Hesarin juttu ALS-potilaista joille ei myönnetä hengityskonetta (säästöjen vuoksi?)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Itselläni vähän samanlaisia kokemuksia. Isä sairastui syöpään ja samalla takertui todella lujaa kiinni jokaiseen elettyyn päivään. Lopulta vietti pari päivää saattohoidossa nukutettuna, ennen kuin antoi periksi 

 

Se elämännälkä, joka kuolettavaan tautiin sairastunut kokee ja jotkut ihmiset haluaisivat tappaa nämä. Kuvittelevat varmaan saavansa itselleen jotain etuja, mutta eivät tajua, että voivat joutua itse oikeasti sen kuolevan paikalle"

 

Ole samaa mieltä kanssasi. Minun isälläni ei ollut syöpää, mutta hän oli hyvin vaivainen viimeiset puoli vuotta ja halusi elää! Hänen hengityksensä oli raskasta ja ei juuri saanut maaten nukuttua, mutta halusi pysyä elossa. Hän kuoli hyvin vanhana. Juuri ennen kuolemaansa hän teki vielä kaikkea, jotta pysyisi elossa. Siis halusi ottaa nutridrinkiä ja syödä kunnolla, että piristyisi vielä. 

Mielestäni hyvinvointiyhteiskunnan pitää huomioida myös ihmisen toive pitkittää elämäänsä. Kaikki hoito ei voi olla vain kuolemaan varautumista ja kuoleman edistämistä 

Vierailija kirjoitti:

Jos mä makaisin täysin liikuntakyvyttömänä sairaalassa vailla toivoa toipumisesta, ja voisin kommunikoida vain silmiäni liikuttamalla, niin en ehkä haluaisi mihinkään elämää pitkittävään hoitoon.

Et voi millään tietää sitä, etkä varsinkaan pakottaa kaikkia ajattelemaan kuin sinä. 

Ehkä juuri sinun elämäsi on kohtuullisen merkityksetöntä vaikka olet terve ja siksi mielipiteesi on tuo, mutta toisilla on vielä sänkypotilaanakin kokemus merkityksellisyydestä 

No, muutamat keuhkokuumeet kun siinä

respiraattori hoidon aikana sairastaa, niin tajuaa lopulta ettei sieltä vuoteesta enää nousta.

Onko se elämää olla vuoteessa täysin toisten pyöriteltävänä? Maata tuntikaupalla samassa asennossa kattoa tuijottaen? Jos ei aktiivisia omaisia ole siinä viihdyttämössä niin voipi jossain vaiheessa vähän mielenterveys tehdä tepposia.

Vierailija kirjoitti:

No, muutamat keuhkokuumeet kun siinä

respiraattori hoidon aikana sairastaa, niin tajuaa lopulta ettei sieltä vuoteesta enää nousta.

Onko se elämää olla vuoteessa täysin toisten pyöriteltävänä? Maata tuntikaupalla samassa asennossa kattoa tuijottaen? Jos ei aktiivisia omaisia ole siinä viihdyttämössä niin voipi jossain vaiheessa vähän mielenterveys tehdä tepposia.

Siinähän nyt tietysti olisi seurana se henkilökunta.

Ihan oikeasti, ei yhteiskunnalla ole tarjota tuollaisia palveluita tai ei ainakaan pitäisi olla. 

Meillä on tuhansittain masentuneita tai syrjäytyneitä, jotka saataisiin parempaan kuntoon ja elämänlaatuun, osa jopa osittain tai jopa täysin työkykyiseksi, jos heidän luonaan kävisi yksi henkilö kaksi tuntia 3-5 päivänä viikossa. Ei sidottaisi viittä henkilöä kokonaan eikä olisi edes komplikaatooriskiä. Silti tuotakaan ei ole varaa tehdä. 

Jos olet miljonääri, voit ostaa mitä ikinä keksit.

