IS: Kinkku joutui Helsingin päättäjien hampaisiin. Siis sianliha pois kouluista ja päiväkodeista 🤔
Jo syksystä 2026 olisi kinkku - eli sianlihasta valmistetut leikkeleet- pois lautasilta, jos siellä suunnitelma toteutuu.
Mitä ajatuksia herättää? Sanonko vaan, että onneksi olkoon, pääkaupungin väki.
Lähde: IS ja HS
Kommentit (334)
Minusta koiranliha ei ole tarkoitettu syötäväksi, mutta joulukinkku on. Kysyin tästä koiranlihasta Filippiineillä, niin talonväki sitä syö, mutta sen myyminen kaupoissa on kiellettyä. Myöskään vieraille sitä ei toivottavasti tarjottu.
Siansyönti on vähentenyt radikaalisti viimeisen viiden vuoden aikana ihan kantiksillakin.
Olen lounaskokki ja samalla pyöritetään pientä kahvilamyyntiä.
Ei enää maistu kinkku leikkeleenä, alkoi aamupala leivät jäämään käsiin. Kasviksia ja juustoa pitää olla.
Ei mene kasslerit, eikä sianlihakastikkeet. Jauhelihan kanssa ovat tarkkoja, eihän ole sikasekotusta. Wienerleike on vielä ainoa siallinen myyntivaltti. Sitä tarjotaan kerran kuussa.
Meidän asiakkaat ovat suomalaisia mielenterveyskuntoutujia ja toipuvia alkoholisteja. 60% keski-ikäisiä miehiä.
Vierailija kirjoitti:
Muistan kun aikanaan kaikki sai jouluna työpaikalta kinkkulahjakortin. Ei varmaan nykyään enään anneta😅
Mutta se ei loppunut sen takia että kinkku on epäterveellistä, vaan siksi että työntekijöitä ei enää arvosteta ja johto haluaa pitää ne lahjarahatkin itsellään.
Leikkeleitä tarjotaan leivän päällä keitto- ja puuropäivinä.
Onneksi lapset saivat testata uudet vaihtoehdot lihaleikkeleen tilalle. Kaikki pitivät lohilevitteestä. Juustoa ja kurkkua leivän päälle on myös suosikki.
Ihan sama mitä öyhötätte niin tämä on oikea suunta. Lapset tarvitsee laadukasta, terveellistä ja hyvää ravintoa - kinkku ei sellaista ole. Vanhempana voitte vapaaehtoisesti tarjota kotona sitten mitä tahansa paskaa, tiettyyn pisteeseen asti, sillä teillä on vastuu tämän terveydestä.
Ps. pistä alanuoli jos olet homo. :D
Myös maidon jakelu puolitetaan kouluissa, hyvästi hampaat.
Vierailija kirjoitti:
Myös maidon jakelu puolitetaan kouluissa, hyvästi hampaat.
Maito ei liity hampaiden terveyteen mitenkään. Pesetkö hampaasi sillä vai mikä idea?
Leikkele on ongelma, koska täytyy tarjota kuitenkin vaihtoehto niille, jotka eivät syö lihaa. Tosi moni koululainen on ilmoittanut kieltäytyvänsä liharuoista.
Sen sijaan melkein kaikkien lasten ruokavalioon sopii kala, muna, maito ja kasvis. Eli esim. juusto sopii ja kasvispäälliset ja se Hesarin uutisoima testi, jossa lapset saivat maistaa, tuotti uusia aineksia eli lohilevite.
Vierailija kirjoitti:
Minua ei kiinnosta kenenkään uskonnollisin eli perustuvat seikat, joilla he perustelevat sian saastaisuutta. Uskonnothan ovat kaikki satua, joilla massoja hallitaan.
Minua kiinnostaa kuinka sikoja ja muita syötäväksi kasvatettavia eläimiä kohdellaan. Maalla asuvana tiedän kohtelun ja elinolojen olevan välttävää tai suorastaan huonoa. Tappaminen teurastamoilla sioille ja kanoille tehdään kustannussyistä tukehduttamalla hiilidioksidilla kaasu-tainnutuskehdossa, jossa ne menettävät tajuntansa, joka jälkeen ne nostetaan koukkuihin roikkumaan ja kurkku viilletään auki.
Salliiko yksikään teurastamo tulla kuvaamaan kyseistä tappamismenetelmää, jossa eläimet tukehdutetaan? Minulle tuo menetelmä on vastenmielinen ja raaka, joten yritän välttää sikojen ja broilerien syömistä.
Mielenkiintoisis nämä hihhulit, ollaan niin huolissaan eläimistä ja halal teurastusta pidetään inhimillisempänä 🤦
Jos olisin todella huolissani, keskittyisi ensimmäiseksi kaikkein kivuliaimpiin tapoihin, mutta en olekaan vasemmistolainen vihreä
Vierailija kirjoitti:
Nee kereiden takia tämä kielletään. Mitä tapauhtui "maassa maan tavalla"?
Jokainen tuntemani musta syö kinkkua. Sori.
Vierailija kirjoitti:
Miksi te annatte periksi kaiken? Kinkku ja erityisesti joulukinkku on suomalaisten perinneruokaa.
Joulukin tullaan vielä kieltämään. Tai siis joulunviettäminen. Eikä siihen muuten mene kauan.
Vierailija kirjoitti:
Onko niillä ollut siellä kinkkua leikkeleenä? Meillä ei ole ikinä, ei milloinkaan. Pehmeää leipää on hyvin harvoin, eikä sen päälle koulussa mitään kinkkua tarjota, hyvä jos margariinia. Olen opettaja Vantaalla.
Ei Helsingissäkään ole ollut ainakaan 25 vuoteen.
Vierailija kirjoitti:
Leikkeleitä tarjotaan leivän päällä keitto- ja puuropäivinä.
Onneksi lapset saivat testata uudet vaihtoehdot lihaleikkeleen tilalle. Kaikki pitivät lohilevitteestä. Juustoa ja kurkkua leivän päälle on myös suosikki.
Mistä kaupungistä tässä on kyse? Ymmärsin, että kirjoitus koski Helsinkiä, ja täällä ei leikkeleitä ole ainakaan tällä vuosituhannella näkynyt kouluissa.
Intialaiset ovat jo tulossa ja näin naudanlihakin kielletään.