Auvinen, Saari, Gerdt...mikä naitä kaikkia yhdistää?
Noissa edellisissä kiusaajat kyllä saisivat katsoa peiliin pitkään ja hartaasti. Ei toisen mieltä saa särkeä, vaikka kuinka olisi erilainen.
Kommentit (78)
Eiköhän se ole tämä yhteiskunta jossa ihmisarvoa ei tunneta. TV:ssä ihmisiä kuolee jatkuvasti, ihan uutisista lähtien, pikkujuttu jos jossain joku räjäyttää pommin ja satoja ihmisiä kuolee. Eihän ne ole meidän tuttuja. Tämä ampumispelit ja leffat on sitten asia ihan erikseen. En ymmärrä miten muka joku voisi pelata päivittäin ampumispelejä ilman että se vaikuttaa psyykkeeseen. Sehän on tappamista ja mitä enemmän tapat sitä paremmat pisteet saat. Nuorilta on hävinnyt täysin suhteellisuuden ja todellisuudentaju, kyllähän se näkee kaikesta. Liian paljon on saatu liian aikaisin.
...ainakin yhdistää kahta jälkimmäistä, jotka mainostivat itseään ja juttujaan netissä. Narsisti tajuaa tekojensa seuraukset, mutta ei välitä niistä jos tulos on omalta kannalta miellyttävä (julkisuus, huomio jne). Nuoret haluavat julkkiksiksi hinnalla millä hyvönsä, jotkut idolsin, jotkut väkivallan kautta. Sairasta.
KOulukiusaamiseen on jo vähän klisheemäistä vedota, en vähättele sen merkitystä, mutta jollekin kiusaamista on jo se, että joku tervehtii häntä tavalla, josta hän ei pidä... Jollekin kiusaamista on se, että tungetaan seuraan. On olemassa ihmisiä, jotka omastakin halustaan eristäytyvät, eivätkä todellakaan halua seuraa, esim aspergerin oireyhtymässä älyn lahjat ovat aivan normaalit, mutta sosiaaliset taidot puutteelliset. Tällainen lapsi voi kokea häirintänä seuraan tunkemisen.
Terve lapsi, vaikka 7 vuotias tai nuorempi tarhaikäinen, usein myös vaistoaa, kun joku on "outo" tai pelottava ja hakeutuu muualle. Se ei mielestäni ole kiusaamista vaan normaali itsesuojeluvaisto. Ethän itsekään hengaa vaaralliseksi kokemiesi, aggressiivisten yms ihmisten kanssa? Kiusaaminen on tahallinen ja ilkeä teko, helpoointa on puuttua suoraan kiusaamiseen, mutta se epäsuora (ircissä nimittely, juoruilu, selän takana puhuminen, vastuun väistäminen sanoista "vitsi vitsi, "ootpa tosikko jos tästä suutut"...) on todella hankala ja vastenmielinen ilmiö! Joskus myös itseään kiusatuksi mainostettu onkin ollut alun perin se pahin kiusaaja...
Eli narsismin (narsistinen persoonallisuushäiriö/ psykopatia) syistä on kahta eri tutkimuslinjaa:
1) aivovaurio, synnynnäinen tai iskusta aiheutunut, josta seuraa kykenemättömyys kokea ja ymmärtää inhimillisiä tunteita (on tapauksia, joissa vanhempien rakkaus eikä hyvä kasvatus yms ole vaikuttanut mihinkään suuntaan )
2) narsismin kokeminen varhaislapsuudessa elikkäs kotikasvatuksella on vaikutusta.
Ehkäpä molemmissa on totuutensa? materiaalia löytyy netistä (narsistien uhrien tuki) ja kirjallisuuttakin on.
Ajattelenpa vaikka tyttöäni: hän parkuu heti jos vähänkin joku katselee häntä "väärällä tavalla" tai joku sanoo jotain hänen mielestään sopimatonta tai hipaisee häntä. Poikani taas ei moisesta välittäisi yhtään. Että mikä on sitten kiusaamista? Sekin on subjektiivista.
