Mikä hyöty koronarokotteista oikein oli kun koronarokottamattomat sairasti koronan samalla tavalla kuin rokotetut?
Tätä asiaa minä olen pohtinut, miksi siis rokottamattomia piti syrjiä ja miksi heidät piti eristää yhteiskunnasta? Puhuttiin että tulee koronarokottamattomien pandemia mutta milloin se siis alkaa?
Koronaan menehtyi lähinnä +70 vuotiaita ihmisiä jotka ovat erittäin heikossa kunnossa ja teho osastot valtasi lähinnä monisairaat ihmiset joille jopa paha flunssa on vaarallinen.
Mikä hyöty rokotteista oli kun se ei estänyt koronaa leviämästä ja koronan oireet oli samanlaiset molemmilla ryhmillä?
Onko tämä aihe vieläkin sellainen että tästä ei saa puhua vai joko siitä on tarpeeksi kauan aikaa ja siitä saa puhua?
Kommentit (290)
Moraaliaura. Todistit olevasi luotettava ja mateleva hallintoalamainen joka tottelee parempiasi jotka eivät kuitenkaan itse ottaneet kyseistä rokottetta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luulen että yhtään rokottamatonta ei ole enää elossa. Niinhän ne rokotetut uhkaili että parin vuoden sisällä kuolee kaikki jotka ei ottaneet
Uhkaili joku? Osa kertoi totuuksia mielestään. Ja se pelotti muita, mutta silti ottivat sarjana piik.
Kyllähän nuo uhkaili. Meinaako mahdollisesti myös toteuttaa uhkaukset
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onneksi en osallistunut joukko-idiotismiin enkä ottanut myrkkypiikkiä. Koko homma on paljastunut huijaukseksi. Hysteerikot syyttelivät raivoissaan viattomia ihmisiä. Sairasta mihin öyhöttämiseen monet suomalaisetkin alentuivat.
Miksi siihen "myrkkypiikkiin" ei kuoltu? Rokotuksen sai 4,1 miljoonaa suomalaista?
Mistä tuo tieto 4,1 milj. rokotetusta suomalaista on? Kuulostaa todella suurelta määrältä, kun kuitenkin oli paljon lapsia, ulkomaalaistaustaisia sekä kieltäytyjiä, jotka ei ottaneet rokotetta.
Koronarokotukset annoksittain
1. rokotusannoksia on annettu 4 524 288 kappaletta, noin 81 % väestöstä.
2. annoksen osalta on 78 %, sillä 2, rokotusannoksia on annettu 4 347 113 kpl.
3. koronarokotusannoksen on saanut noin 56 %, eli 3 089 811 annosta.
4. rokotusannoksia on annettu 1 365 908 annosta, siis noin 25 %.
Vierailija kirjoitti:
Luulen että yhtään rokottamatonta ei ole enää elossa. Niinhän ne rokotetut uhkaili että parin vuoden sisällä kuolee kaikki jotka ei ottaneet
Rokottamattomat follarit sanoivat rokotettujen kuolevan parissa viikossa, vielä täällä vaan sätkitään.

Okei, kiitos tästä. Itse otin siis kaksi rokotetta, ja suurin osa tuntemistani ihmisistä otti 2-3 rokotetta, jotkut vielä useamman. Täysin rokottamattomiakin tunnen, elossa ovat vielä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luulen että yhtään rokottamatonta ei ole enää elossa. Niinhän ne rokotetut uhkaili että parin vuoden sisällä kuolee kaikki jotka ei ottaneet
Rokottamattomat follarit sanoivat rokotettujen kuolevan parissa viikossa, vielä täällä vaan sätkitään.
Samoin rokotepainostajat väittivät, että ilman rokotetta kuolen ja vähintään pistän sairaalat sekaisin ja mummot vaaraan. No, täällä vaan hengissä minäkin, en koskaan sairastanut tautia (testailin), joten takuulla asetin vähemmän ihmisiä vaaraan kuin rokotetut koronalingot, jotka halusivat lääkkeestä synninpäästön omille muille valinnoilleen, joilla altisti muita riskille. Eritstäydyin, tein etätöitä, en ottanut kokeellisia mömmöjä kehooni. Hassua, eikö, että jokainen voi tehdä omia valintoja ja sitten päätyä enemmän tai vähemmän samaan pisteeseen. Omalla kohdallani tosin varmana siitä, että kukaan ei tästä maailmasta lähtenyt minusta tarttuneen taudin seurauksena.
Vierailija kirjoitti:
"Piireissä" edelleen pelätään että kouluhoitaja tai kouluhammaslääkäri antaa ko. Piikin ja vanhemmat tahtovat mukaan pituusmittaukseen ja hammaslääkärin vastaanottohuoneeseen tahtoen tarkistaa jokaisen aineen jota lapsen suuhun laitetaan.
Omien lasten aikaan ei edes päässyt vaikkapa hammaslääkärin vastaanottohuoneeseen.
Tietysti, näin mekin tehdään. On ollut todella vaarallinen aika peheellisillä Herran omilla ympäri maailmaa post 2020 ja CV19 injektio PEDON MERKKI.
CV19 pedonmerkkiä vailla olevat Herran omat tässä luopioiden pakanamaassa: valmistautukaa pian koittavaan Herran päivään. Pakanoista ja niiden koronanpalvonta horinoista ei enää kannata välittää mitään.
https://m.youtube.com/@geraldbadalamento4906/posts
https://www.docdroid.net/tvx0R9b/intra-body-nano-network-brief-summary-…
https://bibledecode.substack.com/p/the-persecution-of-the-unvaccinated
https://bibledecode.substack.com/p/the-great-rebellion-against-god
https://bibledecode.substack.com/p/the-live-metaverse-economy
Cryptomining in the Body
In this video, around the 23:00 minute mark, Ana Mihalcea describes radiofrequencies that are emitted by humans indicative of cryptomining in the body and traceable via FAA signals.
Digital Signal
In this video, a radio operator records the harmonic frequencies associated with the output emitted from vaxxed bodies. He states that the digital transmission corresponds to text string communication.
Radiofrequency Output
In this video, a telecommunications specialist records high frequency output emitted from vaccinated arms using a Radiofrequency Analyzer. He compares a control group of unvaccinated which demonstrate no findings.
Measurable Signal
In David Nixon’s three-part series of research into the Bluetooth synthetic emission protocol, he outlines the following findings of evidence of a “signal: These aren’t just devices generating identifiers. They’re broadcasting patterns. Fixed bits. Stable headers. Anchored structures that suggest coordination. This kind of locking isn’t typical.
Tight entropy, synchronized timing, high bitfield constancy, and locking of bits. A structural hold – not drift. Perfectly stable — all 0s or all 1s across the set.
Possibly a sync pulse.
That’s not noise. That’s a statistical flare.
It is still showing remarkable coherence.
Structural preservation, with a probability of 1 in 8,192.
In other words, this isn’t random — it’s repeatable structure.
These are artifacts of design — and they point to a protocol that’s running, right now, all around us.
Clean entropy
Interval synchronization
15–18 locked bits across 48
Hex character compression (a reduction in character variety indicating repetition or design constraint)
Repeatable constancy maps
Kyllä mä olen elossa. Luullakseni ainakin. Tuntuu tosin välillä siltä, että tavallinen maailma katosi johonkin koronan aikana eikä ole tullut takaisin.