Mietitkö koskaan sitä, että voit kuolla milloin tahansa ja elämä oli sitten siinä?

Miksi sitä pitäisi sen kummemmin ajatella? Omaisuus on likvidiä ja helppo jakaa lasten kesken, niin mitäpä sitä stressaamaan.

Oon toivonut ja yrittänyt sitä, haaveajattelua vain.

Siksi nautinkin jokaisesta hetkestä jonka saan elää. Hymy huulilla pienet vastoinkäymiset eivät myöskään tunnu miltään. Jos jokin juttu jää tekemättä niin TUSKIN sitä kuoleman jälkeen harmittelen, tai no mistäs sitä tietää.

Kuolemassa aika pysähtyy ja kuljet hetkessä vuoteen 10^64 jolloin koko maailman kaikkeus syntyy uudestaan samanlaisena ja sykli alkaa alusta, siirryt heti hetkeen jolloin synnyt uudestaan koska kuolleena ei koe aikaa

Kyllä, mietin sitä päivittäin - se lohduttaa minua. On aivan yhdentekevää mihin kuolen, koska sen jälkeisillä tapahtumilla ei ole subjektiivisesti minulle mitään merkitystä - tietoisuuteni sammuu. Vain kärsimys päättyy vihdoinkin. Sen sijaan ahdistaa ajatuskin mahdollisesta kitumisesta ja kärsimyksestä _ennen_ kuolemaa. Kuoleman itsensä otan ilolla vastaan; oi tule, Im done!

Kyllä sitä tässä iässä jo ajattelee, kun saman ikäiset kuolevat ympärillä koko ajan. Viimeksi Ema Hurskainen.

Epätäydellisyyslause:



Järjestelmä ei voi todistaa omaa ristiriidattomuuttaan, jos se on ristiriidaton.



Edes täydellinen ja ristiriidaton matemaattinen järjestelmä ei voi todistaa kaikkea - aina jää väitteitä, joita ei voida ratkaista vain järjestelmän omilla säännöillä.



 



Esim. 



Russellin paradoksi



Oletetaan joukko R, joka sisältää kaikki ne joukot, jotka eivät sisällä itseään alkionaan.



Kysymys kuuluu:



Sisältyykö joukko R itseensä?



Jos R kuuluu itseensä, niin sen määritelmän mukaan sen ei pitäisi kuulua itseensä.



Jos taas R ei kuulu itseensä, niin sen määritelmän mukaan sen pitäisi kuulua itseensä.



Vaikka Russellin joukkoteoreettista paradoksia ei suoraan voi soveltaa Jumalaan, sen periaatteellinen henki eli kysymys siitä, saako jokin asia välttää sääntöä, jota sovelletaan kaikkeen muuhun voidaan kriittisesti heijastaa Jumalan selityksettömyyteen.



 



Tässä kohtaa tullaan siihen, miten Jumala määritellään:



Klassisessa teismissä Jumala on välttämätön olento (necessary being), jonka olemassaolo ei tarvitse ulkoista selitystä.



Jumala ei ole kontingentti, eli hänen olemassaolonsa ei ole satunnaista tai selitystä vaativaa samalla tavalla kuin vaikka kivellä tai ihmisellä.







Eli sanotaan: Jumalan syy on hänen olemuksessaan Jumala ei tarvitse ulkopuolista syytä, koska hänen olemuksensa on olla olemassa.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä, mietin sitä päivittäin - se lohduttaa minua. On aivan yhdentekevää mihin kuolen, koska sen jälkeisillä tapahtumilla ei ole subjektiivisesti minulle mitään merkitystä - tietoisuuteni sammuu. Vain kärsimys päättyy vihdoinkin. Sen sijaan ahdistaa ajatuskin mahdollisesta kitumisesta ja kärsimyksestä _ennen_ kuolemaa. Kuoleman itsensä otan ilolla vastaan; oi tule, Im done!

Entä jos kuolema ei lopeta kärsimystä?

Jumala on totta



Kaksoisrakokokeessa valo tai muu aineellinen hiukkanen, kuten elektroni, ammutaan kohti kahta lähekkäin olevia rakoja. Kun hiukkanen ei ole havaittuna, se käyttäytyy aaltomaisesti ja synnyttää interferenssikuvion. Tämä viittaa siihen, että hiukkanen kulkee molempien rakojen läpi samanaikaisesti. Kun taas mittaamme hiukkasen kulkua, se näyttäytyy eristettynä ja käyttäytyy hiukkasena. Tämä ilmiö osoittaa, että havaintomme vaikuttavat siihen, kuinka todellisuus ilmentyy.



Tämä havaintojen ja todellisuuden vuorovaikutuksen mysteeri on kietoutunut syvälle tieteen ja filosofian ytimeen. Mitä se oikein tarkoittaa? Tämä kysymys vie meidät keskusteluun filosofisista ja teologisista näkökulmista. Kaksoisrakokoe herättää pohdintoja tietoisuuden sekä havaitsijan ja havainnon välisestä suhteesta. Näyttää siltä, että maailmankaikkeus ei vain ole passiivinen näyttämö, vaan se on mukana vuorovaikutuksessa kokemuksemme kanssa.