Tulee kyllä mieleen just narsistit. Eivät välitä toisista. Yleensä se on kasvatuksen tulos, jotain on mennyt pieleen. Vai mitä sanovat asiantuntijat?
Ja 38:n vastauksista tuli mieleen, että näinköhän hänen lapsensa edes uskaltaisivat kertoa kiusaamisesta? Nimittäin on paljon lapsia lapsia jotka ei koskaan kerro. Tai jos kertoo, niin vastaus on että yritä enemmän ja seuraavasta kerrasta ei enää sitten kerrotakaan. Näin oli mulla lapsena. Mitä järkeä kertoa, kun oman pahan mielen ja epävarmuuden lisäksi joutuu sietämään vanhemmasta sellaista tiettyä ärtymystä, että älä ole noin nynny ja eikö tässä nyt muutenkin ole kaikenlaista, tarviiko vielä tämäkin kaiken stressin päälle.
ja kaikkea siihen liittyvää ja nimenomaan sitä miten kaikesta tulee puhua kotona.
Ja miksi ihmeessä jotakin ujoutta pitäisi ruokkia? Kannustaminen yrittämiseen ja kehuminen kun yrittää on ne avainsanat.
Ennen vanhaan ne isät vasta tunnekylmiä olivatkin. Opettajat olivat oikeita piruja ja lapset kiusasivat toisiaan paljon enemmän kuin nyt. Vanhemmat piiskasivat ja löivät lapsiaan yms., opettajatkin löivät karttakepillä sormille ja muuta kivaa. Lapset (lähinnä pojat) tappelivat verissä päin harva se päivä. Harvoilla lapsilla oli mitään harrastuksia, ellei poikien tekemiä ilkeyksiä lasketa. Tämä siis joitakin vuosikymmeniä sitten.
Ja vieläkin traumaattisempia kokemuksia lapsilla ennen oli; äidit kuolivat synnytyksiin, sisaruksia kuoli sairauksiin ja isiä kaatui sodissa. Kuitenkaan heistä ei tullut massamurhaajia.
Mikä ihmeessä tässä nykyajassa siis on vikana? Vaikka kuinka olisi koulukiusattu ja joutunut kärsimään kaikista lama-ajan ikävistä asioista, niin meillä on nykyään taivaallisen hyvät elinolosuhteet verrattuna vaikkapa viime vuosisadan alkuun tai sota-aikaan...
ja kaikkea siihen liittyvää ja nimenomaan sitä miten kaikesta tulee puhua kotona.
Ja miksi ihmeessä jotakin ujoutta pitäisi ruokkia? Kannustaminen yrittämiseen ja kehuminen kun yrittää on ne avainsanat.
Mutta onko lapsesi kertoneet sulle koskaan vapaaehtoisesti ja oma-aloitteisesti jos heitä kiusataan? Vai tuleeko kaikki taas ylhäältäpäin reippausvaatimuksen kera niin että varmasti pidetään huoli että muksu kertoo vasta viimeisessä hädässä. Siltä se vähän kuulostaa. Että en itse olis sulle ekana haavoittuneisuuttani paljastamassa jos olisin lapsi.
Eikä ujoutta "ruokkia" tarvitsekaan, mutta huomaa ettet oikein ole selvillä mitä ujous temperamenttipiirteenä tarkoittaa jos kirjoitat että lapsen voi opettaa ujoudesta pois. Toivotaan nyt ettei sulla itsellä ole ujoja lapsia! Todennäköisesti ei, teksteistäsi päätellen.
mielipiteet, ei ninkään luokkakavereiden, kyläläisten tai perheen. Hyväksyntää ja arvomaailmaa, ihalua, peilataan irc:ssä, jossa jokainen paisuttelee ja värittää tekemisiää uskoen toisten juttuja.
Ennen vanhaan ne isät vasta tunnekylmiä olivatkin. Opettajat olivat oikeita piruja ja lapset kiusasivat toisiaan paljon enemmän kuin nyt. Vanhemmat piiskasivat ja löivät lapsiaan yms., opettajatkin löivät karttakepillä sormille ja muuta kivaa. Lapset (lähinnä pojat) tappelivat verissä päin harva se päivä. Harvoilla lapsilla oli mitään harrastuksia, ellei poikien tekemiä ilkeyksiä lasketa. Tämä siis joitakin vuosikymmeniä sitten.
