Suomen kasvavat puolustusmenot. Millä ne rahoitetaan?
Ja miksi suomen pitää entisestään nostaa puolustusmenojaan? Meillä on jo puolustus todella hyvällä mallilla, eikä suomesta voi kyllä sanoa että oltaisiin asian suhteen jotenkin hunningolla. Voitaisiinko vain ilmoittaa natolle, että sori, ei ole varaa ja puolustuksemme on jo riittävän hyvä. Niinhän se espanjakin vain ilmoitti, että emme sitoudu tähän. Sen sijaan että leikataan nyt kaikesta muusta, että voidaan satsata puolustukseen?
"THL:n johtavan tutkija Liina-Kaisa Tynkkysen mielestä poliitikkojen pitäisi määritellä, millaiset sote-palvelut ovat jatkossa riittäviä suomalaisille.
Tynkkysen mielestä nyt olisi aika neuvotella uusi palvelulupaus valtion ja kansalaisten välillä.
Muuten voi käydä niin, että menopaineessa sote-palveluita höylätään pikkuhiljaa ohuemmaksi eli niiden kriteereitä tiukennetaan siten, että yhä harvempi saa palveluita.
Olisi reilua, että määriteltäisiin selkeämmin se, mikä kuuluu yhteiskunnan vastuulle ja mikä on yksilön vastuulla. Tällä hetkellä voi olla niin, että lupaukset ovat suuremmat kuin mitä tosiasiassa pystytään pitämään.
Jos kansalaiset tietäisivät, mitä yhteiskunta maksaa, ja mitä pitää maksaa itse, asiaan voisi myös varautua paremmin ajoissa."
Kommentit (82)
Ihan niillä samoilla rahoilla, jotka nyt annetaan Ukrainaan. Ehkä noista rahoista saadaab edes hieman työtä ja hyvinvointia Suomeen.
Suomen perustuslain mukaan valtiovallan tulee huolehtia Suomen kansalaisten perusoikeuksien toteutumisesta. (Perustuslaki 22 Perusoikeuksien turvaaminen)
Jos Venäjä valtaa Suomen loppuu Suomen valtio ja samalla valtion vastuu perusoikeuksien toteutumisesta.
Tämä voidaan estää vain aseilla.
Perustuslaki 22 Perusoikeuksien turvaaminen on syynä sille miksi Suomen valtio ostaa aseita.
Korottamalla kaikkia hintoja jolloin myös veroa kertyy enemmän. Sähkönhinta hyvä esimerkki, muutamassa vuodessa hinta yli tuplaantunut ja välillä pörssisähkö on käsittämättömän kallista ollen välillä kalleinta koko euroopassa.
jos sota syttyy vihreä "isänmaantoivot" menevät sosiaalitoimiston jonoon
Alviina Alametsä EI SUORITTANUT VARUSMIESPALVELUSTA
Fatim Diarra EI SUORITTANUT VARUSMIESPALVELUSTA
Tiina Elo EI SUORITTANUT VARUSMIESPALVELUSTA
Bella Forsgrén EI SUORITTANUT VARUSMIESPALVELUSTA
Pekka Haavisto EI SUORITTANUT VARUSMIESPALVELUSTA
Atte Harjanne ON SUORITTANUT VARUSMIESPALVELUKSEN
Hanna Holopainen EI SUORITTANUT VARUSMIESPALVELUSTA
Inka Hopsu EI SUORITTANUT VARUSMIESPALVELUSTA
Saara Hyrkkö EI SUORITTANUT VARUSMIESPALVELUSTA
Krista Mikkonen EI SUORITTANUT VARUSMIESPALVELUSTA
Jenni Pitko EI SUORITTANUT VARUSMIESPALVELUSTA
Oras Tynkkynen EI SUORITTANUT VARUSMIESPALVELUSTA
Sofia Virta EI SUORITTANUT VARUSMIESPALVELUSTA
Vierailija kirjoitti:
Ihan niillä samoilla rahoilla, jotka nyt annetaan Ukrainaan. Ehkä noista rahoista saadaab edes hieman työtä ja hyvinvointia Suomeen.
Kylläpä Igor jaksaa kantaa huolta Suomen työllisyydestä ja hyvinvoinnista. Jopa niin kovasti, että toivoisi, ettei Ukrainalle annettaisi tätä sadan miljoonan aseapua.
Ulkomaalaisia tuomalla lisää suomeen talous kuntoon ja sitten voi ostaa aseita.
