Onko elämäsi perushyvää vai jatkuvaa kärsimystä?

Vierailija kirjoitti:

Yritän pysyä positiivisena ja kiitollisena, vaikka ahdistushäiriö tuottaa jatkuvasti mieleeni uusia ahdistumisen aiheita. Kun yhdestä selviää, niin kymmenen uutta nousee tilalle. Silti sanon aina kysyttäessä, että minulle kuuluu hyvää, koska olen kiitollinen siitä että on katto pään päällä ja ruokaa. Monella ei ole. 

Asunnottomien yö sai taas miettimään, kuinka hyvin omat asiat on. Hyvinvointivaltiossa ei pitäisi ihmisten joutua kodittomaksi. 

Omaan elämääni olen tyytyväinen, ihan perushyvää elämää.

Sekä että. Vaikeuksista kuitenkin selviää. Yleensä.

Mulla ei ole elämää olen vain olemassa. Ei ole töitä enkä käy muualla kuin ruokakaupassa. Olen vain kotona nettiä selaamassa tai katson telkkaria. Loputon tylsyys samanlaisia päiviä. Odotan enää sitä kaunista päivää kun en enää herää.

Vierailija kirjoitti:

Perushyvää on. Valittaminen on tyhjää ja tympeää,

Samoin... sitäaitsi täällä ei ketään kiinosta kenenkään ruikutukset.😂😂😂😂

Uli,uli, ruikuta, ruikuta 

Perushyvää. Minulla perushyvä / onnellisuus alkaa siitä mihin kärsimys (esim. rajuoireinen sairastaminen) päättyy. Mitään tylsää harmaata aluetta minulla ei ole.

Tämäkin on kiitollisuuden aihe. Ei ole pelkästään omasta asennoitumisesta kiinni osaako nauttia perusarjesta. 

Elämä on kärsimystä ja perushyvää, riippuen päivästä ja vallitsevista olosuhteista. Kärsimyksen minimointiin kannattaa käyttää aikaa ja energiaa.

Ei mitään valittamista.

Peruskärsimystä, josta ammennan hyvää hetkittäin.

Perushyvää keskiluokkaista taviselämää. Eläke lähestyy, taloudellisesti ok. Puoliso, lapset ja lapsenlapset, joille kuuluu myös perushyvää.

Ei sairauksia kellään. Eletään varsin " harmaata" arkea ruskan sävyillä sävytettynä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eilinen on aina parempi kuin tämä päivä ja tämä päivä on aina parempi kuin huominen.

Elämä on pelkkää kärsimystä eikä parempaa ole odotettavissa. Turha sanoa, että tee elämästäsi parempaa. Mitään parempaa ei ole luvassa. Katson vain vieressä kun läheiseni kärsivät sairauksiensa kanssa. Sairaudet etenevät eikä asialle voi mitään.

 

Ethän sinä läheisten sairauksille voikaan, mutta sinun elämäsihän tuo on. Kuulostaa kyllä itse aiheutetulta asenneongelmalta. 

"Itse aiheutettu asenne ongelma", voitko selittää?

Mäkin olen monta vuotta kuunnellut sitä että "kyllä se siitä" ja "parempaa on luvassa" ja just jos alkaa edellisestä iskusta saamaan itseään jaloilleen niin joku vetää taas maton alta. Apua en enää edes hae, sitä ei ole olemassa tai jos on niin mä en ole sen arvoinen.

Ikää alkaa tulemaan ja realistisesti ajatellen, lapsuuden perhe ja muutkin alkaa ikääntymään, sairauksia ja tässä pitäis vaan roikkua katsellen ja kannatellen muita, vaan sen takia ettei jostakusta tule surullinen vaikka oma elämä on sietämätöntä. Mulla menee kaikki aika ja voimat vaan sietämiseen ja jaksamiseen. Tätäkö elämän pitäisi olla? Oon vaan taakkana, en mä osaa edes itsestäni huolehtia ja muutama viikko neljän seinän sisällä on ilmeisesti ihan normaalia ja hyväksyttävää terveydenhuollon puolesta. Mitäs sit kun kukaan ei enää näennäisesti pidä mua elossa tuomalla ruokaa kun en pääse viikkoihin edes kauppaan kun ahdistaa? 

Mitä tulee läheisten sairasteluun, niin siis kuinka siihen voi suhtautua positiivisesti tai tällä väliä asenteella? Entä omaan? 

Käy tosi raskaaksi joka aamu pukea se pellepuku ja esittää että ihan hyvin tässä menee, vaikka joka päivä toivoo ja suunnittelee kuolemaa.

Ja ei, ei se siitä enää. Olis vaan denialismia uskoa tuohon sokeasti.

Ihme valitusta, asennekysymyshän tämä on. Jokainen luo oman todellisuutensa. Jos asenne on, että elämä on kärsimystä, niin kas kummaa se on juuri sitä. 

Tämäkin päivä meni pilalle kärsimyksen takia, jo aamuyöllä alkoi koskemaan oikealle ylävartaloon, varmaankin ruoansulatusvaivoja, monta tuntia koski ja oli vaikea olo, ei oikein mikään asento ollut kivuton. Unetkin jäi kesken niin kun viimein kivut meni ohi, rupesin uudestaan nukkumaan ja siihenpä se suurin osa tästä päivästä menikin. 

Olisihan tuota voinut vaikka mennä ulkoilemaan ja suunnitelmissa oli hiustenleikkuuta ym., mutta vituiksi meni.

Aina jotain negatiivista, merkittävästi elämään ja elämänlaatuun vaikuttavaa negatiivista, mutta ei varmasti mitään positiivista. Kyllä on epäreilua ja vttumaista elämä!!