Sinun kohtalosi
Olen mielestäni varsin kaunis nainen ja miehen kalu uppoaa pakaroiden väliin syvälle silloin, kun sitä herkkua olen päässyt maistamaan eli viime vuosina harvakseltaan jos kertaakaan, sillä olen huomannut etteivät miehet enää lähesty minua kuin joitakin vuosia ja vuosikymmeniä aikaisemmin kun olin nuorempi ja miehetkin olivat toki nuorempia. Ikärasismi taitaa olla totta tässäkin asiassa samoin kuin useilla työpaikoilla tai television ohjelmatarjonnassa eli kaikki, myös alusvaatteet, on suunnattu nuoremmille ja he myös pyrkivät syrjäyttämään työelämässä vanhemmat ja kokeneemmat. Maailma on tähän suuntaan muuttunut enkä minä ketään kaipaakaan tai huomiota edes ollenkaan, sanon vaan, että kaikki vanhenevat ja tämä kohtalo on kaikilla edessä ja viimeistään silloin mietit, kuinka vähän oikeastaan arvostit minua ja et pitänyt seksuaalisesti viehättävänä ja olit aivan kokonaan aivan väärässä.