Sukelsin syvälle Temun maailmaan eilen illalla ja olen hämmentynyt
Algoritmit jostain syystä suosittelivat minulle vaikuttajan videoita, joilla esitellään Temu ostoksia, yleensä valtavia Temu "haul" tilauksia, joita varten on tilattu suuri määrä erilaista tavaraa. Jo ensimmäisen videon alusta kävi ilmi, että kysenen influensseri tekee yhteistyötä Temun kanssa, koska hänellä oli jokaisen videon alussa jakaa alennuskoodi seuraajilleen.
Videoiden kaava oli joka kerta sama: alussa ruudulle ilmestyi valtavia säkillisiä tavaraa, joiden seasta influensseri onki milloin mitäkin ja yleensä oli jo unohtanut, mitä olikaan tilannut, kun oli sentään tehnyt tilauksen jo kymmenisen päivää sitten! Ihmekös tuo, kun parin viikon välein tilaa kaksi valtavaa säkkiä kaikkea mahdollista, niin ei pysy enää edes kartalla siitä, mitä edes tilailee.
Säkeistä paljastui milloin mitäkin: heikkolaatuisia vaatteita ilman lappuja, epämääräisiä alle parin euron koruja ja hiuskoristeita (ne olivat muka "kultaa", mutta väri oli aivan karsea kirkkaankeltainen eikä edes näyttänyt etäisestikään samalta kuin edes henkkamaukka korujen "kulta"), kodintarvikkeita, työkaluja, usb-ladattavia valaisimia litiumakuilla (nekin oli vain viskottu kaiken muun sekaan muovisäkkiin, missä tuoteturvallisuus?), astioita, ruuanlaittovälineitä, koristeita, erilaista muovi- ja paperitavaraa jne. Kaikenmoisen rojun ja roinan kimara tuntui loputtomalta. Ja tätä parin viikon välein? Olin itse jo aivan uuvuksissa ensimmäisen videon katselemisen jälkeen. Heräsi myös kysymys, minne tämä ihminen oikein laittaa kaikki ne tavarat? Toisella videolla hän valittelikin, että kokee talonsa jääneen pieneksi ja häntä ahdistaa, kun ei ole tilaa millekään. Sitten hän tilasti lisää laatikoita ja lipastoja, joihin "järjestellä" näitä ostoksiaan ja teki siitäkin videon. Ongelma ratkaistu?
Videoista heräsi muitakin kysymyksiä: miten ihmiset ovat aiemmin pärjänneet ennen Temua, kun sieltä parin viikon välein löytyy jotain tarpeellista, joka on ihan pakko tilata? Ja millä ajalla ihmiset oikein käyttää kaikkia niitä tavaroita, tarvikkeita, koruja ja vaatteita, joita ovat tilanneet?
Kommentit (182)
Vierailija kirjoitti:
Vuonna 2024 suomalaiset tekivät lähes 30 miljoonaa tilausta Temusta. Se tarkoittaa:
-30 miljoonaa, eli 30 000 000 muovipussia lisää roskiin Suomessa. Jokainen Temu tilaus tulee muovipussissa, tai muovisäkissä, joiden sisällä voi olla vielä lisää muoviin pakattuja tavaroita.
-Yli 30 miljoonaa epämääräistä tavaraa, joista osa on muovia ja osa ongelmajätettä, kiertoon. Näiden tuotteiden turvallisuutta ei ole tutkittu eikä testattu, pahimmillaan miljoonia vaarallisia sähkölaitteita ja akkulaitteita, joihin sisältyy tulipalon riski. Ylellä oli juttua kuun alussa, että akkupalojen määrä on Suomessa kaksinkertaistunut.
Tämä siis vastauksena siihen, kun joku argumentoi, miksi se kuuluu kenellekään muulle, että tilaa Temusta ja se on jokaisen oma asia tilata Temusta. Tietenkin se on jokaisen oma asia, mitä tilaa ja mitä ostaa. Mutta se ei tarkoita, ettei sillä tilaamisella ole seurauksia muulle yhteiskunnalle.