Ja vieläkin traumaattisempia kokemuksia lapsilla ennen oli; äidit kuolivat synnytyksiin, sisaruksia kuoli sairauksiin ja isiä kaatui sodissa. Kuitenkaan heistä ei tullut massamurhaajia.
Mikä ihmeessä tässä nykyajassa siis on vikana? Vaikka kuinka olisi koulukiusattu ja joutunut kärsimään kaikista lama-ajan ikävistä asioista, niin meillä on nykyään taivaallisen hyvät elinolosuhteet verrattuna vaikkapa viime vuosisadan alkuun tai sota-aikaan...
Jos isä olisikin tunnekylmä ja vaikkapa vielä äitikin, niin todennäköisesti nurkissa asusti mummo tai muu sukulainen joille voi mennä puhumaan. Mun lapsuuden luokassa oli 5 henkeä ja neljässä perheessä talouteen kuului ainakin yhdet isovanhemmat, parissa muitakin ihmisiä. Tarkemmin ajatellen siinä missä ei ollut, lapset oireili todella pahasti, mutta osaksi tuo nyt varmasti menee sattuman piikkiin.
on tämä ihmeellinen julkisuuden tavoittelu, jota en itse ymmärrä yhtään. En ymmärrä, miksi on niin ihanaa ja tavoiteltavaa olla julkkis, joku josta puhutaan ja jonka asiat kaikki tietävät. Itse en kirjoita enkä lue blogeja, en katso BB:tä enkä ole sinne hakenut, en ole kirjautunut Facebookiin tai muihin hörhösaitteihin, en ole koskaan käynyt IRC-galleriassa eikä se minua kiinnosta. Omat ja perheen asiat kuuluvat vain minulle ja meille, eivät kenellekään muulle. En halua niistä kertoa maailmalle enkä todellakaan kaipaa muiden kommentteja tai arvosteluita ulkonäöstäni, ajatuksistani tai elämäntavastani. En kerta kaikkiaan ymmärrä tätä <30-ikäisten tapaa levittää itsensä ja ajatuksensa kaikkien nähtäväksi ja vielä arvottaa itsensä ja omat tekemisensä sen mukaan, mitä muut siitä ovat mieltä.
Kerro mulle sitten miten opin ujoudesta pois, kiitos! Olen vasta 42. Miten kasvatan lapseni siitä ulos.
Tai sitten asetit kysymyksesi jotenkin todella huonosti tahtomattasi.
Ujoudestakin kyllä voi lasta kasvattaa irti, tiedoksi vaan.
Enivei, juuri oman vammojeni takia tiedän todella tarkkaan mistä puhun, joten ihan omien lastenne takia, opettakaa ne kestämään pettymyksiä, silloin on helpompi kestää muut elämän kolhut (joihin koulukiusaaminenkin kuuluu). Systemaattinen kiusaaminen on sitten jotakin ihan muuta, johon tulee kasvattajien puuttua (huoh, taas tullaan kasvatukseen).
t: 38
Kun mä jotenkin myös ajattelen että ennen vanhaan nuoret miehet purkivat aggressioitaan esim. pelto- ja metsätöissä. Elämä ja työnteko oli kovaa. Ei ollut aikaa ajatella mitään jonninjoutavia "mä vihaan ihmiskuntaa" tms.
Sanotaan että jos keho on väsynyt niin mielessään ei enää jaksa vatvoa asioita. Allekirjoitan täysin!
Mutta onko lapsesi kertoneet sulle koskaan vapaaehtoisesti ja oma-aloitteisesti jos heitä kiusataan? Vai tuleeko kaikki taas ylhäältäpäin reippausvaatimuksen kera niin että varmasti pidetään huoli että muksu kertoo vasta viimeisessä hädässä. Siltä se vähän kuulostaa. Että en itse olis sulle ekana haavoittuneisuuttani paljastamassa jos olisin lapsi.
koin, kun tyttö, 5v, sanoi että sitten hän saa opettaa omille lapsille kaiken tämän mitä äiti on opettanut heille.
