Lue keskustelun säännöt.
Lapsella edessä sama kuin minulla: ystävyydet ovat yksipuolisia
02.11.2025 |
Surettaa ihan valtavasti. Lapseni on päiväkoti-ikäinen, mutta ei vielä koulussa. Kokemusta on kahdesta päiväkodista eri kaupungeissa. Molemmissa lapsella on ollut sama juttu: lapsi ei saa vastavuoroisia ystävyyssuhteita. Lapsi pitää jotakin lasta tai paria lasta päiväkodissa ystävänään, mutta nämä samat lapset eivät nimeä lastani ystäväkseen. Lapseni on kutsunut nämä lapset syntymäpäivilleen ja lapset ovat tulleet, mutta vastavuoroista kutsua kaverisynttäreille ei tule. Lapseni siis on heille ns. kakkosluokan kaveri, jonka kanssa leikitään, jos parempi leikkikaveri ei ole paikalla. Usein lapsi kertoo päiväkotipäivän jälkeen, että on leikkinyt yksin, kun nämä x ja y eivät ole halunneet leikkiä hänen kanssaan. Lapseni puhuu, että haluaisi vapaa-ajalla tavata x:n kanssa, mutta x:n perhe ei ole ollut kiinnostunut sopimaan leikkitreffejä. Y:n perheessä on sen verran monta lasta, että ovat suoraan sanoneet, ettei päiväkodin ulkopuolisille leikkitreffeille ole aikaa.
Omasta lapsuudestani en muistanut, että vielä päiväkoti-iässä olisi ollut tällaista. Kouluiässä alkoi toki olla sitä, että jotkut olivat keskenään "parasta kaveria", eikä siihen oikein muita mahtunut. Sittemmin kouluiässä ja aikuisena olen kärvistellyt yksipuolisissa ystävyyssuhteissa, joissa minä olen ollut toisille se kakkosluokan kaveri, vaikka itse olen pitänyt heitä ystävinä.
Voinko jotenkin estää lapseltani saman kohtalon, joka itselläni on ollut? Haluaisin, että lapseni saisi kokemusta tasavertaisesta ystävyydestä.
Kommentit (22)
Hän on todella pieni vielä, ei lapset päiväkodissa osaa vielä sosiaalisia taitoja hyvin ja he eivät itse voi ylläpitää ystävyyssuhteita vapaa-aikana, vaan vanhemmat järjestää oman kalenterin mukaan näihin mahdollisuuksia, eikä kaikilla todellakaan ole aikaa siihen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Noin kolmannella luokalla lapset alkavat enemmän itsenäisesti toimimaan ja silloin niitä kavereita alkaa myös helpommin olemaan löydettävissä. Noin pienen lapsen kanssa sinä tutustut muihin vanhempiin ja koirat saada lapsenne toimimaan yhdessä leikeissä.
Vielä kurjempaa on alakouluikäisellä, kun kaveritreffit ovat kuljetusten takia vanhempien vastuulla ja ketään vanhempaa ei kiinnosta.
Sussa ja lapsessa on jokin sukuvika, joka karkoittaa muut kauas teistä.
Onko lapsella lahjakkuuksia tai mielenkiinnonkohteita? Joku harrastus voisi olla hyvä tapa saada kavereita. Samalla yhteinen mielenkiinnonkohde syventäisi helposti ystävyyttäkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei toisia voi pakottaakaan olemaan toiselle "ystävä", mikäli toinen ei halua olla tekemisissä toisen kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vielä kurjempaa on alakouluikäisellä, kun kaveritreffit ovat kuljetusten takia vanhempien vastuulla ja ketään vanhempaa ei kiinnosta.
onhan ne päiväkoti-ikäiselläkin, jos kaveri ei satu asumaan naapurissa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hän on todella pieni vielä, ei lapset päiväkodissa osaa vielä sosiaalisia taitoja hyvin ja he eivät itse voi ylläpitää ystävyyssuhteita vapaa-aikana, vaan vanhemmat järjestää oman kalenterin mukaan näihin mahdollisuuksia, eikä kaikilla todellakaan ole aikaa siihen.
Todennököisesti jatkaa sama meno jatkuu myös kouluikäisenä, teininä sekä aikuisena.