Vierailija kirjoitti:

Mutta onko siitä oikeasti mitään iloa, että saa kitua vähän kauemmin? Minun kokemukseni taas on, että kuolettavaan tautiin sairastuneilla omaisineen on joskus kova tarve löytää edes joku syyllinen epätoivoiseen tilanteeseen. Onhan se käsittämättömän rankkaa, että joutuu kuolemaan.  Mutta käsi sydämelle: muutama päivä tai viikko lisää kitumista, kunnes väistämätön lähtö on edessä. Onko siitä oikeasti iloa kenellekään?

Omaisten ja kuolevan itsekin on huomattavasti helpompi kohdata kuolema ja "hyväksyä" tilanne, jos he tietävät, että sairaan eteen on tehty kaikki mahdollinen ja yritetty auttaa ja hoitaa kaikin tavoin. Sen sijaan silloin, jos kuolema aikaistuu toisen ihmisen tekemän päätöksen vuoksi, on tilanne toinen. Silloin kuolema ei johdu vain sairaudesta vaan myös toisesta ihmisestä. Ja eipä  kukaan muu ei sitä tietää tai määritellä, että hengityskoneen avulla pidennetystä elämästä iloa henkilölle itselleen tai muille - he itse sen tietävät. Jos ihminen haluaa jatkaa elämäänsä hengityskoneessa, niin eiköhän silloin voi ajatella, että siitä on iloa hänelle.

Toisen ihmisen elämän kunnioitus ja vaivannäkö sen eteen on paitsi sivistysyhteiskunnan, myös ihmisyyden merkki. Esim. se, että kun yksi ihminen eksyy erämaahan, häntä etsitään kustannuksista välittämättä. Ihan vain siksi, että sen ihmisen elämällä on merkitystä. Samoin olisi syytä olla tällaisissa tapauksissa - jos ihminen haluaa jatkaa elämäänsä ja kokee elämänsä olevan merkityksellistä vaikka sitten hengityskoneessa, yhteiskunnan lähtökohdan pitäisi olla se, että tätä pidetään ensisijaisena ratkaisuna.

Vierailija kirjoitti:

Jos hän saisi olla hengityskoneessa, hän pääsisi kotiinsa. Sitähän hän toivoi. 

Kaivaa kuvetta omasta (tai vaikka omaistensa) taskusta ja hommaa himaansa kaiken mitä tarvitsee hengityskoneen lisäksi, maksaa hoitajien palkat jne. Sitten saa kitkutella vaikka seuraavat 30v. tai ainakin niin kauan kuin ne omat ja omaisten rahat riittävät. Yhteiskunta ei pysty ja kun hengityskoneet ym. on useiden konsultaatioiden jäljiltä todettu hyödyttömäksi sekä pelkäksi rahanhukaksi, niin homman nimi on juuri tämä. 

Jos tätä asiaa ajattelee täysin rationaalisesti ja vain tämän yhteiskunnan ja sen järjestäytymisen näkökulmasta, niin ei siitä pääse mihinkään, että raha on pakko laittaa ihmisiin, joilla on työkykyä. Tässä ei ole mitään merkitystä sillä, että minä, kijroittajana toki soisin kaikille ihmisarvoisen hyvän elämän. 

Ei nykymeno inhimillistä tieteenkään ole, eiä eettistä, mutta ihmiset, tavalliset äänestäjät, näitä edustajia äänestää, jotka tekevät päätöksiä, joiden seurausta on yhteiskunnan arvojen muuttuminen kovemmiksi ja kylmemmiksi ja ihmisen arvon näkeminen vain tuottavana subjektina. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Samahan se on syöpähoitojen kanssa. Jossain vaiheessa ne lopetetaan, vaikka potilas itse haluaisi jatkettavan

Kyse ei ole lainkaan samasta asiasta. Syöpä hoidoista on jossain vaiheessa enemmän haittaa kuin hyötyä ja siksi ne lopetetaan. 