"Eikä niistä makseta mihinkään myöskään kaikilta muilta yrittäjiltä vaadittavia kierrätysmaksuja. Aika epäreilua kilpailua. Temu-tilaaja huutaa suu vaahdossa, että suomalainen kauppias ryöstää, koska tilaaja ei viitsi vaivautua ottamaan selvää kotimaiselta yrittältä vaadittavista velvollisuuksista ja maksuista "
Niinpä. En voi käsittää miten jotkut voi olla niin tyhmiä, että luulee että jonkun puseronkin voi oikeasti valmistaa Suomessa parilla eurolla. Perusteluna on että kun Temusta saa parilla eurolla, niin se on silloin sellaisen tuotteen realistinen arvo ja suomalaiset on vaan niin ahneita että niillä on sadan euron kate siihen päälle. Jopa omalla nimellä huutelevat tällaisia ääliömäisyyksiä jossain Facessa. Tekis aina mieli kysyä että mitä ne niin kuin ite tekee työkseen ja paljonko niiden palkka on. Että millä perustein niiden työstä pitää maksaa niin ja niin paljon, mutta jollekin vaatteen tekijälle ei tarvi maksaa kuin euro päivältä tai vastaavaa.
Kilpailu alalla vääristyy, koska Temua eivät koske EU säännöt, mitä tulee valvontaan ja tuoteturvallisuuteen. Temu ei myöskään vastaa eikä maksa aiheuttamiensa jätteiden käsittelystä, vaan se tulee suomalaisille kauppiaille ja veronmaksajille maksettavaksi.
"Samaan aikaan kun alihintainen tuonti kasvaa, Euroopan unioni hyväksyi juuri uuden jätedirektiivin, joka siirtää tekstiilijätteen keruun ja käsittelyn kustannukset eurooppalaisten valmistajien ja maahantuojien harteille."
Siis tuo lähes 30 miljoonaa pakettia vuodessa on tuonti EU:n ulkopuolelta, mutta jo 98-99% siitä koostuu Kiinan kaupoista kuten Temusta, Sheinistä ja Alibabasta tehdyistä ostoksista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oisko jollain antaa jotain vinkkejä, mistä tilata esim. vaatteita, asusteita, kodintekstiilejä, sisustustavaraa edullisesti, jos maku on muuta kuin tyypillisen suomalainen/skandinaavinen? Siis hyvin pelkistetty ja neutraali.
Otan ihan mielelläni vinkkejä vastaan. En ole tilannut Temusta kuin kaksi paitaa ja siitäkin on aikaa, samoin pari vaatetta Sheinistä. Enkä haluaisi pahemmin tilatakaan, mutta vaihtoehdot vähävaraisella tosi vähissä. Kivannäköistä ei usein löydä ja sitten kun löytää, niin maksaa liikaa omalle lompakolle.
Suomalaisissa liikkeissä on tosi suppeat valikoimat, mikä on tietysti ymmärrettävää sikäli, että volyymit täällä on niin pienet. Mutta en siis yhtään ihmettele, että jotkut tilaa esim. Temusta, koska siellä valikoimaa on niin paljon enemmän ja usein sen tyyppistä, mitä Suomesta ei kerta kaikkiaan saa. Ja tämä koskee hyvin monenlaisia tuotteita, e
Ihan sama juttu se on kivijalkakaupoissa ja kirppiksillä. En niissä toki työkseni käy, mutta aina kun käyn tsekkaamassa, niin surkeaa on. Jos jotain hyvännäköistä joskus löytyykin, niin hinta on liian korkea tai koko väärä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oisko jollain antaa jotain vinkkejä, mistä tilata esim. vaatteita, asusteita, kodintekstiilejä, sisustustavaraa edullisesti, jos maku on muuta kuin tyypillisen suomalainen/skandinaavinen? Siis hyvin pelkistetty ja neutraali.
Otan ihan mielelläni vinkkejä vastaan. En ole tilannut Temusta kuin kaksi paitaa ja siitäkin on aikaa, samoin pari vaatetta Sheinistä. Enkä haluaisi pahemmin tilatakaan, mutta vaihtoehdot vähävaraisella tosi vähissä. Kivannäköistä ei usein löydä ja sitten kun löytää, niin maksaa liikaa omalle lompakolle.
Suomalaisissa liikkeissä on tosi suppeat valikoimat, mikä on tietysti ymmärrettävää sikäli, että volyymit täällä on niin pienet. Mutta en siis yhtään ihmettele, että jotkut tilaa esim. Temusta, koska siellä valikoimaa on niin paljon enemmän ja usein sen tyyppistä, mitä Suomesta ei kerta kaikkiaan
Mulla oli sama ongelma ennen kuin löysin Sellpyn. Nettikirppis 24 maassa muistaakseni, ja mikä parasta, haku materiaalin perusteella. Mun vaatespeksit ovat vain 100% puuvilla tai 100% viskoosi(/silkki), väreissä, printeissä, kirjailtuna, koristeltuna, liehuvana ja koossa 44. Kaappi on täynnä jus mun näköisiä vaatteita, kukkaprinttejä, hippipaitoja ja maksimekkoja, jotka vauraampi osa Eurooppaa on hylännyt epätrendikkäinä. Kiitos siitä. Ainakin tähän ei-skandinaaviseen raamiin löytyy riittämiin valinnanvaraa.
