En pysty koskaan unohtamaan, jos olen kokenut vääryyttä, jos minua on loukattu tms.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voit aina poistaa sellaiset ihmiset elämästäsi, jotka kaltoinkohtelevat sinua, eivätkä osaa lepytellä. Jos sinulta ei ole pyydetty anteeksi, ei ole myöskään tehtäväsi antaa anteeksi.

Se että siirryt eteenpäin heistä ja tuot elämääsi muuta sisältöä kyllä puhdistaa sinun katkeruutesi sitä mukaa kun nuo ihmisetkin katoavat elämästäsi. 

 

Ei. Eri mieltä. Annamme anteeksi muille siksi, että vapaudumme kärsimyksestä. Ajattelemme omaa onneamme. Toisen vihaaminen ja anteeksi antamttomuus myrkyttää vain oman elämän. 

Todellakin katkeruudesta ja vihasta pitää päästää irti. Ja jos kaltoinkohtelija ei pyydä anteeksi ja kadu tekojaan niin sitten päästetään irti myös kaltoinkohtelijasta. Näin se elämä ja mieli puhdistuu, kun laittaa roskat roskikseen.

Olet Skorpioni tai narsisti. Tai kumpikin, Luoja auttakoon.

Narsku tai psykopaatti. Toivottavasti olet erakko joko omasta tahdostasi tai sitten muiden hylkimänä.

Miksi edes pitäisi unohtaa se on vain merkki että olet oppinut jotain etkä siedä sitä. Sellaiset ihmiset poistetaan elämästä. Tietty jos niitä vatvoo päivät pitkät ei ole ns normaalia. 

Vierailija kirjoitti:

Tuohan on täysin luonnollista ja normaalia.

Jos elämässäsi on ihmisiä jotka kaltoinkohtelevat sinua tai loukkaavat, niin sinun tehtävä on rakastaa itseäsi ja asettaa rajat ja sanoa hei hei tällaisille ihmisille.

Ja yksittäiset loukkaukset - kaikkihan sellaiset muistavat. Ja syystä. Ne kertovat ihmisestä, ellei hän sitten aidosti pyydä anteeksi.

Eivät kaikki muista yksittäisiä loukkauksia tai pahempiakaan tekoja.

Olet tyypillinen suomalainen nainen. 

Oletko koskaan antanut anteeksi? Oletko koskaan saanut anteeksi? Toistuiko perheessäsi tai suvussasi sama armottomuuden kierre? Se on superraskasta sinulle. Ja luultavasti läheisesi kaikkoavat ennemmin tai myöhemmin ympäriltäsi myös. Katsotko olevasi jokin voittaja sitten..?

Tie toipumiseen alkaa sillä, että lopetat vasemmistopuolueiden äänestämisen ja heiltä opitun "muiden syy" mantran hokemisen.

Mulla on vähän samaa. Olen autismin kirjolla ja arvelen tämän johtuvan siitä. Tytär myös kirjolla ja hänenkin on todella vaikea päästä yli, jos tuntee kokeneensa vääryyttä tai epäoikeudenmukaisuutta. Jotenkin se vaan ei mahdu omaan päähän, että miksi joku saa toimia väärin minua kohtaan ja se pitää vain kestää. Saati sitten jos muut vielä komppaavat väärintekijää, kuten tyttäreni kohdalla on koulumaailmassa tapahtunut.

Siis pakkohan näiden asioiden kanssa on elää, mutta eivät ne unohdu ja on vaikea antaa aidosti mitään anteeksi. Esim. yksi työkaveri, jota olen aiemmin pitänyt kaverinani ja arvioinut hänen pitävän minusta, sanoi kerran todella töykeästi. Sen jälkeen olen nähnyt hänet eri silmin enkä enää pysty ajattelemaan hänen pitävän minusta, vaan olen varuillani hänen seurassaan.

Toki järki sanoo, että ihminen voi käyttäytyä huonosti ja silti pitää minusta. Mutta mutta.

Vierailija kirjoitti:

Narsku tai psykopaatti. Toivottavasti olet erakko joko omasta tahdostasi tai sitten muiden hylkimänä.

Tai sitten autisti/ADHD. Kaverini oli tällainen katkera nepsy ja hänen piti käydä pitkät psyko- ja toimintaterapiat + himmailla lääkitysten kanssa, että alkoi helpottaa. Kostonhimoinen hän ei ollut, mutta katkera ja menneisiin takertuva.

Ette tainneet huomata eroa: voi olla, ettei ihminen voi koskaan unohtaa kokemiaan vääryyksiä tai ettei voi antaa anteeksi kokemiaan vääryyksiä. Minä olen muistanut nuoruudesta asti osalleni tulleet loukkaukset, mutta en kanna niistä kaunaa. En ole rypenyt itsesäälissä tai katkeruudessa, mutta on tosiasia, että jokin surumielisyys ja varovaisuus on niistä kulkeutunut sieluuni.  Jokainen kantaa mukanaan historiaansa, muistoissa kulkevat ihanat ja surulliset elämänkokemukset. On voimaannuttavaa  antaa anteeksi muille sekä myös itselleen.

Muistaminen itsessään on hyvä asia. Kaunan kanto huono. Eikö huumorikaan auta?

Vierailija kirjoitti:

En minäkään. En unohda ikinä pienintäkään loukkausta tai vaikka kyse ei olisi edes suoranaisesta loukkauksesta, vaan koen tulleeni loukatuksi. Olen ratkaissut asian huolimalla elämääni vain täyspäisiä ihmisiä. Suhteissani olen tehnyt selväksi, että se on kerrasta poikki, jos minua haukutaan, mitätöidään tai huudetaan/rähjätään. Olen lopettanut parusuhteen kerrasta, kun näin tapahtui. 

Pidät siis kuitenkin itseäsi täyspäisenä? 

Olin minäkin muille naisille tuollainen. Sitten tajusin, että se on traumakäytöstä. Hylkään heidät, koska jyrkkää äitiäni en voi kokonaan vetää kölin ali, koska hän ei ole oppimiskykyinen. Onneksi itse nähtävästi olen, koska olen oppinut antamaan anteeksi sen, että toiset eivät ole täydellisiä. Ajattelin aina perfektionistina vaativani itseltäni liikaa, mutta vaadinhan minä muiltakin. Olin erittäin nirso. Ja yksinäinen. Joskus havahduin ihmettelemään, ettei minua tosiaankaan moni tunnu kaipaavan. Kesti vuosia ymmärtää, miksi. Kun minähän olin niin hyvä ja hieno luonne. Ja hah.

Kuka teitä niin kovasti loukkaa ja tekemällä mitä? 40 vuoden aikana olen kyllä kuullut kaikkea tyhmää, muttei kukaan minua ole tarkoituksella verisesti loukannut.

Vierailija kirjoitti:

Kuka teitä niin kovasti loukkaa ja tekemällä mitä? 40 vuoden aikana olen kyllä kuullut kaikkea tyhmää, muttei kukaan minua ole tarkoituksella verisesti loukannut.

Jos toleranssi on hirveen pieni ja mielikuvitus suurentelee kaiken niin kaunaa vois kantaa jokainen ihan kaikesta. Keksitystäkin. Raskas elämä ja raskas ihminen. Yksinäisyys odottaa kun tollanen haisee kaikkien nenään aika nopeesti. Laumassa laumaa vahingoittavaa ja sairasta yksilöä kartetaan. Ihan syystä.