Jos lapsuus oli hyvä, niin miksi teini-ikä menee pieleen?
Minulla on aikuinen poika, joka on nyt selviämmässä useiden vuosien aineiden käytöstä ja vakavasta masennuksesta, ja on vihdoin pääsemässä elämään takaisin kiinni.
Kun hän kuvaa lapsuuttaa, hän sanoo sen olevan tosi hyvä. Teini-iässä kaikki lähti pieleen.
Mikä _ sinun kokemuksesi mukaan _ heittää elämän sivuraiteille teini-iässä? Tiedän kyllä, että lista voi olla pitkä, mutta mikä on sinun tai jonkun tuntemasi syy, miksi juuri teini-iässä masennutaan ja heitetään ranttaliksi.
Kommentit (29)
niin, kuka sen määrittelee että lapsuus on hyvä? niin minunkin mallimammani tuumaa. hassua että me lapset kerromme alkoholismista, tunnekylmyydestä ja vanhempien epäkypsyydestä jos asiasta kysytään.
Vierailija kirjoitti:
Luulen ettei äidille ehkä välttämättä haluta kertoa, jos on joutunut vaikka hyväksikäytetyksi tai raiskatuksi tai kokenut muun suuren trauman. Lapselle ja nuorelle voi sattua paljon ikäviä juttuja, vaikka kotona olisi asiat hyvin. Myös pojille.
Aikuisena yritin kertoa hyväksikäytöstä. Olen ollut perheeni hylkäämä siitä lähtien. Jotkut asiat on vaan oarempi pitää itsellään. Tännepäin on turha soitella sitten kun apua kaipaavat.
Vierailija kirjoitti:
niin, kuka sen määrittelee että lapsuus on hyvä? niin minunkin mallimammani tuumaa. hassua että me lapset kerromme alkoholismista, tunnekylmyydestä ja vanhempien epäkypsyydestä jos asiasta kysytään.
Jos lapsi itse määrittelee esim. Terapiassa, että lapsuus on ollut hyvä, ja tunnekokemus lapsuudesta on hyvä, niin miksi se pitäisi kyseenalaistaa? Ap
Yksi merkittävä tekijä on teinin lähipiiri ja kaverit. Jos ne parhaat kaverit ovat melko kuuliaisia, fiksuja ja panostavat harrastuksiin ja koulunkäyntiin on todennököisempää että sen omankin lapsen käytös ohjautuu vastaavaan suuntaan. Esimerkiksi itse kokeilin alkoholia alaikäisenä mutta en tuntenut edes kauttarantain mitään päihdeporukoita joten sellaisiin ei tullut eksyttyä.
Niin elitistiseltä kuin se kuulostaakin, auttoi kyllä kasvaa ympäristössä jossa oli hienoa harrastaa lajeja kuten ratsastusta, tennistä ja musiikkia ja pyrkiä hyvään korkeakouluun. Vanhemmat myös palkitsivat ns. hyvistä valinnoista ja auttoivat olemaan siellä suosittujen mukuloiden keskuudessa.
Mulla se oli koko ala- ja yläasteen jatkunut koulukiusaaminen ja sen synnyttämä viha ihmisiä ja yhteiskuntaa kohtaan. Sekä itseäni kohtaan myös, pohjimmiltani koin ansaitsevani sen kiusaamisen koska olin ruma, tyhmä ja outo. Olin siis sisäistänyt ne kiusaajien näkemykset minusta, mutta myös kapinoin niitä ja koko typerää ihmiskuntaa ja sen luomaa yhteiskuntaa vastaan.
Vierailija kirjoitti:
Yksi merkittävä tekijä on teinin lähipiiri ja kaverit. Jos ne parhaat kaverit ovat melko kuuliaisia, fiksuja ja panostavat harrastuksiin ja koulunkäyntiin on todennököisempää että sen omankin lapsen käytös ohjautuu vastaavaan suuntaan. Esimerkiksi itse kokeilin alkoholia alaikäisenä mutta en tuntenut edes kauttarantain mitään päihdeporukoita joten sellaisiin ei tullut eksyttyä.
Niin elitistiseltä kuin se kuulostaakin, auttoi kyllä kasvaa ympäristössä jossa oli hienoa harrastaa lajeja kuten ratsastusta, tennistä ja musiikkia ja pyrkiä hyvään korkeakouluun. Vanhemmat myös palkitsivat ns. hyvistä valinnoista ja auttoivat olemaan siellä suosittujen mukuloiden keskuudessa.
Tuo ei ihan pidä paikkaansa. Elitistisillä alueilla on huumeita, koska lapsilla on rahaa niihin. Näin Espoon poliisi on takavuosina sanonut.
Vierailija kirjoitti:
niin, kuka sen määrittelee että lapsuus on hyvä? niin minunkin mallimammani tuumaa. hassua että me lapset kerromme alkoholismista, tunnekylmyydestä ja vanhempien epäkypsyydestä jos asiasta kysytään.
Minun mielestäni meillä oli hyvä lapsuus ja kaksi vuotta vanhemman veljeni mielestä ahdistava lapsuus. Luulen, että olemme molemmat oikeassa. Veljeni ei temperamentiltaan sopinut muuhun perheeseen. Ei se varsinaisesti ole kenenkään vika.
Miten teini voi kokeilla rajojaa, jos sellaisia ei ole?