Tylsä ketju, kerro vain tylsiä kuulumisia
ja puuduttavia mielipiteitä.
Aiemmat tavallisten kuulumisten ketjut täyttyi häiriköistä, jankkaajista, kiroilijoista, haistattelijoista, ilkeilijöistä, viestien poistajista, seksistä ja muista intiimeistä asioista kirjoittajista, ilkkujista, lyttääjistä yms
Täällä tykätään katsoa, kun maali kuivuu. Kaalilaatikoista ja pelargonioista :)
Tule mukaan, sinä saman henkinen.
Kommentit (17720)
Taas meni yksi päivä. Tämän päivän jälkeen tätä vuotta on jäljellä vielä 95 päivää.
Meiltä loppuu tunnin ja vartin päästä aika.
Nyt väsyttää. Koko päivä mökin alasajossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Viime yönä poika soitti junasta kun oli palaamasta kaveriltaan että juna pysähtynyt ja konnari meni ulos niin selvisi että joku jäänyt junan alle Pasilassa, tietenkin tuli poliisit, palokunta, ambulanssi. Surullista kun henkilö päätyy noin epätoivooseen tekoon eikä löydä muuta keinoa selvitä eteenpäin elämässään.
Monta itsetuhoista olen elämässäni tavannut. Osaa voidaan auttaa, osa haluaa niin voimakkaasti kuolla, ettei mikään apu tavoita heitä. Elämän on saanut pyytämättä, mutta onko lupa se itse lopettaa. Vaikea kysymys, paitsi uskovaisille. Heillehän itsemurha on synti.
Olen uskovainen. Uskon siihen, että rakastava Jumala on nähnyt itsetuhoisen masentuneen ihmisen elämään liittyvän tuskan ja olosuhteet, ja ymmärtää tämän tekemän ratkaisun. Ja toivon, ettei kukaan meistä ihmisistäkään tuomitse tällaista ihmistä. Se on usein ihmisen viimeinen toivo, päästä lopulta rauhaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi vanhuksia kutsutaan ikäihmisiksi? Eivätkö kaikki ole jonkin ikäisiä ihmisiä?
Se on sitä kaunistelua. Varastaminenkin on "luvaton haltuunotto". Vanha on vanha ja sillä selvä. Ikivanha on viimeinen vaihe.
Minä olen ainakin reilusti vanha mummo.
Vierailija kirjoitti:
Taas meni yksi päivä. Tämän päivän jälkeen tätä vuotta on jäljellä vielä 95 päivää.
"Voisin tehdä mitä tahansa enkä kumminkaan tee yhtään mitään. Voi miten hauskaa on tehdä ihan mitä haluaa." ( Mymmeli / Muumilaakson marraskuu)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi vanhuksia kutsutaan ikäihmisiksi? Eivätkö kaikki ole jonkin ikäisiä ihmisiä?
Ennen vanhuutta ihmiset ovat ikäihminen, sitten vasta vanhus.
Minä olen nyt vanhus, kun olen työeläkkeellä 65v. Tunsin itseni vanhukseksi jo 55-vuotiaana, kun lapsenlapseni neuvoi minulle Pokemon-korttien arvojärjestyksen. Ei mennyt perille. 40-vuotiaana ajoin ajokortin, silloinkin tunsin itseni vanhukseksi 18-vuotiaiden seurassa. Selkeesti tilannekohtaista.
Minä menin toiselle opiskelukerrallen yliopistoon 53-vuotiaana. Kyllä sen huomasi, että nuorten oli helpompi oppia uutta, kun taas heiltä uupui selvästi elämänkokemusta ja kulttuurintuntemusta.
Mulla on toisen tutkinnon gradu vielä kesken. Aloitin sen v.1979. Ei tässä kiirettä ole. Se oli vertaileva tutkimus murteen ilmenemisestä lasten puheessa. Antaa vielä kehittyä.
Kehitys on yliarvostettua.
Aivastuttaa niin rajusti, että meinaa mennä pussit housuun. Onneksi on Tenat.
Vierailija kirjoitti:
Aivastuttaa niin rajusti, että meinaa mennä pussit housuun. Onneksi on Tenat.
*pissit

Mietinkin jo, että mitkä ihmeen pussit putoavat housuun. Anteeksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Viime yönä poika soitti junasta kun oli palaamasta kaveriltaan että juna pysähtynyt ja konnari meni ulos niin selvisi että joku jäänyt junan alle Pasilassa, tietenkin tuli poliisit, palokunta, ambulanssi. Surullista kun henkilö päätyy noin epätoivooseen tekoon eikä löydä muuta keinoa selvitä eteenpäin elämässään.
Monta itsetuhoista olen elämässäni tavannut. Osaa voidaan auttaa, osa haluaa niin voimakkaasti kuolla, ettei mikään apu tavoita heitä. Elämän on saanut pyytämättä, mutta onko lupa se itse lopettaa. Vaikea kysymys, paitsi uskovaisille. Heillehän itsemurha on synti.
Olen uskovainen. Uskon siihen, että rakastava Jumala on nähnyt itsetuhoisen masentuneen ihmisen elämään liittyvän tuskan ja olosuhteet, ja ymmärtää tämän tekemän ratkaisun. Ja toivon, ettei kukaan meistä ihmisistäkään tuomitse tällaista ihmistä. Se on usein ihmisen viimeinen toivo, päästä lopulta rauhaan.
Mitä väliä on muiden ihmisten tuomiolla? Ei yhtään mitään.

Omaisille on.
Vierailija kirjoitti:
Aivastuttaa niin rajusti, että meinaa mennä pussit housuun. Onneksi on Tenat.
Yskää tuloo kun yksin makaa, ja kaharen ei uletu fällyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Viime yönä poika soitti junasta kun oli palaamasta kaveriltaan että juna pysähtynyt ja konnari meni ulos niin selvisi että joku jäänyt junan alle Pasilassa, tietenkin tuli poliisit, palokunta, ambulanssi. Surullista kun henkilö päätyy noin epätoivooseen tekoon eikä löydä muuta keinoa selvitä eteenpäin elämässään.
Monta itsetuhoista olen elämässäni tavannut. Osaa voidaan auttaa, osa haluaa niin voimakkaasti kuolla, ettei mikään apu tavoita heitä. Elämän on saanut pyytämättä, mutta onko lupa se itse lopettaa. Vaikea kysymys, paitsi uskovaisille. Heillehän itsemurha on synti.
Olen uskovainen. Uskon siihen, että rakastava Jumala on nähnyt itsetuhoisen masentuneen ihmisen elämään liittyvän tuskan ja olosuhteet, ja ymmärtää tämän tekemän ratkaisun. Ja toivon, ettei kukaan meistä ihmisistäkään tuomitse tällaista ihmistä. Se on usein ihmisen viimeinen toivo, päästä lopulta rauhaan.
Mitä väliä on muiden ihmisten tuomiolla? Ei yhtään mitään.
Se on helppoa sanoa, ettei ihmisten tuomiolla olisi väliä. Kuitenkin kaikkia tavallisia ihmisiä kyllä sattuu, jos kuulee itseen tai perheenjäseniinsä kohdistuvaa paskapuhetta.

Ja minua surettaa ja harmittaa niiden kohteeksi joutuvien puolestakin.

Niinhän se menee, jos on normaali empatiakyky.
Hieno kuutamo ja tähdetkin näkyvät vilkkuen. Näitä voisi katsoa läpi yön, jos ei vaan niin nukuttaisi.
Öitä.