Voi kun minua naurattaa ex-mieheni tulevaisuuden haaveet..

olimme tänään puhelimessa ja hän kertoi kuulumisia. Mies on ulkomaalainen, ja puhuu kyllä erittäin hyvää suomea, mutta meillä oli jonkin verran kulttuuri ja kieliongelmia. Meidän yhdessä ollessamme mies aloitti monta kertaa opiskelun, mutta keskeytti aina, yritti tehdä töitä tms mutta ei loppuun asti jne. Haaveili paremmasta elämästä, suuremmista tuloista jne. yritin sanoa, että pitää opiskella ahkerasti, tehdä niitä " paskahommiakin" jne, ja siitä nousta pikkuhiljaa. hän kun olisi suoraan halunnut monen tonnin tulot ilman koulutusta. meillä oli suhteessa muitakin ongelmia, ja tiemme erosivat.



nyt mies seurustelee, ja tämä tyttöystävä asuu " kolmannessa" maassa. mies aikoo muuttaa sinne, opiskella ensin täällä suomessa maan kielen, ja sitten muuttaa sinne, mennä opiskelemaan muutamaksi vuodeksi yliopistoon ja sen jälkeen hankkia työpaikan, ja palkka siellä kuulemma jopa 4000e.



ihan ole hyvä vaan, ei siinä mitään, mutta tässä maassa minne muuttaa koulussa on kuulema lukukausimaksut, ja hän ei kuulema mene töihin, vaan opiskelee. en kysynyt kuka maksaa lukukausimaksut, kuka hänet siellä muutenkin elättää, sitä kysyin kyllä että muistaa maksaa elatusmaksut yhteisestä lapsestamme ja sanoi ettei sitä tarvitse pelätä. jäin vain vähän kysymysmerkkinä että hänen uusi tyttöystäväkö ne sitten maksaa, mutta en kysynyt ääneen, en vielä kestä ajatusta että hän seurustelee, enkä halua sen kummemmin kysellä tästä naisesta. ihmettelen vain suuresti, kun ei suomessa edes esim vuoden kestävää opiskelua jaksanut, miten sitten joku yliopistokoulutus joka kestää vuosia ja taas uudella vieraalla kielellä.



suomessa olisi opiskelu ollut ilmaista, ja siinä mielessä helpompaa että kun osasi jo tämän kielen. nyt lähtee taas alusta opiskelemaan kielen jne.. kuuntelin kärsivällisesti kaiken enkä sanonut mitään tyyliin " luuletko että onnistut" vaan toivotin ' viattomasti' että onnistuu suunnitelmissaan.



saa nähdä kuinka käyn. lapsemme takia toivon että onnistuu mutta miehen tuntien ei tule onnistumaan. tämä oli tyhmä sepustus, ja kukaan ei varmaan jaksanut edes lukea. mutta pakko oli kirjoittaa, kun olen jotenkin sekaisin tästä. toivoin vielä vähän aikaa sitten että ehkä palaisimme yhteen mutta miehellä on niin kovat tulevaisuuden suunnitelmat, että antaa mennä vaan.



meillä oli jo niin paljon vaikeuksia kielessä, miehellä vaikea sopeutua suomen kulttuuriin jne, että ihmettelen vain että on valmis tekemään noin suuren muutoksen elämässään. ehkä olen katkera, enkä vain ehkä, vaan olen katkera ja myös kateellinen tälle naiselle, niillä on kuulema tosirakkaus jne, miten se sai minun miehen pään käännettyä noissa opiskelujutuissa? onnea vain heille.. :(