Vierailija kirjoitti:
jos sota syttyy vihreä "isänmaantoivot" menevät sosiaalitoimiston jonoon
Alviina Alametsä EI SUORITTANUT VARUSMIESPALVELUSTA
Fatim Diarra EI SUORITTANUT VARUSMIESPALVELUSTA
Tiina Elo EI SUORITTANUT VARUSMIESPALVELUSTA
Bella Forsgrén EI SUORITTANUT VARUSMIESPALVELUSTA
Pekka Haavisto EI SUORITTANUT VARUSMIESPALVELUSTA
Atte Harjanne ON SUORITTANUT VARUSMIESPALVELUKSEN
Hanna Holopainen EI SUORITTANUT VARUSMIESPALVELUSTA
Inka Hopsu EI SUORITTANUT VARUSMIESPALVELUSTA
Saara Hyrkkö EI SUORITTANUT VARUSMIESPALVELUSTA
Krista Mikkonen EI SUORITTANUT VARUSMIESPALVELUSTA
Jenni Pitko EI SUORITTANUT VARUSMIESPALVELUSTA
Oras Tynkkynen EI SUORITTANUT VARUSMIESPALVELUSTA
Sofia Virta EI SUORITTANUT VARUSMIESPALVELUSTA
Halla-Aho sivari
Sebastian Tynkkynen sivari
Vierailija kirjoitti:
Suomen perustuslain mukaan valtiovallan tulee huolehtia Suomen kansalaisten perusoikeuksien toteutumisesta. (Perustuslaki 22 Perusoikeuksien turvaaminen)
Jos Venäjä valtaa Suomen loppuu Suomen valtio ja samalla valtion vastuu perusoikeuksien toteutumisesta.
Tämä voidaan estää vain aseilla.
Perustuslaki 22 Perusoikeuksien turvaaminen on syynä sille miksi Suomen valtio ostaa aseita.
Kuka on käyttämässä aseita jos terveydenhoidosta säästetään? Ne sairaatko?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan niillä samoilla rahoilla, jotka nyt annetaan Ukrainaan. Ehkä noista rahoista saadaab edes hieman työtä ja hyvinvointia Suomeen.
Kylläpä Igor jaksaa kantaa huolta Suomen työllisyydestä ja hyvinvoinnista. Jopa niin kovasti, että toivoisi, ettei Ukrainalle annettaisi tätä sadan miljoonan aseapua.
Oletko hankkinut apua igor psykoosiisi?
Kokoomus ja persut päättivät ratkaista ongelma tiputtamalla bruttokansantuotetta.
Vierailija kirjoitti:
Korottamalla kaikkia hintoja jolloin myös veroa kertyy enemmän. Sähkönhinta hyvä esimerkki, muutamassa vuodessa hinta yli tuplaantunut ja välillä pörssisähkö on käsittämättömän kallista ollen välillä kalleinta koko euroopassa.
Ootappa kun kiinalaisten serveriplantaasit käynnistyy. Yksi sellainen kuluttaa 9% Suomen sähköstä ja tuo työtä muutamalle kymmenelle, varmaan kiinalaiselle. Miten käy suomalaisten sähkölaskujen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan niillä samoilla rahoilla, jotka nyt annetaan Ukrainaan. Ehkä noista rahoista saadaab edes hieman työtä ja hyvinvointia Suomeen.
Kylläpä Igor jaksaa kantaa huolta Suomen työllisyydestä ja hyvinvoinnista. Jopa niin kovasti, että toivoisi, ettei Ukrainalle annettaisi tätä sadan miljoonan aseapua.
Vierailija kirjoitti:
Petteri ja co kertoi aiemmin että ne rahoitetaan niillä dynaamisilla vaikutuksilla, joita luotiin taas puoliväliriihessä kun vähennettiin kaikkein rikkaimpien verotusta ja vahvistettiin joitain spesifejä yritystukia veronalennuksin.
Eli kun meillä on nyt ja tulevaisuudessa aina vaan vähemmän rahaa valtion kassassa, niin ideana on, että toivotaan että ne rahat joita jää nyt paljon enemmän kansainvälisille suuryhtiöille, investoisi Suomeen, eikä vain ottaisi voittoja parempana liiketuloksena ulos, niin kuin ne tähän mennessä ovat aina tehneet. Viimeisenä esimerkkinä yksityisille lääkärifirmoille kelakorvausten nostaminen tällä vaalikaudella, jossa hinnat nousi vaan sitä mukaa mitä enemmän valtio työnsi sinne rahaa. Niin kuin asiantuntijat ja vasemmisto tiesi sanoa jo etukäteen.