Temu keskisarja suoltaa kyllä pas Kaa joka päivä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vuonna 2024 suomalaiset tekivät lähes 30 miljoonaa tilausta Temusta. Se tarkoittaa:
-30 miljoonaa, eli 30 000 000 muovipussia lisää roskiin Suomessa. Jokainen Temu tilaus tulee muovipussissa, tai muovisäkissä, joiden sisällä voi olla vielä lisää muoviin pakattuja tavaroita.
-Yli 30 miljoonaa epämääräistä tavaraa, joista osa on muovia ja osa ongelmajätettä, kiertoon. Näiden tuotteiden turvallisuutta ei ole tutkittu eikä testattu, pahimmillaan miljoonia vaarallisia sähkölaitteita ja akkulaitteita, joihin sisältyy tulipalon riski. Ylellä oli juttua kuun alussa, että akkupalojen määrä on Suomessa kaksinkertaistunut.
Tämä siis vastauksena siihen, kun joku argumentoi, miksi se kuuluu kenellekään muulle, että tilaa Temusta ja se on jokaisen oma asia tilata Temusta. Tietenkin se on jokaisen oma asia, mitä tilaa ja mitä ostaa. Mutta se ei tarkoita, ettei sillä tilaamisella ole seurauksia muulle yhteiskunnalle.
Mene saarnaamaan niille, jotka ovat siirtäneet tuotannon Kiinaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oisko jollain antaa jotain vinkkejä, mistä tilata esim. vaatteita, asusteita, kodintekstiilejä, sisustustavaraa edullisesti, jos maku on muuta kuin tyypillisen suomalainen/skandinaavinen? Siis hyvin pelkistetty ja neutraali.
Otan ihan mielelläni vinkkejä vastaan. En ole tilannut Temusta kuin kaksi paitaa ja siitäkin on aikaa, samoin pari vaatetta Sheinistä. Enkä haluaisi pahemmin tilatakaan, mutta vaihtoehdot vähävaraisella tosi vähissä. Kivannäköistä ei usein löydä ja sitten kun löytää, niin maksaa liikaa omalle lompakolle.
Suomalaisissa liikkeissä on tosi suppeat valikoimat, mikä on tietysti ymmärrettävää sikäli, että volyymit täällä on niin pienet. Mutta en siis yhtään ihmettele, että jotkut tilaa esim. Temusta, koska siellä valikoimaa on niin paljon enemmän ja usein sen tyyppistä, mitä Suomesta ei kerta kaikkiaan saa. Ja tämä koskee hyvin monenlaisia tuotteita, e
Toinen kommentoija kysyi, että miksi pitää tilata, kun on kaupat kirppikset jne. Itse kysyn, että miten voi olla koko ajan tarve ostaa jotain?? Ihminen tituleeraa vielä itseään vähävaraiseksi ja sitten kyselee, että mistä ostais lisää sisustusjuttuja, vaatteita, asusteita ym. Niin kuin miksi?? Miten voi olla koko ajan tarve uusille tavaroille?
Voisin ostaa kaiken Temusta paljon halvempia kuin riistohintaset kotimaisten yrittäjien tuotteet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vuonna 2024 suomalaiset tekivät lähes 30 miljoonaa tilausta Temusta. Se tarkoittaa:
-30 miljoonaa, eli 30 000 000 muovipussia lisää roskiin Suomessa. Jokainen Temu tilaus tulee muovipussissa, tai muovisäkissä, joiden sisällä voi olla vielä lisää muoviin pakattuja tavaroita.
-Yli 30 miljoonaa epämääräistä tavaraa, joista osa on muovia ja osa ongelmajätettä, kiertoon. Näiden tuotteiden turvallisuutta ei ole tutkittu eikä testattu, pahimmillaan miljoonia vaarallisia sähkölaitteita ja akkulaitteita, joihin sisältyy tulipalon riski. Ylellä oli juttua kuun alussa, että akkupalojen määrä on Suomessa kaksinkertaistunut.
Tämä siis vastauksena siihen, kun joku argumentoi, miksi se kuuluu kenellekään muulle, että tilaa Temusta ja se on jokaisen oma asia tilata Temusta. Tietenkin se on jokaisen oma
2 väärää ei tee oikeaa.
