Kerro lyhyesti, millaista lapsuudessasi oli!

Vanhampani eivät koskaan kasvaneet oikeasti aikuisiksi. Äitini vahtasi koulusuorituksiani ja halveksi ääneen sellaisia lapsia, jotka saivat itseäni paremmat koetukokset. Isäni totesi "luuletko sinä, että minulla on aikaa tuollaiselle", kun joskus murrosiässä yritin tilittää tuntemuksiani. Vihaa ja vertailua muihin, koska muut pitivät aina itseään meitä parempina (tuosta iso osa oli projektiota, kuten valistunut lukija varmaan jo arvasikin...). Paljon kivaa ja hyvääkin oli, mutta kotiolot melko toksiset. Vieläkään eivät oikein tajua, joten olemme "hyvää päivää kirvesvartta"-väleissä, jos aina niissäkään. Omien lasten kohdalla olen tehnyt asiat toisin. Syntymäni oli 70-luvulla ja alakouluvuodet 80-luvulla. 

Aikuistantrumeja sekä isällä että äidillä vuorotellen. Jatkuvaa riitelyä. Siinä välissä luoviessa se lapsuus meni. Ei silloin osannut laittaa näille sanoja, eikä kaikki juosseet hakemassa diagnooseja, ikävä kyllä. Eipä kai kukaan olisi tullut auttamaankaan, sillä lähes koko yhteiskunta eli psyykkisissä ja eettisissä asioissa tiedostamattomassa tilassa.

Vierailija kirjoitti:

Aikuistantrumeja sekä isällä että äidillä vuorotellen. Jatkuvaa riitelyä. Siinä välissä luoviessa se lapsuus meni. Ei silloin osannut laittaa näille sanoja, eikä kaikki juosseet hakemassa diagnooseja, ikävä kyllä. Eipä kai kukaan olisi tullut auttamaankaan, sillä lähes koko yhteiskunta eli psyykkisissä ja eettisissä asioissa tiedostamattomassa tilassa.

Sama. Vuosikymmen?

70-80, entäpä sulla?

Vierailija kirjoitti:

70-80, entäpä sulla?

 

80.

70-luku Itä-Helsingissä. Keskiluokkainen koti. Yksinkertaista elämää, niin kuin ihmisillä silloin oli. Väritelevisio oli kova juttu, ooh, vau. Monella oli vielä mustavalkoinen. Videoiden tuli vuosikymmen lopussa oli ihan space age. 

1950-luku. Kesät oli aurinkoiset, talvet lumiset. Koko ajan piti tehdä jotain. Koti oli turvallinen vaikka köyhä ja vois sanoa tunnekylmä mutta äidisdä oli lämpöäkin, sinnikäs elämänmyönteinen ihminen. Isä invalidi.

Isä oli harvoin kotona töiden vuoksi. Äiti ei pitänyt siitä, että meillä lapsilla oli kavereita. Ensimmäisen kerran pääsin käymään pois kotipaikkakunnalta 15-vuotiaana.

2000-luku omakotitaloalueella. Vanhemmillani epäterve meno eli ihan oikeasti vuosien, vuosien mykkäkoulu keskenään. Samassa huoneessa eivät keskenään voineet olla. Ainoa mitä puhuivat toisilleen oli kerran vuodessa rääkyntähaukkuminen. Ja silti samassa talossa asuivat ja asuvat muuten edelleen, ja meno on ihan sama. Varmasti minuun vaikutti tällaisessä ilmapiirissä kasvaminen. Olin myös ujo ja yksinäinen, paljon tietokoneella ja masentunut sekä ahdistunut.

Köyhää, mutta turvallista ja onnellista. Leikittiin paljon ulkona, juostiin ympäri metsiä. Pelattiin pihapelejä. Luettiin Viisikkoja ja heppakirjoja. Ei matkusteltu, ei voinut harrastaa mitään kallista. Olen syntynyt 60- luvun loppupuolella.

-80/90- luku.

Vanhemmilla hyvät työpaikat. Isä alkoholisti, ryyppäsi ja riehui joka viikonloppu. Vanhemmat riiteli joka päivä melkein koko ajan. Kaikki automatkat lomille ym oli yhtä riitelyä ja huutoa. Koulussa tulin kiusatuksi, oli mt-ongelmia jo varhain. Yksi ystävä oli mutta hän oli sellainen goody two shoes jolle en todellakaan kehdannut mistään kotiongelmista puhua. 

80-90 luku, olin melko harmiton ja kiltti. Kotona oli paljon riitelyä ja vähän väkivaltaakin, sellaista tiuskimista usein, kiusaamista ja nimittelyä. Viihdyin parhaiten yksin kotona, muuten ei oikein ollut kivaa. Rahasta oli ilmeisesti tosi tiukkaa. Koin olevani jotenkin tosi huono kaikin puolin. En oikein pidä perheestäni, ovat mielestäni aina olleet arvaamattomia ja itsekkäitä.

Täällä myös yh-äidin avainlapsi 60- luvulta Tampereelta .Muistot samanlaisia kuin ed.kirjoittajalla. Muistan kesät lämpöisinä ja talvet kylminä ja lumisina. Puistoissa oli talvisin rakennettuja puisia jäädytettyjä mäkiä ja lasketeltiin vaneripulkilla. Ulkona oltiin paljon leikkimässä kesät talvet. Hiihdimme lyhyen koulumatkan kouluun ja koulun pihaan oli tehty latu välituntihiihtoa varten. Koulussa oltiin myös lauantaisin ja sitten kun kouluviikko oli vain 5 päivää, niin olin ihan ihmeissäni, mitä teen sillä vapaudella, outoa kun ei tarvinnut mennnä kouluun. Viikolla kävin pyhäkoulussa, partiossa ja koululla jumpassa.

Leikin paljon sekä itsekseni että kavereiden kanssa. Oltiin joko toistemme luona tai ulkona. Olimme keskituloisia, tehtiin ulkomaanmatka joka vuosi ja sain yleensä toivomani vaatteet ja penaalit yms. härpäkkeet, jotka olivat silloin tosi tärkeitä. Koulussa oli muutama oppilas joka kiusasi, se oli kamalaa. Muuten oli rauhallista, turvallista elämää ja hyvät välit vanhempiin edelleen.

79-80-luku, Espoo

70-luvulla kaikki oli maalla oranssia. Naapurinpojan kanssa meillä oli turvallinen mukava lapsuus, vaikka ympärillä oikeasti oli vakavia asioita -meitä suojeltiin niiltä. Ei me tiedetty, että yksi kyläläinen hakkasi vaimoaan juovuksissa, tai että toisessa talossa nuorimmat lapset olivatkin eri isälle.

Asuimme -60 luvulla maalais koululla, äiti oli keittäjä-siivooja, iskä tvh komennusmiesten, kävi vain vkl ja oli kesälomalla kotona. Elämä oli oikein mukavaa.

Pihapelejä ja leikkejä naapuruston lasten kanssa, hiihtämistä ja luistelua talvisin. Ulkona olin aina. Kiva koti, ei vanhempien riitoja, ikuinen kesä. 70- luvun lähiö Vantaalla

Kaaottinen pöihde-, väkivalta- ja mielenterveysongelmaperhe.

Maanpäällinen helvetti . Sama jatkuu edelleen vainoavien vanhempien takia. Sisarusta suosittiin ja sama jatkuu aikuisena . 

 

m38

Vierailija kirjoitti:

Helvettiä

👹🔥🔥🔥🔥🔥🔥🔥🔥🔥🔥🔥🔥🔥🔥🔥🔥💩