Homma on siis hoidossa. Kai menestyvä valtio haluaisi viisaimmat ihmiset maansa johtoon, ja jos kerran viisaimmat ihmiset sanoi että näillä homma hoitui, niin sitten sen on oltava niin?
Vähän epäilen tuota yhtälöä, että valtion tuloja vähentämällä saataisiin enemmän rahaa puolustusmenoihin, mutta minä en olekaan politiikko enkä oikeistolainen, niin toivottavasti ovat oikeassa ja minä väärässä.
Menoja lisätään 7 miljardilla per vuosi.
Tuolla summalla saisi ostettua uuden ydinvoimalan joka vuosi.
Tästä on kyse
Pietarin trollitehtaalla - Näin Venäjän propagandaa rustataan kellon ympäri
Trollitehtaan propagandan sarjatuotannon yksityiskohtia on paljastettu muun muassa riippumattomassa Novaja Gazeta -lehdessä. Internet-tutkimuskeskus-nimellä tunnettu yhtiö oli perustettu heinäkuussa 2013.
Työpaikkailmoituksilla haettiin tuolloin nettitoimittajia, joiden tehtävänä oli kirjoittaa kommentteja, blogeja ja uutisia. Yhtiön tarjoamia palkkoja pidettiin jo silloin hyvinä, ja työpaikkana oli uusi vartioitu toimisto Pietarin kupeessa Olginossa, josta muutettiin myöhemmin Pietariin.
Automatisoidut ja identtiset kommentit ovat helppoja tunnistettavia ja torjuttavia, siksi ihmisiä tarvitaan versioimaan monistettuja viestejä.
Yhtiön toiminnasta on Venäjällä hakkeroitu tuhansia dokumentteja, joita olemme saaneet käyttöömme (YLE).
Arviot yhtiön työntekijämäärästä vaihtelevat, mutta hakkeroidun materiaalin joukossa ollut organisaatiokaavio kuvasi 270 ihmisen tehtävät ja nimesi johtotehtävissä toimivat.
Useat entiset työntekijät ovat haastatteluissa kertoneet, että valtaosa palkatuista propagandisteista ei itsekään usko asiaansa.
YLE
https://yle.fi/a/3-7804386
"Valheiden tarkoitus ei ole saada ihmisiä uskomaan epätotuuksiin, vaan viedä heidän kykynsä uskoa mihinkään."
Storm-1516, Venäjän informaatio-vaikuttamisen yksikkö
Venäjä levittää propagandaa myös täällä palstalla
lisää aiheesta YLE
https://yle.fi/a/74-20012427
Vierailija kirjoitti:
Palkansaajia verottamalla, niinkuin kaikki muukin.
Haluammeko tätä? Kysytäänkö meiltä (tätäkään)?
Jostain luin että rahat valuvat jenkkilän sotateollisuuden läskistyttämiseen. Meille ehkä tulee nälkä ja vilu, mutta who cares.
Vierailija kirjoitti:
Tästä on kyse
Pietarin trollitehtaalla - Näin Venäjän propagandaa rustataan kellon ympäri
Trollitehtaan propagandan sarjatuotannon yksityiskohtia on paljastettu muun muassa riippumattomassa Novaja Gazeta -lehdessä. Internet-tutkimuskeskus-nimellä tunnettu yhtiö oli perustettu heinäkuussa 2013.
Työpaikkailmoituksilla haettiin tuolloin nettitoimittajia, joiden tehtävänä oli kirjoittaa kommentteja, blogeja ja uutisia. Yhtiön tarjoamia palkkoja pidettiin jo silloin hyvinä, ja työpaikkana oli uusi vartioitu toimisto Pietarin kupeessa Olginossa, josta muutettiin myöhemmin Pietariin.
Automatisoidut ja identtiset kommentit ovat helppoja tunnistettavia ja torjuttavia, siksi ihmisiä tarvitaan versioimaan monistettuja viestejä.
Yhtiön toiminnasta on Venäjällä hakkeroitu tuhansia dokumentteja, joita olemme saaneet käyttöömme (YLE).
Arviot yhtiön työntekijämää
Pakkomilitarisaatiota on jokaisen oikeus vastustaa, sitä ei yksikään Yle kykene estämään leimailu- ja pelotteluhorinoillaan.
Jos kansalaiset tietäisivät, mitä yhteiskunta maksaa, ja mitä pitää maksaa itse, asiaan voisi myös varautua paremmin ajoissa."
Yhteiskunta olet sinä itse. Kaikki yhteiskunnan rahat tulevat sinun maksamista veroista. Valtio ottaa osan rahoistasi. Lopuista voit päättää itse. Voit ostaa vaikka ruokaa kun tulee nälkä.