Onko tämä vain av-palstan ilmiö

Joskus Vauvassa oli, että vähän yli puolet naisista toivoo esikoiseksi tyttöä. On se tietysti ymmärrettävää, että oma sukupuoli tuntuu tutummalta. Pakko saada tyttö-ajattelua en kuitenkaan ymmärrä.

poikaa pueta mekkoon jne...



Ja tutttavapiiriin kuuluu paljonkin niin äitejä ja isiä joille on ollut tärkeää saada tyttölapsi ja jos lisää lapsia siunaantuu niin molempia sukupuolia.

Esikoisesta olin aivan varma, että poikahan sieltä tietty tulee, enkä tajunnut tytöstä edes haaveilla. Tyttöhän sieltä syntyi ja olen kyllä nii-in onnellinen! (Olisin kyllä varmasti pojastakin.) Nyt kun näyttää pahasti siltä, ettei meille enempää lapsia siunaannu, olen entistä tyytyväisempi, että ainokainen on tyttö. Ehkä se johtuu siitä, että kyseessä on oma sukupuoli ja kokee jotenkin, että on yhteiset tyttöjen jutut jne.



Sitä paitsi - aika monessa kulttuurissa tyttövauvat eivät ole mitään poikiin verrattuna.

Tällä viikollakin joku kysyi neutraalin tuntuisen kysymyksen jotenkin näin: Kuinka kauan olitte seurustelleet, kun miehesi tapasi vanhempasi?" Yllättäen valtaosa vastauksista väitti, että mies oli tavannut vanhemmat jo ennen seurustelua. Tämä tuskin on mikään absoluuttinen totuustilasto, vaan joko pari ensimmäistä vastausta ohjasi muitakin vastaamaan saman suuntaisesti tai sitten kysymys houkutteli vastaajiksi juuri niitä ihmisiä, joilla oli asian kanssa erikoisempi tilanne kerrottavana.



Eli ei todellakaan kannata pitää av-palstaa minään totuutena. Täällä käy valikoitunut joukko äitejä. Ehkä poikalasten äidit ovat kiireisempiä, eiävätkä ehdi palstailemaan yhtä paljon kuin tyttölasten äidit tai jotain vastaavaa.

Tyttöjen toivominen on sitten uudempi ilmiö ja puhuttaa siksi enemmän. Ehkä pojan toivomista ei vieläkään tarvi mitenkään selitellä ja tyttöä toivova joutuu edelleenkin vähän selittelemään. Tuollaiset vanhat perinteet elävät nimittäin monesti tosi sitkeästi.

olisinko huolinut laitokselta mukaan. ;)))))



Toista luulin pojaksi, mutta tulikin poikamainen tyttö.

Eikä minua ole harmittanut.

Oikeastaan jopa päinvastoin. En ole koskaan lapsena itsekkään ollut tyttömäinen tyttö vaan kiipeilin poikien kanssa puissa ja leikin neppis-autoilla joten tyttöjen maailma hieman vieras.

Muutaman kerran kun tuttavien tyttölapsia ollut hoidossa ja pyytäneet esim. barbie-leikkeihin olen jopa mielessäni kiitellyt sitä,että meille siunaantunut poikia.

Itse en ole muuten törmännyt tuohon,että ihmiset voivottelisivat kun on vain poikia,mutta isovanhemmat tuntuvat toivovan tyttöjä joille saisi rimpsumekkoja ostella.