HS: Pääluottamusmies: Tulossa ikävä joululahja ja suurimmat irtisanomiset 20 vuoteen
HS kertoo, että Elisa aikoo irtisanoa 400 työntekijää Suomessa. Muutosneuvottelujen piirissä on 2600.
Luottamusmies ihmettelee Elisan touhuja, koska liikevaihto ja vertailukelpoinen liikevoitto ovat molemmat kasvaneet ja muutosneuvotteluja on jo vuoden aikana käyty. Eikö mikään riitä, hän kysyy.
-Mutta kun Suomessa ostovoima on mitä on, meidän palvelut ovat ensimmäisiä, mistä ihmiset säästävät. Koko ala on pyörityksessä ja kilpailu tiukkaa. Muutosneuvotteluja on käyty muissakin yrityksissä, hän kuvaa.
Kommentit (92)
Vierailija kirjoitti:
Suomalaisilla johtajilla ei ole tippaakaan isänmaallisuutta. Monissa maissa pidetään omista työpaikoista kiinni vaikka väkisin, täällä johtajilla on kanki kovana kun saavat viedä kotimaiset työpaikat kehitysmaahan ja potkia entiset palkkatyöläiset työttömyyskorvauksia nostelemaan.
TÄMÄ. Orpokin vapautti rikkaat ja omistajat näistä talkoista.
Minä sain viime vuonna joululahjaksi kenkää, se kyllä toi joulumieltä kerrassaan! Lisäksi olin saanut paria päivää aiemmin tutkintotodistuksen, kun työnantaja halusi kouluttaa minut ylempään virkaan. En oikein löytänyt logiikkaa tästä.
Onni onnettomuudessa että työllistyin irtisanomisajan puitteissa.
Tsemiä Elisalaisille
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainoa, mikä Elisaa kiinnostaa, on osinkojen ja bonusten maksaminen osakkaille. Vaatimukset ovat korkealla. Kaikki muu on toisarvoista. Raha ratkaisee. Normi kapialistinen meininki. Fakta tieto!
Niin, entä sitten????? Pörssiyhtiö tekee sitä mitä jo lakikin siltä vaatii, tuottaa voittoa ja hyvää OMISTAJILLEEN!
Sä olet vissiin aika helvetin tyhmä otus?! Annapa kun arvataan, olet demarifemakko ja kuvittelet että PÖRSSIYHTIÖN tehtävä olisi mikään muu kuin toteuttaa OSAKEYHTIÖLAIN vaatimusta, joka kirjaimellisesti VAATII yritystä tuottamaan voittoa?
Teille helvetin sosiaalisyövän kautta elätetyille demariämmille ei tunnu menevän jakeluun, että YKSIKÄÄN YRITYS ei ole mikään demarinperkeleitä varten perustettu sosiaalitoimisto, jonka tehtävä olisi jakaa voittonsa sosiaalisyöpään ja demarinperkeleiden perseisiin hassattavaksi.
Et ole yhteiskuntavastuusta sitten kuullut?
Vierailija kirjoitti:
Henkilöstöä äkkiä pihalle, muutoin johtoportaan jouluboonukset ovat vaakalaudalla!
Iiiik ja tuplakääk! Toimari saamassa vain pari miljoonaa bonusta, kun voisi saada kymmenen!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Paljon ihmisiä työllistävät pörssiyhtiöt irtisanovat aina vajaa 10 prosenttia henkilöstöstään 3-5 vuoden välein, joten tässä ei ole mitään uutta. Ehkä erityinen kysymys on se, miksei julkinen sektori tehosta toimintaansa juuri koskaan.
Olen julkisella töissä. Meillä on mm. otettu käyttöön robotiikkaa, koko ajan mietitään, että mitä voisi tehdä tehokkaammin jne. Eläkkeelle jäävien tilalle ei oteta enää uusia, vaan työt jaetaan muille.
Julkisella sektorilla on tosiaan paljon muinaisjäänteitä, joiden työtehtävistä aika on ajanut ohitse jo vuosikymmeniä sitten. Yksityisellä sektorilla olisi saanut jo aikoja sitten lähtöpassit, mutta julkisella ei usein onnistun, vaan palkanmaksu jatkuu eläkeikään saakka vaikka mitään tuottavaa saati järkevää tekemistä ei ole. Näkyy nimenomaan juuri s
Muinaisjäänne taidat kyllä nyt olla ihan sinä itse, kun väität ettei julkisella tehosteta.
HUS otti jo kokeilukäyttöön robottihoitajan ja robottiavusteisia leikkauksiakin jo tehdään.
"HUSissa on tehty jo 10 000 robottileikkausta. Robottikirurgia mahdollistaa vähemmän kajoavat leikkaukset ja potilaiden nopeamman toipumisen. Se on parantanut leikkaustuloksia ja laajentanut kirurgian mahdollisuuksia useilla erikoisaloilla."
https://www.hus.fi/ajankohtaista/robottikirurgia-parantaa-leikkaustulok…
Vastaisuudessa se laatikkoleukainen kirurgi on robotti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainoa, mikä Elisaa kiinnostaa, on osinkojen ja bonusten maksaminen osakkaille. Vaatimukset ovat korkealla. Kaikki muu on toisarvoista. Raha ratkaisee. Normi kapialistinen meininki. Fakta tieto!