Voiko sitä enää paremmin sanoa?
Ja kyllä, olen ollut itsekin ujo lapsi, mutta kasvanut/kasvatettu luottamaan omaan itsetuntoon ja luja se onkin =)
Kun mä jotenkin myös ajattelen että ennen vanhaan nuoret miehet purkivat aggressioitaan esim. pelto- ja metsätöissä. Elämä ja työnteko oli kovaa. Ei ollut aikaa ajatella mitään jonninjoutavia "mä vihaan ihmiskuntaa" tms.
Sanotaan että jos keho on väsynyt niin mielessään ei enää jaksa vatvoa asioita. Allekirjoitan täysin!
Siinä 10 ihmisen ampuminen on aika pientä ja kesyä. Joten kyllä sitä on osattu ennenkin.
Täytyy tämä muistaa. On olemassa ns reippaita ujoja, sitten on olemassa myös hitaastilämpiäviä ujoja. Ujot voivat myös miten kummalliseltaki se kuulostaa, olla sosiaalisia tyyppejä tutussa seurassa. Tai sitten ujo ihminen voi AINA olla epäsosiaalinen.
Lukekaapa vähän temperamenttikirjoja niin asiat selviää.
Itsekin olen ujohko mutta tutussa seurassa haluan olla hyvinkin paljon äänessä!
Mutta entäs isiemme nuoruudessa? En tiedä että olisi näin raakaa ollut!
1600-luvulla saattoi ollakin...
Sitä oppii aikuisena hallitsemaan, mutta taipumus reagoida vetäytyvästi uusissa tilanteissa ei katoa. Sulla on vähän väärä käsitys ujoudesta jos koet ettet enää ole ujo. Minä ainakin olen koko ikäni ollut ujo vaikka sitä ei kukaan varmasti enää päällepäin näe normaalitilanteissa. Telkusta tuli kerran ohjelma tästä aiheesta, siinä oli esim. Leena Harkimo puhumassa omasta ujoudestaan jota ei varmasti enää päälläpäin näe. Eikä ujous todellakaan ole mikään huonon itsetunnon symboli, jos joku sitä vielä kuvittelee.
Osa ihmisistä on narsistisesti persoonallisuushäiriöisiä (ehkä kasvatuksensa, ehkä jonkin muun vuoksi). Siihen lisätään aikamme yhteiskunnalliset ilmiöt, jotka härskillä tavalla tukevat (nimenomaan nuorison) narsistisuutta eivätkä toisaalta mainitse yhteisöllisyyden, yhdessä toimimisen ja toisista välittämisen eduista ja vaatimuksista juuri mitään. Ja tähän soppaan kun vielä lisätään netin sopivat yhteisöt, jotka varmasti tekevät "kielletyt asiat", esimerkiksi järjettömän vihaamisen ja tappamisen ihannoimisen tavanomaisemmaksi ja ei niin kielletyksi, taitaa syntyä tällaisia veritekoja.
koin, kun tyttö, 5v, sanoi että sitten hän saa opettaa omille lapsille kaiken tämän mitä äiti on opettanut heille.
Mä syytän tässä isiä: pojille ei sallita tunteiden näyttöä, poika ei edes pienenä voi puhua isälle tunteista. Poikien ei sallita itkeä, olla "mamiksia". Olen tämän huomannut miehessäni, onneksi hän itsekin ja yrittänyt sitä korjata. MIesten pitäisi oppia halaamaan poikiaan, puimaan asioita, ymmärtämään.
Ajattelen siskoni poikaa joka teki itsemurhan pari vuotta sitten. Hänen isänsä on kyllä aina ollut vähän sellainen "macho". Tunteita ei saa näyttää, ei saa olla heikko. Lasten tunteita on AINA VÄHÄTELTY. Arrgghh miten vaarallista sellainen on!