Yritä etsiä lapselle kavereita päiväkodin ulkopuolelta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
nopeasti olet työntämässä lastasi samanlaiselle sosiaaliselle 'uralle', jonka itse tunnet. hanki joku harrastus ja lopeta treffeistä kieltäytyjien painostus ja ennen kaikkea asian tematisointi (jota ilmeisesti kotona teet). lapsi vaistoaa ja omaksuu käytöksen helposti, neuvottomana.
itse elin lapsuuteni ennakkoluuloisen ja aran äidin kanssa. harrastuneisuuteni teki minusta onneksi tarpeeksi aikaisin sosiaalisesti vahvemman. äitini tuli rohkeammaksi vasta keski-iässä, ja nauttii ihmisten seurasta nykyisin ihan eri tavalla.
Vierailija kirjoitti:
Vielä kurjempaa on alakouluikäisellä, kun kaveritreffit ovat kuljetusten takia vanhempien vastuulla ja ketään vanhempaa ei kiinnosta.
Tilanteen pitäisi olla helpompi, kun vanhemmat ei enää ohjaa ja säätele niitä kaverisuhteita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Lapseni on päiväkoti-ikäinen, mutta ei vielä koulussa." No tietenkään se ei ole koulussa, jos on päiväkoti-ikäinen.
Jotenkin outoa, että sosiaaliset hylkiöt tekevät lapsia ja jotenkin odottavat sen lapsen olevan todella charmatti kaverimagneetti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun nyt tunnut vaihtelevan paikkakuntaa päiväkoti-ikäiselläkin, yritä ainakin se kouluaikainen asuinpaikka valita ja siinä pysyä, älä koko ajan muuta ja riko lapsen ympyröitä.
Lapsesi tarvitsee kaveritaitojen opetusta ja kuntoutusta. Itsestään tilanne ei todennäköisesti kohene.
Vierailija kirjoitti:
Kun nyt tunnut vaihtelevan paikkakuntaa päiväkoti-ikäiselläkin, yritä ainakin se kouluaikainen asuinpaikka valita ja siinä pysyä, älä koko ajan muuta ja riko lapsen ympyröitä.
Tästä on kokemusta kun lapsena perheeni muutti parin vuoden välein, aina kun sai kavereita oltiin jo pakkaamassa tavaroita uuteen paikkaan. Aikuisenakin on vaikea pitää kaverisuhteita yllä, enkä edes tajunnut ennen kuin terapeutti siitä sanoi. En nyt sano että ap on tällainen nomadiperhe mutta sanonpa vaan yleisesti.
Ainoa tapa on, että sinä alat muuttaa käytöstäsi. Alat tutustua muihin vanhempiin. Sitä kautta myös lapsesi pääsee piireihin. Älä pelästy, mutta nyt sinun on aika alkaa harjoitella. Olet varmaankin valmis tekemään sen lapsen vuoksi, koska kuulostat hyvältä ja välittävältä äidiltä.
Jos naapureissa ei ole lapsiperheitä, menkää lapsikahviloihin tai seurakunnan lapsikerhoihin. Jos rahaa on, harrastukset ovat myös hyvä tapa. Käykää leikkipuistossa silloin kun siellä on muita perheitä. Hymyile, jutustele kivoja ja kevyitä lapsiin liittyviä juttuja, muista myös kuunnella muita!
Älä sano, että olet liian ujo/arka/vihaat ihmisiä jne. Ihan sama. Nyt nämä asiat on laitettava taka-alalle. Osaat kyllä näytellä muutaman tunnin viikossa. Se ei ole vaativin tehtävä vanhemmuudessa.
Vierailija kirjoitti:
En tiedä mitä voisi tehdä asialle, mutta ymmärrän että kurjalta tuntuu. Itselläni sama juttu aikuisenakin että olen kakkosluokan kaveri.
Meitä on monia samankaltaisia. Vanhemmiten ollaan sitten yksin ilman kavereita. Olen pohdiskellut samaa problematiikkaa löytämättä vastausta. Joku omassa olemuksessa tai käyttäytymisessä on sellaista joka saa muut karttamaan seuraani, vaikka olen tavis ja keskiverto kaikiessa, ilman mitää disabiliteettejä.
Tämä ei liity sinuun ja kokemuksiisi mitenkään. Opeta lasta puhumaan ystävällisesti ihmisille ja kiinnostumaan heidän asioistaan. Parhaiten opetat toimimalla niin itse. Se riittää.
En tiedä mitä voisi tehdä asialle, mutta ymmärrän että kurjalta tuntuu. Itselläni sama juttu aikuisenakin että olen kakkosluokan kaveri.