Työelämää. Voiko oman irtisanoutumisen perua? Miten tässä tilanteessa kannattaisi menetellä? 💻🖥🖱
Työnantaja ilmoitti, että ensi kuusta lähtien toimistolla pitää olla kolmena päivänä kuukaudessa.
No seurauksena tietysti se, että jengi alkoi lähtemään muualle ja yllätys yllätys työnantaja perui aivopierunsa neljän lähdettyä.
Itsekin etsin jo toisen työpaikan ja jätin irtisanoutumisilmoituksen esihenkilölle viime viikolla. No nyt olisin valmis jatkamaan, mutta miten irtisanoutuminen perutaan?
Jo tehdyn työsopimuksen voi irtisanoa, koska se ei ole määräaikainen. Toisaalta mietin minkälaista olisi jatkaa, kun neljä parasta osaajaa puuttuu...
Kommentit (24)
3 päivää kuukaudesta. Työnantajana en ottais moisia lusmuja takaisin töihin.
Jos olet irtisanoutunut, työsuhde on päättynyt vaikka oletkin vielä irtisanomisajan töissä. Jos haluat jatkaa, työnantaja voi halutessaan ottaa sinut takaisin uutena työntekijänä, eli esimerkiksi lomien kertyminen alkaa uudelleen nollasta. Voi tietysti ottaa vanhanakin työntekijänä samoilla eduilla ja ehdoilla, mutta ei ole mikään pakko.
Vierailija kirjoitti:
3 päivää kuukaudesta. Työnantajana en ottais moisia lusmuja takaisin töihin.
...sanoo kaavoihin kangistunut vanha jäärä joka haluaisi vain tuijotella sihteerien takapuolia. Ei vaan siis oikeasti taas hyvä esimerkki näiden vanhaan palaamista kannattavien ajattelumaailmasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
3 päivää kuukaudesta. Työnantajana en ottais moisia lusmuja takaisin töihin.
...sanoo kaavoihin kangistunut vanha jäärä joka haluaisi vain tuijotella sihteerien takapuolia. Ei vaan siis oikeasti taas hyvä esimerkki näiden vanhaan palaamista kannattavien ajattelumaailmasta.
Voihan sitä yrittää mutta työnantajalla ei ole mitään velvollisuutta ottaa irtisanoutunutta takaisin, saatikka jatkaa entisillä työehdoilla. Tuo poukkoilu ei osoita hirveän hyvää sitoutumista työpaikkaan. Muistan tapauksen, jossa irtisanoutunut koetti perua. Kun ei ollut ihan pidetyin henkilö, työnantaja ilmoitti, että sorry, tämä on jo hyväksytty.
Mitä tulee kolmeen toimistopäivään kuukaudessa, niin onhan se nyt ihan minimi, että työnantaja näkee missä mennään. Kun vuosi sitten jäin pois työelämästä vanhana jääränä, oltiin jo kovasti palaamassa siihen, että pääosa työpäivistä tehtiin toimistolla. Osan saattoi tehdä etänä sen mukaan, miten työtehtävät mahdollisti.
Varmaan virhe, todellisuudessa kirjoittaja tarkoitti kolmea toimistopäivää viikossa, joka on siis yleisesti käytössä oleva määrä tällä hetkellä työelämässä.
No ei varmaan olisi kuukaudessa kolmen lähipäivän takia kannattanut irtisanoutua, pässi, mutta kukin tavallaan. Kannattaisko ehkä kysyä siltä työnantajalta!
ÖÖh...no jos vaikka juttelisit ensin sen työnantajasi kanssa. Tosin syy, miksi sanoit itsesi irti, on vähintääkin kyseenalainen. Kuulostaa aika erikoiselta, ettet voi mennä kolmeksi päiväksi kuudessa omalle työpaikallesi.
Kolmena päivänä kuukaudessa. KUUKAUDESSA!
Onhan se ihan kauhiaa raahata arsensa toimistolle kokonaista kolmena päivänä kuukaudessa. Ja näitä samanlaisia turvenuijia on onnistuttu rekryämään useampi samaan firmaan 😂😂😂
Hankkiutuisin eroon suurimmasta osasta hiljalleen kokonaan. Voi olla hyvä työssään (epäilen) mutta tolla asenteella ei mikään firma menesty pitemmällä tähtäimellä.
