Lue keskustelun säännöt.
Olitko narsisti-äitisi/isäsi hautajaisissa?
25.10.2025 |
Olitko muutenkaan missään tekemisissä heidän kanssaan?
Kommentit (18)
Oletko pystynyt elämään edes lähimain normaalia elämään, aiheuttamiensa sielun vammojen jälkeen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ollut tekemisissä mutta menin hautajaisiin isovanhempieni takia.
Vierailija kirjoitti:
En ollut tekemisissä mutta menin hautajaisiin isovanhempieni takia.
Ymmärrän, et halunnut loukata heidän tunteitaan.
Järjestin hautajaiset.
Ei ole ikävä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ollut tekemisissä mutta menin hautajaisiin isovanhempieni takia.
Ymmärrän, et halunnut loukata heidän tunteitaan.
Nimenomaan. Ainoan lapsen kuolema oli heille jo muutenkin kova paikka, olisi ollut julmaa heitä kohtaan jättää hautajaiset väliin.
Ei ole vielä kuollut, enkä ole sen pidemmälle miettinyt. "Tekemisissä oleminen" on lähinnä että haukkuu minulle toista sisarustani ja minä kerron hänelle etten halua puhua paskaa omista sisaruksistani tai ylipäätäänkään. Sitten parin päivän päästä lähettää ilman konteksia jotain kuvia ja pitkän litanian omasta harrastuksestaan odottaen kehuja että oma lapsi vaan papukaijana toistelee kylläpä hienosti Marjatta nyt keräsitkin marjoja/pesit ikkunat/leivoit/olet ahkera.
Monen vuoden vääntämisen ja kaikkien outojen valtapelien ignooraamisen jälkeen ollaan päästy tähän suhteellisen normaaliin vuorovaikutukseen. Mitään oikeaa keskustelua tai normaalia vuorovaikutusta on turha edes odottaa.
Kauhulla odotan vanhuusvuosia, kun näen jo sieluni silmin miten tulee guilttrippaamaan hoitamaan häntä ja sitten haukkumaan perässä miten huonot lapset oikein saikin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun narsisti-isäni kuoli, en tuntenut surua, vaan suurta helpotusta.
Olimmehan kaikki lapset hänelle vain suuria pettymyksiä, kukaan meistä ei yltänyt hänen tasolleen ja siitä saimme vihjauksia jatkuvasti.
Hautajaisiin vein kuihtuneita punaisia ruusuja hänen arkulleen.
En ole silti yhtään katkera, vaan helpottunut, kun pääsin hänen kahleistaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sielunvammat paranevat vain kun tilalle tulee aitoa rakkautta. On ihmeellistä kokea.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ollut tekemisissä mutta menin hautajaisiin isovanhempieni takia.
Ymmärrän, et halunnut loukata heidän tunteitaan.
Nimenomaan. Ainoan lapsen kuolema oli heille jo muutenkin kova paikka, olisi ollut julmaa heitä kohtaan jättää hautajaiset väliin.
Täysin ymmärrettävää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Järjestin hautajaiset.
Ei ole ikävä.
Taisit olla vapautunut, vai mitä?
Hyväksikäyttäjä isä on kuollut ja kuopattu, kannoin jopa uurnaa hetken ja kun tamppasin nurmenpalaa kuopan päälle ajattelin: mätäne helvetissä. Järjellä ymmärrän että menneelle ei voi mitään, mutta keho muistuttaa vaikka olen asiaa käsitellyt. Vanha olen jo mutta vitutus on suunnaton.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei ole vielä kuollut, enkä ole sen pidemmälle miettinyt. "Tekemisissä oleminen" on lähinnä että haukkuu minulle toista sisarustani ja minä kerron hänelle etten halua puhua paskaa omista sisaruksistani tai ylipäätäänkään. Sitten parin päivän päästä lähettää ilman konteksia jotain kuvia ja pitkän litanian omasta harrastuksestaan odottaen kehuja että oma lapsi vaan papukaijana toistelee kylläpä hienosti Marjatta nyt keräsitkin marjoja/pesit ikkunat/leivoit/olet ahkera.
Monen vuoden vääntämisen ja kaikkien outojen valtapelien ignooraamisen jälkeen ollaan päästy tähän suhteellisen normaaliin vuorovaikutukseen. Mitään oikeaa keskustelua tai normaalia vuorovaikutusta on turha edes odottaa.
