Olen yksin ja onneton
Kohta tulee kaksi viikkoa, että olen puhunut kenenkään kanssa. Siis olen kohdannut toisen ihmisen.
Olen nyt mökillä, kun kaupungissa alkoi ahdistaa. Mökille mennessä minulla on suunnitelmia, mitä kaikkea teen. Enimmäkseen ne ovat tähdellisiä asioita, vähintään puolipakollisia tai viihtyvyyttä lisääviä.
Käytännössä olen innokas pari ekaa päivää, sitten elämä muuttuu mökilläkin pelkäksi olemiseksi. Tosin nyt pitää huolehtia lämmityksestä, joten sohvalle voi käpertyä koko päiväksi. Ottaa päähän, etten saa aloitetuksi pieniäkään tehtäviä. Jo verhojen laitto ikkunaan vaati useamman päivän ahdistelun, eikä olo helpottunut vaikka lopulta sain homman tehtyä. En siis saanut "palkintoa" siitä, että pinnistelin väkisin.
Uskon, että taustalla on tietoisuus siitä, että olen ja tulen olemaan aina yksin. Kovasta yrittämisestä huolimatta en ole löytänyt sen koommin ystäviä/ystävää kuin elämänkumppania. Olen vajonnut totaaliyksinäisyydestä johtuvaan apatiaan, ja elinvoimani on hiipunut. Masennusta tämä ei ole.
Onko jollain samanlaista? Vertaistuki olisi kiva.