Hengitys koneella helpotetaan potilaan oloa 

Ei se ole enää noin. Jos on iäkäs / työelämän ulkopuolella, ne saatetaan säästösyistä lopettaa liian aikaisin. Moni on saanut muutaman vuoden lisää elinaikaa, kun on hakenut apua ulkomailta yksityiseltä. Tiedän monta tapausta.

Vierailija kirjoitti:

No, muutamat keuhkokuumeet kun siinä

respiraattori hoidon aikana sairastaa, niin tajuaa lopulta ettei sieltä vuoteesta enää nousta.

Onko se elämää olla vuoteessa täysin toisten pyöriteltävänä? Maata tuntikaupalla samassa asennossa kattoa tuijottaen? Jos ei aktiivisia omaisia ole siinä viihdyttämössä niin voipi jossain vaiheessa vähän mielenterveys tehdä tepposia.

On. Katsoin telkkaria, pyörin netissä, pelasin, soittelin sukulaisille, luin ja kuuntelin musiikkia.

Itse olen ollut hengityskoneessa mutta onneksi vain nukutettuna..

Vierailija kirjoitti:

Jos tätä asiaa ajattelee täysin rationaalisesti ja vain tämän yhteiskunnan ja sen järjestäytymisen näkökulmasta, niin ei siitä pääse mihinkään, että raha on pakko laittaa ihmisiin, joilla on työkykyä. Tässä ei ole mitään merkitystä sillä, että minä, kijroittajana toki soisin kaikille ihmisarvoisen hyvän elämän. 

 

Ei nykymeno inhimillistä tieteenkään ole, eiä eettistä, mutta ihmiset, tavalliset äänestäjät, näitä edustajia äänestää, jotka tekevät päätöksiä, joiden seurausta on yhteiskunnan arvojen muuttuminen kovemmiksi ja kylmemmiksi ja ihmisen arvon näkeminen vain tuottavana subjektina. 

No eipä sitä rahaa tai hoitoa laitetaan nytkään kaikille, joilla olisi työkykyä, jos hoitoa saisivat. Se millaista ja milloin hoitoa saat sairastuessasi, on täysin tuurista kiinni.

Joku murtunut lonkkaluu jonka leikkaus palauttaisi henkilön pyörätuolista työelämään ja työpaikkakin on odottamassa - leikkausjono puoli vuotta, mutta leikkausta siirretään jatkuvasti niin, että lopulta pääsee leikkaukseen kahden vuoden kuluttua, jolloin kuntoutuminen on huomattavasti hitaampaa ja jopa mahdotonta.

Oireita ja mahdollista sairautta ei tutkita terveyskeskuksessa perusverenkuvaa enempää, lähetteitä ei lähetetä erikoissairaanhoitoon, ajan saa vain b-lausunnon kirjoittamista varten jotta henkilö saa sairauspäivärahaa.

Henkilöllä on löytynyt sairaus, hoito aloitetaan erikoissairaanhoidossa ja sopiva hoitomuoto löytyy. Asiakkuus lopetetaan ja siirretään perusterveydenhuoltoon. Terveyskeskuksella ei ole osaamista eikä resursseja jatkaa hoitoa. Yksityiseen ei ole varaa pienellä palkalla, henkilö jättäytyy pois töistä sairauden pahentuessa hoidon puuttuessa.

Tässä tapauksia omasta lähipiiristä.

Vierailija kirjoitti:

No, muutamat keuhkokuumeet kun siinä

respiraattori hoidon aikana sairastaa, niin tajuaa lopulta ettei sieltä vuoteesta enää nousta.

Onko se elämää olla vuoteessa täysin toisten pyöriteltävänä? Maata tuntikaupalla samassa asennossa kattoa tuijottaen? Jos ei aktiivisia omaisia ole siinä viihdyttämössä niin voipi jossain vaiheessa vähän mielenterveys tehdä tepposia.

