meillä täällä Suomessa menee surkeasti, mutta kiitos kun annatte meille tällaisen pienen tilauksen...HELVETTI ETTÄ HÄVETTI olla Suomalainen. Petteri on typerys! Siinä myydään sairaan halvalla suomalainen jäänmurtaja osaaminen. Lopuksi vielä ennen kuin kukaan kirjoittelee niin kyllä, minä olen kokkari...Meillä on surkea hallinto eikä ainakaan minulta presidentillekkään isoa arvosanaa irtoa!
Vierailija kirjoitti:
No AP, miten siellä barrikadeilla menee?
Haloo AP, onko asiat kuinka edistyneet?
Elämänasenne on, että pitää olla joku parannusehdotus tai eroteltu tarkemmin epäkohta mielessä, että voi nousta barrikaadeille. Muuten riittää anonyymi öyhötys. Yhtä turhaa, mutta helpompaa.
Ajat ovat muuttuneet. Siksi hallitus vain hymyilee ikkunaruudun takaa mielenilmauksille.
Enkä minä käytä aikaani turhuuksiin, jotka eivät saa mitään muutosta aikaan.
Mennään kaikki lakkoon. Kun kukaan ei mene töihin, niin tulee aika pian hätä joka puolella. Yleislakkoon vaan, olen tätä miettinyt jo monta vuotta että miksi täällä tiedetään kaikki se, miten meitä nöyryytetään kaikilla leikkauksilla ja kaiken maailman veroilla, palkat on naurettavia. Muissa Euroopan maissa nousevat heti puolustamaan itseään, nyt olisi jo aika meilläkin. Yhdessä onnistumme kun vain aloitetaan ja aletaan vaatimaan Suomi takaisin luonnolliseksi maaksi, ulkomailta tulleille uudet vaatimukset ja vain työkykyisiä, nuoret miehet ilman vihittyä vaimoa ja lasta poistetaan. Minimipalkka kaikille aloille kunnollinen ja eduskunnasta puolet istuvista joutilaista pois. Presidentin virka lakkautetaan säästösyistä, sen voi hoitaa pääministeri, turhat virat joka virastosta pois, isot eläkkeet pois ja YLEn bonukset. Kun kansa maksaa kaiken, niin kansa saa myös päättää mihin ne rahat pistetään, eli isoista maata koskevista päättää aina kansanäänestykset. Tässä näitä muutamia näin alkuunsa. Ja Suomi pois eusta, ei ole mitään hyötyä siitä päinvastoin imee viimeisetkin rahat.
Vierailija kirjoitti:
Joko AP lähti?
heristää nyrkiä kotisoffalta suomalaiseen tapaan.
Pelkää halitus!
Palataan asiaan sitten Lindtmanin hallituksen aikana.