HS: "R-kioski aikoo sulkea jopa 70 kioskia eli viidenneksen toimipisteistään, pääasiassa maaseudulta"
Käymme läpi jokaisen kioskin, joka häviää rahaa, ja selvitämme, millaisia mahdollisuuksia niillä voisi olla kääntää tilanne jatkossa, Lilius sanoo.
Tämä tarkoittaa yleensä kioskeja, joiden sijainti ei ole hyvä, eli ne eivät ole riittävän vilkkaiden asiakasvirtojen äärellä. Lilius ei suostu ennakoimaan, minne kioskien sulkemiset kohdistuvat.
Valtaosa R-kioskeista sijaitsee Etelä-Suomessa. Helsingissä eniten kioskeja on kaupungin keskustassa. Helsingin ydinkeskustassa toimii ainakin kymmenkunta R-kioskia. Pelkästään päärautatieasemalla ja sadan metrin säteellä kioskeja on viisi.
Kommentit (190)
Vierailija kirjoitti:
Osa R-Kioskeista vaan ovat sellaisella sijainnilla, että ne eivät ole kannattavia. Asiakaskadosta ei näytä kärsivän Helsingin rautatieaseman kaksi R-Kioskia, eikä Kluuvia vastapäätä oleva Yliopistonkatu 7:n R-Kioski. Kannattavuuden kanssa ilmeisesti painii Järvenpään rautatieaseman R-Kioski, koska siihen haetaan uutta yrittäjää.
Triplassa on kaksi kioskia näköetäisyydellä toisistaan. Ohi menee enemmän ihmisiä tunnissa kuin monessa kunnassa on asukkaita.
Suomi niin harvaan asuttu ja ihmisvirtoja on vähän ja ilmasto on kylmä/sateinen, joten eihän täällä kohta ole muuta kuin prismat, lidlit ja k-kaupat jakamassa ne vähäisetkin asiakkaat. Byrokratialla ja sääntelyllä ja Marinin lanseeraamalka yel-uudistuksella harva edes uskaltaa täällä enää yrittää.
Vierailija kirjoitti:
Onnea pöndeläisille passin hakuun
Kas hesasen slummi jäpäkin heräsi.
No ihan päätöntähän se olisi ylläpitää kioskeja jotka tekevät koko ajan tappiota
Kioskit kuolivat jo silloin kun kauppojen aukiolo vapautui.
Varsinkin ulkoasioitavat kioskit olivat varsin nostalgisia, eli sellaiset missä oli luukku josta ostettiin tupakka-aski, suklaapatukka ja iltapäivälehti.
Jee, maaseutu kuolee, jee. T. Vihervassari
Suomi tuhoaa hölmöilyllä ihan itse yrittämisen edellytyksiä kun säännöt ja holhoaminen ovat tärkeämpiä. Esim veikkaus tuhosi itse arpohen myynnin, kun arpojavei voi ostaa enää lahjaksi vaan jokainen arpa liitetään henkilökohtaiseen veikkauskorttiin. Tämä tiputti tai.oikeastaan tuhosi arpojen myynnin esim joulun sesonkina.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onnea pöndeläisille passin hakuun
Kas hesasen slummi jäpäkin heräsi.
Peukkupöhnästään, koska sossu on jo auki!
Vierailija kirjoitti:
Jee, maaseutu kuolee, jee. T. Vihervassari
Ihanaa jos kuolee. Siellä on pelkkää insestiä. T. Fatima Diarre (vihr.)
Vierailija kirjoitti:
Nyt tulee teille työttömille hyvä tilaisuus perustaa pieni kittari, kun kilpailua ei ole. 🙂
Kittari on ammattinimike ?!
Vierailija kirjoitti:
Suomi tuhoaa hölmöilyllä ihan itse yrittämisen edellytyksiä kun säännöt ja holhoaminen ovat tärkeämpiä. Esim veikkaus tuhosi itse arpohen myynnin, kun arpojavei voi ostaa enää lahjaksi vaan jokainen arpa liitetään henkilökohtaiseen veikkauskorttiin. Tämä tiputti tai.oikeastaan tuhosi arpojen myynnin esim joulun sesonkina.
Suomesta tuskin tulisi mikään Las Vegas vaikka kaikki kiellot pelihaittojen ja -riippuvuuksien vähentämiseksi purettaisiin.
Ennen kioskilla oli merkitys kun se oli pitkään auki ja kaupat meni illalla aikaisemmin kiini,nykyään ei mitään väliä, täällä meilläkään ei ole R-kioskia ollua ainakaan kymmeneen vuoteen.