Mikä sinä olet arvioimaan kenen elämä on arvokasta ja kenen ei.

Eikä tuollaisessa tilanteessa eutanasiaa haluava sellaista saa, vaan potilaan annetaan kuolla hitaasti tukehtumalla. Edes kipulääkkeitä ei anneta koska niistähän voi tulla riippuvaiseksi!

Vierailija kirjoitti:

No, muutamat keuhkokuumeet kun siinä

respiraattori hoidon aikana sairastaa, niin tajuaa lopulta ettei sieltä vuoteesta enää nousta.

Onko se elämää olla vuoteessa täysin toisten pyöriteltävänä? Maata tuntikaupalla samassa asennossa kattoa tuijottaen? Jos ei aktiivisia omaisia ole siinä viihdyttämössä niin voipi jossain vaiheessa vähän mielenterveys tehdä tepposia.

 

Terveenää voi olla erilaiset ajatukset kuin kuolemansairaana.

Voit googlata vaikka Riku Mattilan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Samahan se on syöpähoitojen kanssa. Jossain vaiheessa ne lopetetaan, vaikka potilas itse haluaisi jatkettavan

Kyse ei ole lainkaan samasta asiasta. Syöpä hoidoista on jossain vaiheessa enemmän haittaa kuin hyötyä ja siksi ne lopetetaan. 

Hengitys koneella helpotetaan potilaan oloa 

 

Ei, vaan als sairaudessa respiraattori hoitaa ihmisen hengityksen, omat keuhkot eivät enää toimi. Vaatii hoitajan 24/7, siitähän tämä kiikastaa.

Vierailija kirjoitti:

Toisen ihmisen elämän kunnioitus ja vaivannäkö sen eteen on paitsi sivistysyhteiskunnan, myös ihmisyyden merkki. Esim. se, että kun yksi ihminen eksyy erämaahan, häntä etsitään kustannuksista välittämättä. Ihan vain siksi, että sen ihmisen elämällä on merkitystä. Samoin olisi syytä olla tällaisissa tapauksissa - jos ihminen haluaa jatkaa elämäänsä ja kokee elämänsä olevan merkityksellistä vaikka sitten hengityskoneessa, yhteiskunnan lähtökohdan pitäisi olla se, että tätä pidetään ensisijaisena ratkaisuna.

Täysin ymmärrettävää. Voi myös ajatella - pakon edessä - että sivistykseen ja ihmisyyteen kuluu myös tietyn rajallisuuden ymmärtäminen ja hyväksyminen.  Kuvaan tulee myös itsekkyys. Omaisilla. Hengittäminen ja ajatustoiminta ei lopu ennen kuin loppuu, vaikka kaikki muu olisi mennyttä ja ollutta. 

Ja jos se potilas ei enää hyödytä yhteiskuntaa, joutaakin kuolla. Tämän olen huomannut.

Vierailija kirjoitti:

Eikä tuollaisessa tilanteessa eutanasiaa haluava sellaista saa, vaan potilaan annetaan kuolla hitaasti tukehtumalla. Edes kipulääkkeitä ei anneta koska niistähän voi tulla riippuvaiseksi!

Ei tuo voi olla totta, tuohan olisi kidutusta rangaistuksena siitä että ei ole suostunut lopetettavaksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikä tuollaisessa tilanteessa eutanasiaa haluava sellaista saa, vaan potilaan annetaan kuolla hitaasti tukehtumalla. Edes kipulääkkeitä ei anneta koska niistähän voi tulla riippuvaiseksi!

Ei tuo voi olla totta, tuohan olisi kidutusta rangaistuksena siitä että ei ole suostunut lopetettavaksi.

Tuo väite ettei kipulääkkeitä annettaisi muka siksi koska niistä voi tulla riippuvaiseksi on ainakin 40 vuotta vanha väite, joka on täysin perätön vale