Kauhulla odotan vanhuusvuosia, kun näen jo sieluni silmin miten tulee guilttrippaamaan hoitamaan häntä ja sitten haukkumaan perässä miten huonot lapset oikein saikin.
Nimenomaan, oma narsisti-äitini on juuri tuollainen, yli 91-vuotias.
Soittelee viikonloppunakin ja vaatii apua milloin mihinkin ongelmaan tai sitten vaan uhriutuu, kun "kukaan ei ole käynyt", hoitajaa lukuunottamatta pitkään aikaan. Sitten kun tarkemmin kysytään, hänen luonaan onkin käynyt koko joukko porukoita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole vielä kuollut, enkä ole sen pidemmälle miettinyt. "Tekemisissä oleminen" on lähinnä että haukkuu minulle toista sisarustani ja minä kerron hänelle etten halua puhua paskaa omista sisaruksistani tai ylipäätäänkään. Sitten parin päivän päästä lähettää ilman konteksia jotain kuvia ja pitkän litanian omasta harrastuksestaan odottaen kehuja että oma lapsi vaan papukaijana toistelee kylläpä hienosti Marjatta nyt keräsitkin marjoja/pesit ikkunat/leivoit/olet ahkera.
Monen vuoden vääntämisen ja kaikkien outojen valtapelien ignooraamisen jälkeen ollaan päästy tähän suhteellisen normaaliin vuorovaikutukseen. Mitään oikeaa keskustelua tai normaalia vuorovaikutusta on turha edes odottaa.
Kauhulla odotan vanhuusvuosia, kun näen jo sieluni silmin miten tulee guilttrippaamaan hoitamaan häntä ja sitten haukkumaan perässä miten huonot lapset oikein saikin.
<
Tuttua. Kotona asuessa esim. meillä oli koira. Äiti sanoo käyttävänsä koiran ulkona > ulosmennessä alkaa aggressiivisesti kolistella ja riehua vaatteita päälle > alkaa meuhkaamaan ja huutamaan että KAIKKI PITÄÄ VAAN TEHDÄ YKSIN KUN KUKAAN EI AUTA > tarjoat käyttää koiran sitten itse ulkona kun on niin vaikeaa > lähtee huutaen ulos > loppuillan raivoaa loppuperheelle miten surkeita ja paskoja me ollaan kun kukaan ei ikinä auta tai tee mitään.
Ei tällaisten kanssa saa aikaan mitään normaalia vuorovaikutusta. Elävät ihan jossain omassa galaksissaan että pääsee vaan huutamaan muille.
Vierailija kirjoitti:
Hyväksikäyttäjä isä on kuollut ja kuopattu, kannoin jopa uurnaa hetken ja kun tamppasin nurmenpalaa kuopan päälle ajattelin: mätäne helvetissä. Järjellä ymmärrän että menneelle ei voi mitään, mutta keho muistuttaa vaikka olen asiaa käsitellyt. Vanha olen jo mutta vitutus on suunnaton.
Kyllä tuollaiset traumat vaan muistuttaa itsestään, vaikka missä terapiassa kävisi tai jopa uskoontulonkin jälkeen sielunvihollinen tuo näitä ikäviä muistoja mieleen.
Ei kai niistä pääse eroon koskaan kokonaan tässä elämässä, ikävä kyllä.
Tuttua. Kotona asuessa esim. meillä oli koira. Äiti sanoo käyttävänsä koiran ulkona > ulosmennessä alkaa aggressiivisesti kolistella ja riehua vaatteita päälle > alkaa meuhkaamaan ja huutamaan että KAIKKI PITÄÄ VAAN TEHDÄ YKSIN KUN KUKAAN EI AUTA > tarjoat käyttää koiran sitten itse ulkona kun on niin vaikeaa > lähtee huutaen ulos > loppuillan raivoaa loppuperheelle miten surkeita ja paskoja me ollaan kun kukaan ei ikinä auta tai tee mitään.
Ei tällaisten kanssa saa aikaan mitään normaalia vuorovaikutusta. Elävät ihan jossain omassa galaksissaan että pääsee vaan huutamaan muille.
-----------------
Totta. Narsisti aina uhriutuu ja syyttää muita. Hänessä ei ole koskaan mitään vikaa.
Minkälaisia traumoja heistä jäi elämääsi?