Vierailija kirjoitti:
Suomi tuhoaa hölmöilyllä ihan itse yrittämisen edellytyksiä kun säännöt ja holhoaminen ovat tärkeämpiä. Esim veikkaus tuhosi itse arpohen myynnin, kun arpojavei voi ostaa enää lahjaksi vaan jokainen arpa liitetään henkilökohtaiseen veikkauskorttiin. Tämä tiputti tai.oikeastaan tuhosi arpojen myynnin esim joulun sesonkina.
Ei ollut veikkauksen oma keksintö vaan perustui lakimuutokseen ja tuota on kiroiltu kyllä veikkauksen pääkonttorissa moneen kertaan. Veikkaus itse haluaisi kyllä ottaa viimeisen sentin jokaiselta mummolta ja peliriippuvaiselta kunhan tuottoa tulee ja johto saa bonuksensa.
Vierailija kirjoitti:
En ole ikinä ärrää tarvinnut joten terve menoa.
Suurin syy miksi kioskit ovat menettäneet asemiaan on siinä että tavallisten ruokakauppojen aukio-oloajat ovat pidentyneet. Kun kaupat ovat keskimäärin auki klo 8-22, R-kioskilla tai itsenäisillä elintarvikekioskeilla on hyvin vähän mitään ajallista etua puolellaan. Huomattava osa niistä vanhan ajan itsenäisistä "elintarvikekioskeista" katosi jo monta vuotta sitten varnaankin sen alkuperäisen yrittäjän lopetettua ja jäätyä eläkkeelle.

Ja siksi Reitan on muuttamassa R-kioskeja enemmän 7-elevenien suuntaan - vilkkaalla liikepaikalla nopeasti mukaan otettavaa evästä ja naposteltavaa.
Vierailija kirjoitti:
Entä sitten. Ei kukaan kaada rahaa tappiomyymälöihin.
Missä on syp ja KOP. Tarjoustalo. Tiimari. Ym
Eniten harmittaa Anttilan tavaratalojen häviäminen 2016, joissa oli aikoinaan hyvä musiikki- ja elokuvatarjonta ja monenlaisia muuta tavaraa kuten mattoja, verhoja, lamppuja yms. Enää voi ostaa myöskään taattua Seppälä-laatua!
Vierailija kirjoitti:
Osa R-Kioskeista vaan ovat sellaisella sijainnilla, että ne eivät ole kannattavia. Asiakaskadosta ei näytä kärsivän Helsingin rautatieaseman kaksi R-Kioskia, eikä Kluuvia vastapäätä oleva Yliopistonkatu 7:n R-Kioski. Kannattavuuden kanssa ilmeisesti painii Järvenpään rautatieaseman R-Kioski, koska siihen haetaan uutta yrittäjää.
Rautatieasemalla on neljä R-kioskia, asematunnellissa taitaa olla ja onko Sanomatalossakin vielä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole ikinä ärrää tarvinnut joten terve menoa.
Suurin syy miksi kioskit ovat menettäneet asemiaan on siinä että tavallisten ruokakauppojen aukio-oloajat ovat pidentyneet. Kun kaupat ovat keskimäärin auki klo 8-22, R-kioskilla tai itsenäisillä elintarvikekioskeilla on hyvin vähän mitään ajallista etua puolellaan. Huomattava osa niistä vanhan ajan itsenäisistä "elintarvikekioskeista" katosi jo monta vuotta sitten varnaankin sen alkuperäisen yrittäjän lopetettua ja jäätyä eläkkeelle.
Vähän sama tilanne on käynyt huoltoasemien ruokakaupoille. Ennen ne olivat hyvä hätävara, kun kaupat eivät olleet auki.
"Pidän tätä kioskia ihan omaksi ilokseni. Tappiota on tullut vuodesta 1999."
Juu ei näin.
Korona-aikana asuimme äitini lapsuudenkodissa ja laitoimme sen myyntikuntoon. Aloin myymään tavaraa lähinnä torissa ja ne pakettien määrät olivat todella isoja.
Helposti ärräpaketteja lähti kerralla 20 ja ylikin. Lähes koko aika ainakin 50 kpl kk. Asuomme reilu puoli vuotta.
Paikallinen ärrä, sitä piti perhe ja s kaupassa pystyi myös lähettämään paketteja. Koska yrittäjä sai jotain, laitoin kaikki ärrän kautta.
Syksyllä, kun talo oli tyhjennetty ja kunnossa, myös myyty ja lähdimme takaisin kotiin, ärräyrittäjä sanoi olin merkittäjä asiakas hänelle.
Pienessä pitäjässä onneksi ihmiset ymmärtävät jos ei käytetä, toinen häviää
Entä sitten. Ei kukaan kaada rahaa tappiomyymälöihin.
Missä on syp ja KOP. Tarjoustalo. Tiimari. Ym