Sanotaan nyt vielä että teen itsekin mieluiten etänä työni. Onneksi en itse ole eikä työkaveritkaan ole asennevammaisia että kitistäisiin parista pakollisesta toimistopäivästä.
Kysyt vaan työnantajalta, että voitko jatkaa edelleen vanhana työntekijänä, koska vanha työpaikka kiinnostaa syystä, että ....................
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
3 päivää kuukaudesta. Työnantajana en ottais moisia lusmuja takaisin töihin.
...sanoo kaavoihin kangistunut vanha jäärä joka haluaisi vain tuijotella sihteerien takapuolia. Ei vaan siis oikeasti taas hyvä esimerkki näiden vanhaan palaamista kannattavien ajattelumaailmasta.
Oli kyl nyt sellainen aivopieru tämä että huh huh. En itsekään katselis työntekijöitä joita ahdistaa tulla jopa 3:mena päivänä kuukaudessa töihin!
Minulle ei nyt oikein avautunut, että haluatko vai etkö halua siinä paikassa jatkaa.
Mutta irtsanoutumisensa kyllä voi perua, ja jos työnantaja on halukas siihen, että siellä jatkat, niin hän varmaan suostuu siihen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
3 päivää kuukaudesta. Työnantajana en ottais moisia lusmuja takaisin töihin.
...sanoo kaavoihin kangistunut vanha jäärä joka haluaisi vain tuijotella sihteerien takapuolia. Ei vaan siis oikeasti taas hyvä esimerkki näiden vanhaan palaamista kannattavien ajattelumaailmasta.
Ihan totta. Kannattaa muistaa että se vanha aika oli myös se aika, jolloin vielä meni hyvin. Mutta en halua sekaantua. Jos teidän alalla riittää, että työskennellään vain 3 päivänä kuukaudessa, niin hieno homma. Tällä minun toimistossani työskennellään viitenä päivänä viikossa. Mutta alakin on varmaan toinen.
"Työnantaja ilmoitti, että ensi kuusta lähtien toimistolla pitää olla kolmena päivänä kuukaudessa. No seurauksena tietysti se, että jengi alkoi lähtemään muualle ja yllätys yllätys työnantaja perui aivopierunsa neljän lähdettyä."
Kyllä tässä tapauksessa tulee mieleen ihan muuta kuin se, että työnantajalla olisi jotain aivopieruja. Lähinnä niinkuin te työntekijät vaikutatte joltain laiskiaisten kommuunilta, jos kolme päivää kk:ssa on olevinaan liikaa työpaikalla.
Itsekin tiedän erään, jolla oli yleensä kerta viikossa, joskus kaksi kertaa viikossa työtä, muutama tunti kerrallaan ja monet kerrat hän koitti peruuttaa nekin harvat työvuoronsa. Pidin häntä laiskana. Täytyy nyt kyllä muuttaa mielipidettä hänestä.
Perumisen mahdollisuus on ihan työnantajan käsissä. Halutessaan työnantaja voi pitää irtisanoutumisen voimassa. Halutessaan perua. Halutessaan tarjota irtisanomisajan jälkeen sopparia uusilla (yleensä huonommalla) ehdoilla.
Olen nähnyt tapauksia missä viikonloppuna on rehvakkaasti otettu lopputili, maanantaina lakki kourassa kyselty "et kai sä sitä niin tosissaan ottanut?" Joskus on peruttu, joskus ei, riippuen halutaanko työntekijä pitää vai ei.
T. Luottamushenkilö
Mikä työ, että voi ilmaantua vain 3 päivänä kuukaudessa työpaikalle? Haluan kyllä heti siihen työpaikkaan!
Hyvänen aika! Pitääkö työpaikalla olla saadakseen palkkaa?! Jos irtisanoudun, haittaako että jatkan etätöissä? Saanhan silti palkan? Miksi elämä on näin monimutkaista?
Villi veikkaus mitta kannattaisko keskustella sen työnantajan kanssa. Eihän siellä tietenkään samaa tietoa ole kuin täällä, mutta jospa ne jotain tietäs