Vierailija kirjoitti:
Temu keskisarja suoltaa kyllä pas Kaa joka päivä
PS tilasi sen Kiinasta, kuulemma kun kerta halvalla saivat?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oisko jollain antaa jotain vinkkejä, mistä tilata esim. vaatteita, asusteita, kodintekstiilejä, sisustustavaraa edullisesti, jos maku on muuta kuin tyypillisen suomalainen/skandinaavinen? Siis hyvin pelkistetty ja neutraali.
Otan ihan mielelläni vinkkejä vastaan. En ole tilannut Temusta kuin kaksi paitaa ja siitäkin on aikaa, samoin pari vaatetta Sheinistä. Enkä haluaisi pahemmin tilatakaan, mutta vaihtoehdot vähävaraisella tosi vähissä. Kivannäköistä ei usein löydä ja sitten kun löytää, niin maksaa liikaa omalle lompakolle.
Suomalaisissa liikkeissä on tosi suppeat valikoimat, mikä on tietysti ymmärrettävää sikäli, että volyymit täällä on niin pienet. Mutta en siis yhtään ihmettele, että jotkut tilaa esim. Temusta, koska siellä valikoimaa on niin paljon enemmän ja usein sen tyyppistä, mitä Suomesta ei kerta kaikkiaan
Uskon, että tämä johtuu siitä, kun Temu addiktoi käyttäjänsä kaikenlaisilla kupongeilla, tarjouslaskureilla, onnenpyörillä, yllätyksillä jne.
Ihmiset ajautuu tilailemaan kaikenlaista, vaikka ei ollut edes tarkoituskaan, kun tarjous on niin hyvä ja vieressä raksuttaa ajastin, että kohta se tarjous menee umpeen ja hinta nousee.
Ite selailin joskus Temua, ja lopputulema oli, että en keksimälläkään keksinyt syytä, miksi olisin tuolta jotain tilannut. Itse tullut aika paljon tilattua kaikkea tietotekniikkaan liittyvää tavaraa nettikaupoista. Temu olisi vihonviimeisin, mistä näitä tavaroita tilaisin. Syy on yksinkertainen, näissä on todella paljon täysiä feikkituotteita. Otetaas esimerkki 32 Gb DDR4 -muistia. Nopeuden luvataan olevan 2666 MHz tai 3200 MHz. Nopeudet pitävät paikkansa. Hinta onkin se, mikä herättää kysymysmerkkejä, 2x16 Gt:n hinnaksi kerrotaan 66,80€. Käytettynä tuo hinta olisi OK. Uutena enemmän, kuin kyseenalainen. Voisin melkein lyödä vetoa, että muistit on saatu näkymään tietokoneelle 32 Gt:n koossa, mutta todellisuudessa ovat paljon pienemmät. Tätä kikkaa on käytetty SSD-levyjen kohdalla. 1 TB:n SSD on tosiasiassa ollutkin 256 Gt. Tämä on paljastunut siinä, että levylle on yritetty tallentaa isoa määrää tiedostoja, tai vaikka testimielessä ajaa levy zerodataa täyteen.
No eihän Temun myymän älypuhelimenkaan tekniset speksit pitäneet paikkansa. Luurin kuoreen oli liimattu linssejä vain koristeeksi, että on muka monen linssin kamerajärjestelmä. Niitä linssejä ei oltu kytketty mihinkään.
Kiina käärii valtavan hyvin rahaa näillä netin kauppa-alustoillaan. Jokainen, joka ostaa sieltä jotain, tukee Kiinaa ja Kiinan kommunistista puoluetta.
"Uskon, että tämä johtuu siitä, kun Temu addiktoi käyttäjänsä kaikenlaisilla kupongeilla, tarjouslaskureilla, onnenpyörillä, yllätyksillä jne. "
Olen tilannut Temusta jo yli 10 kertaa, mutta en ole kertaakaan törmännyt tuollaisiin. Lidlin äpissä niitä kyllä oli, mutta poistin sen jo pari vuotta sitten. Temun kautta voi kyllä lahjoittaa rahaa puiden istuttamiseen.
Vierailija kirjoitti:
Kiina käärii valtavan hyvin rahaa näillä netin kauppa-alustoillaan. Jokainen, joka ostaa sieltä jotain, tukee Kiinaa ja Kiinan kommunistista puoluetta.
Saarnaa niille, jotka ovat siirtäneet tuotannon Kiinaan.
Miksi pitää juuri tilata? Entä kaupat, kirppikset jne?