Jo kotoa muuttanut nuori oli käynyt tyhjentämässä astiakaapin kun olin töissä
Eli Nuori käy sovitusti ulkoiluttamassa lemmikkiä kun olen töissä.
Nyt oli sitten katsonut astiakaappiin ja todennut että siellä on *roinaa*. Kaikki muovikipot, kannet, leikkuulaudat, eripariastiat ym säilytysrasiat oli vienyt roskikseen.
Suutuin tietysti, sillä käytän rasioita eväsrasioina ym, eikä mielestäni ole ok heittää toisten tavaroita. Olen kuulemma hamsteri ja kiintynyt roinaan. Hän teki minulle palveluksen omasta mielestään sillä mikromuovit aiheuttavat syöpää.
Eikö tässä nut ylitetty rajoja?
Kommentit (29)
Vierailija kirjoitti:
Miksi olet kiintynyt eripari muovikippoihin?
Telkkarista tulee se sarja, jossa nämä hamsterit joutuvat ottamaan ulkopuolista apua vastaan kun elävät kaatopaikalla mutta eivät luopuisi mistään. Sairaus tuokin.Mielummin katkaisevat välit lapsiinsa kuin luopuvat jostain romppeesta.
Koska ne kipot ovat ihan yhtä käyttökelpoisia, vaikka sinisessä rasiassa olisi punainen kansi. Maailma ei pelastu tuhlaamalla luonnonvaroja ja ostamalla aina uutta.
Nuori tietysti ostaa sinulle uudet eväsrasiat ja leikkuulaudat, niin oppii pitämään näppinsä erossa tavaroistasi. Ja koska mikromuovit aiheuttavat syöpää ja parittomat astiat ovat kauhistus, hankit hyvän setin saman sarjan lasikuppeja.
Lapsesi ajatteli että ne kipot jää kuitenkin sen siivottavaksi kun potkaset tyhjää.
Pyydä ystävällisesti vastaavia tuotteita joululahjaksi häneltä.
Reilua. Voi ostaa uudet, terveelllisemmät, paremmat kalliit vaihtoehdot sinulle.
Hyvä.
Palkkaa joku ulkopuolinen koiranulkoiluttaja ja ota lapseltasi avaimet pois. Halvemmaksi tulee. Törkeitä tollaset va jakit jotka heittää muiden omaisuutta roskiin! Älä syötä tai maksa mitään sen kuluja.
Hän ymmärtää että olet sairas ja teki sinulle palveluksen.
Se niitä roskiin ole heittänyt. Kannattaa käydä ratsaamassa ne nuoren kaapit.
Vierailija kirjoitti:
Pyydä ystävällisesti vastaavia tuotteita joululahjaksi häneltä.
Reilua. Voi ostaa uudet, terveelllisemmät, paremmat kalliit vaihtoehdot sinulle.
Hyvä.
Tässä on jouluun vielä pari kuukautta. Missä ap siihen asti kuljettaa eväitä?
Vierailija kirjoitti:
Hän ymmärtää että olet sairas ja teki sinulle palveluksen.
Teki sen itseään ajatellen, se on hänen maailmankuvansa johon koettaa alistaa vanhempaansa. Kohta kyykyttää ihmissuhteista ja sitten rahankäytöstä.
Myönnän kyllä että minulla on paljon tavaraa. En nyt missään kaatopaikalla asu, mutta tykkään säästää käyttökelpoisia tavaroita ja erityisesti astioihin on moniin tunneside ( olen saanut lahjaksi tai perinyt mummolta/äidiltä).
ap
Vierailija kirjoitti:
Se niitä roskiin ole heittänyt. Kannattaa käydä ratsaamassa ne nuoren kaapit.
Tämä nuori ei halua itse omistaa mitään turhaa, joten tuskinpa. Mietityttää vaan suutuinko turhasta vai ylittikö nuori hyvän maun rajat heittämällä yhtään mitään roskiin mikä on minun.
No oikein teki. Mielläkään ei ole ainakaan kymmeneen vuoteen käytetty mitää muovisia kippoja tai ruoanlaittovälineitä.
Vierailija kirjoitti:
Myönnän kyllä että minulla on paljon tavaraa. En nyt missään kaatopaikalla asu, mutta tykkään säästää käyttökelpoisia tavaroita ja erityisesti astioihin on moniin tunneside ( olen saanut lahjaksi tai perinyt mummolta/äidiltä).
ap
Minä olisin tehnyt sen saman kaapillesi, t mummeli 71v
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pyydä ystävällisesti vastaavia tuotteita joululahjaksi häneltä.
Reilua. Voi ostaa uudet, terveelllisemmät, paremmat kalliit vaihtoehdot sinulle.
Hyvä.
Tässä on jouluun vielä pari kuukautta. Missä ap siihen asti kuljettaa eväitä?
Lasipurnukoita saa (lähes) ilmaiseksi kierrätyksistä, kirppareilta.
Ei ole vaikeeta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se niitä roskiin ole heittänyt. Kannattaa käydä ratsaamassa ne nuoren kaapit.
Tämä nuori ei halua itse omistaa mitään turhaa, joten tuskinpa. Mietityttää vaan suutuinko turhasta vai ylittikö nuori hyvän maun rajat heittämällä yhtään mitään roskiin mikä on minun.
Et suuttunut turhasta ja nuori ylitti hyvän maun rajan.
Siis ei jättänyt yhtään jäljelle? Koska eihän noita normaali ihminen tarvitse kuin 2kpl. Toinen käytössä ja toinen tiskissä/ kaapissa puhtaana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pyydä ystävällisesti vastaavia tuotteita joululahjaksi häneltä.
Reilua. Voi ostaa uudet, terveelllisemmät, paremmat kalliit vaihtoehdot sinulle.
Hyvä.
Tässä on jouluun vielä pari kuukautta. Missä ap siihen asti kuljettaa eväitä?
Mihin se eväitä tarttee? Eihän se käy edes töissä.
No en itse kyllä katsoisi hyvällä, että omaisuuttani hävitettäisiin. Oli sitten kyse mistä tahansa tavarasta ja omasta kodistani vielä. Ehkä pyydät lastasi ostamaan uudet tai korvaamaan jollain tavalla, että ymmärtäisi toimineensa väärin?
Työkaverini äiti asui heidän pitkäaikaisessa kodissaan ja siellä yläkertaan oli oma ulko-ovi.
Jossain vaiheessa äiti ei enää päässyt kulkemaan portaita. Hän oli aika kova jemmaamaan ja lapset alkoivat tyhjentämään yläkertaa heidän siellä käydessään. Tavara, jota veivät pois, oli ihan puhdasta roskaa. Vanhoja lehtiä, rikkinäisiä laukkuja, vaatteita jne.
Yhtenä päivänä äiti voi paremmin ja oli kiivennyt portaat ylös, mutta ei päässyt alas. Kodinhoitaja löysi äidin pienessä paniikissa. Luuli hänet oli ryöstetty.
Asunnon tyhjentäminen on iso urakka. Onko lapsesi huolissaan ? Luultavasti
Miksi olet kiintynyt eripari muovikippoihin?
Telkkarista tulee se sarja, jossa nämä hamsterit joutuvat ottamaan ulkopuolista apua vastaan kun elävät kaatopaikalla mutta eivät luopuisi mistään. Sairaus tuokin.
Mielummin katkaisevat välit lapsiinsa kuin luopuvat jostain romppeesta.