Yksi tunnetuimmista jatkokokeista on kokeellinen tutkimus, jossa tutkijat tutkivat hiukkasten käyttäytymistä ottaen huomioon mittauksen vaikutuksen. Tässä kokeessa hiukkaset, kuten elektronit, saatettiin "pakottaa" käyttäytymään eri tavoin riippuen siitä, saatiinko niistä tietoa vai ei. Jos hiukkasista saatiin tietoa niiden kulkureitistä (esimerkiksi käyttämällä mittauslaitteistoa), interferenssikuva hävisi ja hiukkaset käyttäytyivät kuin klassiset hiukkaset. Toisaalta, jos mittausta ei tehty, interferenssikuvio säilyi.





OLEELISTA: Quantum eraser



Quantum eraser -kokeessa on mahdollista jälkikäteen "poistaa" tämä informaatio, joka paljastaa hiukkasen kulun. Tämä tehdään esimerkiksi lisäämällä järjestelmään elementtejä, jotka sallivat kvantti-informaation käsittelyn siten, että voit valita, haluatko nähdä hiukkasen kulkuinformaation vai ei, vaikka mittaus on jo tehty. Jos "poistat" tiedon (esimerkiksi käyttämällä erityistä polarisaatiota), interferenssipatterni palautuu, mikä osoittaa, että eloton hiukkanen tiesi ennalta poistetaanko sen kulkureitin informaatio. Tämän tiedon sille antaa Jumala.



Tämä herättää mielenkiintoisen kysymyksen: voiko tämä havaitsijan rooli viitata johonkin suurempaan voimaan, joka on kaiken takana? Kun ajattelemme tyhjää avaruutta ja sen sisältöä, voimme miettiä, onko se mitään ilman havaitsijaa. Tällä logiikalla voimme olettaa, että universumi tarvitsee tietoisuuden, Jumalan.

Kyllä, ja vaikka hullulta kuulostaakin, niin olen huolissani, että mitä tavaroilleni tapahtuisi silloin. Tuhotaanko ne ja heittääkö joku ne roskiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä, mietin sitä päivittäin - se lohduttaa minua. On aivan yhdentekevää mihin kuolen, koska sen jälkeisillä tapahtumilla ei ole subjektiivisesti minulle mitään merkitystä - tietoisuuteni sammuu. Vain kärsimys päättyy vihdoinkin. Sen sijaan ahdistaa ajatuskin mahdollisesta kitumisesta ja kärsimyksestä _ennen_ kuolemaa. Kuoleman itsensä otan ilolla vastaan; oi tule, Im done!

 

Entä jos kuolema ei lopeta kärsimystä?

Kyllä se lopettaa - tavalla tai toisella. Samalla tavalla kuin se lopettaa kaiken yrittämisen, pyrkimisen, egoilun ja narsismin yksilössä. Tekee tyhjäksi kaiken saavutetun. Ihan loistavaa!

Niinhän se on, ajatteli tai ei. Oma elämä oli hiuskarvan varassa 3v sitten täysin yllättäen ja hilkulla minut saatiin takaisin elämään. 

Joku gammapurkaus ja se siitä koko maapallolle.

Tuleehan sitä mietittyä, kaiken muun ohessa näitäkin. 

En mä enää. Mietin sitä paljon 8-10-vuotiaana, niin paljon, että pelotti mennä nukkumaan, koska pelkäsin että kuolen yöllä. Lopulta se fakta vaan täytyi hyväksyä, että ihan totta se on, se voi käydä minä hetkenä hyvänsä, ja sen tiedon kanssa täytyy vaan oppia elämään. 

Joskus hyvin stressaavissa elämänvaiheissa tuo ajatus on ollut suuri helpotus: ehkäpä minun ei tarvitsekaan enää jaksaa huomista, ehkä kuolen pois jo ennen.

No empä sitä mitenkään ainakaan pelkää. Olen paljonkin miettinyt sitä, että jos syttyy sota, niin tuskin tuntuu missään. Eli on siitä etuakin, että on sinut oman kuolevaisuutensa kanssa.

2 syöpää on leikattu ja on muu vakava sairaus. Pitääkö vielä kuolemaa ajatella?

Tulisipa tänä yönä. Olen odottanut moista jo pitkään ja hartaasti.

Vierailija kirjoitti:

2 syöpää on leikattu ja on muu vakava sairaus. Pitääkö vielä kuolemaa ajatella?

Miten nämä liittyvät toisiinsa? Ja kyllä - me kuollaan kaikki, ihan jokainen, tavat vain vaihtelee ja ajankohdat. Yksikään ei ole vielä jäänyt.

Olen miettinyt ja olen lopettanu miettimästä. Tulin siihen lopputulokseen, että ei siinä ole mitään miettimistä.

M49

Ei ole kovin tervettä ajatella asiaa aktiivisesti. 

Jokainen sen tietää ja jollain tasolla hyväksyy. Ongelmia yleensä tulee jos asian kieltää kokonaan tai syleilee faktaa jokaisella teollaan.