Niin, entä sitten????? Pörssiyhtiö tekee sitä mitä jo lakikin siltä vaatii, tuottaa voittoa ja hyvää OMISTAJILLEEN!
Sä olet vissiin aika helvetin tyhmä otus?! Annapa kun arvataan, olet demarifemakko ja kuvittelet että PÖRSSIYHTIÖN tehtävä olisi mikään muu kuin toteuttaa OSAKEYHTIÖLAIN vaatimusta, joka kirjaimellisesti VAATII yritystä tuottamaan voittoa?
Teille helvetin sosiaalisyövän kautta elätetyille demariämmille ei tunnu menevän jakeluun, että YKSIKÄÄN YRITYS ei ole mikään demarinperkeleitä varten perustettu sosiaalitoimisto, jonka tehtävä olisi jakaa voittonsa sosiaalisyöpään ja demarinperkeleiden perseisi
Yhteiskuntavastuu on lakkautettu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luottamusmies ihmettelee jutussa myös sitä, miten Elisa aikoo pitää toimintansa pyörimässä jäljelle jäävällä porukalla. Kaikkea on jo tehostettu.
Esitän arvauksen: AI aspat ja tekininen tuki jostain Intiasta tai Filippiineiltä?
Joo, siinä sitä riemua kerrakseen, kun asiakas soittelee Elisan aspaan ja siellä vastataan india-aksentilla wilcome to elitsa mobile operador decnical suppor.
Teköäly jaksaa jaaritella ja neuvoa vaikka maailman tappiin, jos vaan mummolla rahat riittää.
Ja osa sen tarjoamasta "tiedosta" on ihan hölynpölyä, kun kuulemma on täysin tavallista, että tekoäly hallusinoi, jos se ei osaa vastata.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainoa, mikä Elisaa kiinnostaa, on osinkojen ja bonusten maksaminen osakkaille. Vaatimukset ovat korkealla. Kaikki muu on toisarvoista. Raha ratkaisee. Normi kapialistinen meininki. Fakta tieto!
Niin, entä sitten????? Pörssiyhtiö tekee sitä mitä jo lakikin siltä vaatii, tuottaa voittoa ja hyvää OMISTAJILLEEN!
Sä olet vissiin aika helvetin tyhmä otus?! Annapa kun arvataan, olet demarifemakko ja kuvittelet että PÖRSSIYHTIÖN tehtävä olisi mikään muu kuin toteuttaa OSAKEYHTIÖLAIN vaatimusta, joka kirjaimellisesti VAATII yritystä tuottamaan voittoa?
Teille helvetin sosiaalisyövän kautta elätetyille demariämmille ei tunnu menevän jakeluun, että YKSIKÄÄN YRITYS ei ole mikään demarinperkeleitä varten perustettu sosiaalitoimisto, jonka tehtävä olisi jakaa voittonsa sosiaalisyöpään ja demarinperkeleiden perseisiin hassattavaksi.
Et ole yhteiskuntavastuusta sitten kuullut?
Olen, sitä kutsutaan verojen maksuksi. Tosiasia on vain se että, suomessa NETTOveronmaksajilla (yritykset ja työntekijät) on kiintiö täynnä tätä helvetin sosiaalikommariutopiaa ja NETTOveronmaksajilta jatkuvaan varastamiseen tämä demarisyövän ylläpitämiseen. Ja se meinaa että loiseläjät saa vastaisuudessa tunkea ne kouran omin taskuihinsa ja kaivaa sieltä ne rahat tämä kommariutopiansa ylläpitoon. NETTOveronmaksajat kaikissa muodoissaan ei hyödy paskakilon vertaa tästä ryöstöstä ja kommaroinnista, miksi siis jatkaa enää sen rahoitusta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö hallitus voi laittaa yt-neuvotteluihin jotain rajaa lainsäädännöllä? Esim saisi käydä vain yhdet vuodessa eikä niitäkään, jos yrityksen taloustilanne on hyvä ja se tekee voittoa.
Pelkkä työntekijöiden ja työttömien kurittaminen ei Suomea pelasta.
Tai SDP:n poliitikot voisivat johtaa yrityksiä ja työllistää kaikki.
Tämä hallitus on jo lähes päässyt päämääräänsä. Sitten vain jakelevat eläkevirat hamaan loppuun asti. Jotkut nostavat röyhkeästisopeutumisrahaa, vaikka tekevät moninkertaista tiliä omilla bisneksillään ja verosuunnittelulla. Mutta se on sitä parempaa, kelagoldia, sitä shampanjasopeutumista.
Julkisella sektorilla on tosiaan paljon muinaisjäänteitä, joiden työtehtävistä aika on ajanut ohitse jo vuosikymmeniä sitten. Yksityisellä sektorilla olisi saanut jo aikoja sitten lähtöpassit, mutta julkisella ei usein onnistun, vaan palkanmaksu jatkuu eläkeikään saakka vaikka mitään tuottavaa saati järkevää tekemistä ei ole. Näkyy nimenomaan juuri siten, että kun tällainen henkilö jää eläkkeelle, kukaan ei edes (ainakaan työasioiden sujumisen kannalta) huomaa, eikä kukaan edes harkitse, että hänen tilalleen pitäisi rekrytoida joku toinen.