Yksinäinen

Olen niin yksinäinen. Jos joku olis sanonut sille 30-vuotiaalle nuorelle itselleni (joka oli täynnä haaveita, suunnitelmia, toiveita, luottamusta ja uskoa), että viiskymppisenä olen lapseton, eronnut avopuolisosta, osittain työkyvyttömyyseläkkeellä, lihava, että nuorekas äitini on vaikeesti muistisairas ja hänellä on syöpä, niin en uskois. Tiedän, ettei joillekin asioille voi mitään, mukana on myös omia huonoja/vääriä valintoja ja huonoa tuuria. Siltikin tuntuu niin väärältä. Kaikkeni tein aina työelämässä ja olen aina pitänyt huolen, että kukaan ei jää yksin eikä ketään suljeta ulkopuolelle. Ja nyt olen ihan yksin. Osittain pettymyksestä ihmisiin, mutta myös hylättynä ja ulkopuolelle jätettynä. On epätoivoinen olo.