Elisa antaa potkut 400 etätyöntekijälle
Kommentit (48)
Elisa on ennenkin hyökännyt etätyöntekijöiden kimppuun.
Eiköhän ole nyt oikea aika kaikkien laittaa Elisa boikottiin.
Turmelevat oman brändinsä myös, eikös Elisa ollut ns. vihreä yritys myös, ilmastotavoitteita ei puolla työpaikalle ajaminen millään kulkuneuvolla, ei omalla eikä julkisella eli sotii EU:ta vastaan täysin jolloin yrityksen imago kärsii pahasti kun ihmisiä pakotetaan työpaikalle.
Valitettavasti useilla työpaikoilla vain ajetaan ihmisiä väkisin konttoreille joko kokonaan tai ns. hybridi mallilla ja tämä vain sen vuoksi että narsistiset esimiehet haluavat istua alaisten selän takana ja mikromanageerata kaiken ja toisaalta HR ajaa väkisin ihmisiä konttoreille että voi sillä perustella oman ison / kalliin organisaationsa olemassa olon... tämä tappaa yleensä kaiken luovuuden työpaikoilla...
Minulle juuri myytiin kaksi elisan liittymää ja samassa oikein muistutettiin, että näin tuen samalla suomalaista työtä. Nyt se selvisi mitä on suomalaisen tyln tukeminen.
Taitaa lähteä liittymät paluupostissa takaisin.
Elisan etätyötä vastaan hyökkääminen johtuu siitä, että Elisan suuromistaja omistaa Elisan kiinteistöjä ja Pasilaan rakenteilla olevan uuden valtavan toimistotilan. Pitäähän toimisto-orjat pitää ruoskan ulottuvilla ja omaisuus tuottavana.
kannattaa pian myydä Elisan osakkeet arvo tulee putoamaan reilusti näiden uutisten jälkeen
Ruokavirastolla on rahaa, sinne vaan hakemuksia vetämään!
Viimeinen voi kohta sammuttaa valot Suomesta.
Kurjaksi kehitysmaaksi ollaan menossa vauhdilla.
Tästä ei toivuta.
Vierailija kirjoitti:
Lähde, ap?
karvapersekolli, kai sie lehtiä osaat selata!
Vierailija kirjoitti:
Elisan etätyötä vastaan hyökkääminen johtuu siitä, että Elisan suuromistaja omistaa Elisan kiinteistöjä ja Pasilaan rakenteilla olevan uuden valtavan toimistotilan. Pitäähän toimisto-orjat pitää ruoskan ulottuvilla ja omaisuus tuottavana.
Ikävä puhkaista mummon salaliittoteoriat, mutta yritys haluaa tuottaa voittoa ja kasvaa. Etätyöntekijät ovat nysvääjiä, eivät ole niitä jotka kasvua tuovat.
Ai että lisää työvoimaa reserviin. Ihan just on huuutava työvoimapula
Vierailija kirjoitti:
Elisa on ennenkin hyökännyt etätyöntekijöiden kimppuun.
Eiköhän ole nyt oikea aika kaikkien laittaa Elisa boikottiin.
Turmelevat oman brändinsä myös, eikös Elisa ollut ns. vihreä yritys myös, ilmastotavoitteita ei puolla työpaikalle ajaminen millään kulkuneuvolla, ei omalla eikä julkisella eli sotii EU:ta vastaan täysin jolloin yrityksen imago kärsii pahasti kun ihmisiä pakotetaan työpaikalle.
Valitettavasti useilla työpaikoilla vain ajetaan ihmisiä väkisin konttoreille joko kokonaan tai ns. hybridi mallilla ja tämä vain sen vuoksi että narsistiset esimiehet haluavat istua alaisten selän takana ja mikromanageerata kaiken ja toisaalta HR ajaa väkisin ihmisiä konttoreille että voi sillä perustella oman ison / kalliin organisaationsa olemassa olon... tämä tappaa yleensä kaiken luovuuden työpaikoilla...
Erätyöntekijöiden luovuus on 0. Kuten autistìretardeilla yleensäkin.
Mulle kelpaa lähityöt Elisalla. Missä hakulomake? Mua ei haittaisi tulla toimistolle, myös vuorotyö kelpaa!
Vierailija kirjoitti:
Ruokavirastolla on rahaa, sinne vaan hakemuksia vetämään!
Siellä tarvitaan keksi-ikäisiä vegaaninaisia!
Vierailija kirjoitti:
Mulle kelpaa lähityöt Elisalla. Missä hakulomake? Mua ei haittaisi tulla toimistolle, myös vuorotyö kelpaa!
Citymarketin käytävälle pääset 18-v poikien kanssa myymään liittymiä. Se on läsnätyötä.
Uutisessa ei ollut sanaakaan etätyöstä. Onhan niillä töissä esim. asentajia, eikö?
Jatkuva hintojen nosto vähentää asiakkaita.
Jotenkin koomista että nimenomaan kaikkialla toimivien nopeiden langattomien nettiyhteyksien sekä koteihin vedettävän valokuituyhteyksien toimittaja hyökkää maksukykyisintä ja kalleimpia nettiyhteyksiä hankkivan asiakasryhmän kimppuun.
Vierailija kirjoitti:
Lähde, ap?
Ap:n oma kiukku etätyöläisiä kohtaan.
Oikein. 👍