Mistä ainoa lapsi jää paitsi?

Hän on aina pohjimmiltaan yksin maailmassa, kun taas sisaruksilla on toisensa. Tämä jäytää ja hiertää sisimmässä, ikuinen ajatus "mitä jos?". 

Ei mistään.  T. Valis 

No itse ainakin olen aina ollut onnellinen siskosta. Aina oli kaveri lähellä. Nyt, kun olemme jo keski-ikäisiä, on helpottavaa puhua jollekin, joka on tuntenut minut aina. Kun vanhemmistamme aika jättää, en jää yksin. Tulemme yhdessä käymään läpi vanhempiemme tavarat, järjestämään hautajaiset ym. 

Ei saa panna siskoaan

Vierailija kirjoitti:

Hän on aina pohjimmiltaan yksin maailmassa, kun taas sisaruksilla on toisensa. Tämä jäytää ja hiertää sisimmässä, ikuinen ajatus "mitä jos?". 

Olen ainut lapsi eikä mikään jättänyt mielessä. Kavereita oli ihan riittävästi.  😁😁😁

Keksi joku toinen lapsi aloitus jossa saa surkutella ihmisten lapsia  Vanhapiika.  🤣🤣🤣

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hän on aina pohjimmiltaan yksin maailmassa, kun taas sisaruksilla on toisensa. Tämä jäytää ja hiertää sisimmässä, ikuinen ajatus "mitä jos?". 

Olen ainut lapsi eikä mikään jättänyt mielessä. Kavereita oli ihan riittävästi.  😁😁😁

Ei kaverit voi koskaan korvata sisarusta. Et varmaan vain itse tunnista oireita, mutta mieti tätä vaihtoehtoa, kun olet joskus taas uupunut, melankolinen tai muuten kireä, että johtuisiko huono olo siitä yhteisöllisyyden kokemuksen puutteesta. 

Sisaruksista.

Mulla ja pikkusiskolla on kohtuuiso ikäero, ja mun parhaat sisaruuskokemukset liittyy isosiskona olemiseen, siis sellaiseen kuuntelemiseen ja neuvomiseen, toki joskus nalkuttamiseenkin. Olen siis menettänyt kaikki muut sisaruselämän muodot, enkä ole niitä osannut kaivata. Mutta meillä on vanhempien hautaamiset vielä edessä, ja tykkään kyllä tosi paljon jo etukäteen siitä, ettei tarvitse siinä pärjätä yksin. Perinnöstä voin luopua vaikka kokonaan. 

Jää paitsi vanhempien sisarusten seksuaaliselta hyväksikäytöltä ja haukkumiselta.

Perintöriidoista, kun ei ole tappelukaveria koskien vanhempien jäämistöä. Huvittaa aina kun täällä hehkutetaan miten sisaruksista on apua sitten kun vanhemmat kuolee ja on asioita hoidettavana. Joo, epäilemättä joillakin hommat sujuu kuin valssi konsanaan. Sitten on se toinen ääripää, jossa sisarus ei eväänsäkään liikauta auttaakseen esim. asunnon tyhjentämisessä, hautajaisten järjestämisessä yms. Mutta perinnönjakotilaisuudessa ollaan kyllä paikalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hän on aina pohjimmiltaan yksin maailmassa, kun taas sisaruksilla on toisensa. Tämä jäytää ja hiertää sisimmässä, ikuinen ajatus "mitä jos?". 

Olen ainut lapsi eikä mikään jättänyt mielessä. Kavereita oli ihan riittävästi.  😁😁😁

Ei kaverit voi koskaan korvata sisarusta. Et varmaan vain itse tunnista oireita, mutta mieti tätä vaihtoehtoa, kun olet joskus taas uupunut, melankolinen tai muuten kireä, että johtuisiko huono olo siitä yhteisöllisyyden kokemuksen puutteesta. 

Ei johdu... älä keksi omiasi. Kyllä hyvin riittää rakastavat vanhemmat , suku , koulkaveti, tarha kaveri ym...

En aiemmin ole kokenut jääväni mistään paitsi, kunnes nyt 50-vuotiaana. Seuraan sivusta kuinka kaksi serkkuani, sisarukset siis viettävät naisteniltoja, vaelluksia, mökkeilyjä toisen sisarusparin kanssa. Vaikka olenkin tekemisissä muuten ja tulee kyläiltyä serkusten kesken, niin noihin em. juttuihin minua ei kysytä koskaan. En halua tuppaantua, selvästi on kyse kahden sisarusparin yhteen kuuluvaisuudesta, minulla kun ei ole niin en mahdu viidenneksi pyöräksi.

Lapsena, nuorena, aikuisena(tähän asti) on ollut kavereita, on omat lapset jne, en ole kaivannut sisarusta. Molemmat vanhempani jo kuolleet, heistäkään ei ole huolta tulossa. Mutta onhan sitä nyt aika yksin, noin niinkuin suvun osalta.

Vierailija kirjoitti:

Keksi joku toinen lapsi aloitus jossa saa surkutella ihmisten lapsia  Vanhapiika.  🤣🤣🤣

Kysy taas onko teidän  teini semmone, onko teidän lapsi tämmönen jne ...saatana...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hän on aina pohjimmiltaan yksin maailmassa, kun taas sisaruksilla on toisensa. Tämä jäytää ja hiertää sisimmässä, ikuinen ajatus "mitä jos?". 

Olen ainut lapsi eikä mikään jättänyt mielessä. Kavereita oli ihan riittävästi.  😁😁😁

Ei kaverit voi koskaan korvata sisarusta. Et varmaan vain itse tunnista oireita, mutta mieti tätä vaihtoehtoa, kun olet joskus taas uupunut, melankolinen tai muuten kireä, että johtuisiko huono olo siitä yhteisöllisyyden kokemuksen puutteesta. 

Ei johdu... älä keksi omiasi. Kyllä hyvin riittää rakastavat vanhemmat , suku , koulkaveti, tarha kaveri ym...

Riittää toki, kyllä ilmankin pärjää, kysy vaikka jalattomalta, mutta se toinen vaihtoehto on vaan parempi. 

Kaipa se riippuu täysin siitä millainen sisarussuhde on. Oma sisarussuhteeni on todella hyvä. Olemme toistemme parhaat ystävät ja lähes päivittäin yhteydessä. Kaikenlaisten asioiden läpi ollaan toisemme autettu ja hän on ainoa ihminen johon luotan 100 %:sti.

Toisaalta sitten taas on sisarussuhteita, jotka ovat niin myrkyllisiä, että kummankin olisi varmasti ollut mukavampi kasvaa yksin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hän on aina pohjimmiltaan yksin maailmassa, kun taas sisaruksilla on toisensa. Tämä jäytää ja hiertää sisimmässä, ikuinen ajatus "mitä jos?". 

Olen ainut lapsi eikä mikään jättänyt mielessä. Kavereita oli ihan riittävästi.  😁😁😁

Ei kaverit voi koskaan korvata sisarusta. Et varmaan vain itse tunnista oireita, mutta mieti tätä vaihtoehtoa, kun olet joskus taas uupunut, melankolinen tai muuten kireä, että johtuisiko huono olo siitä yhteisöllisyyden kokemuksen puutteesta. 

Ei johdu... älä keksi omiasi. Kyllä hyvin riittää rakastavat vanhemmat , suku , koulkaveti, tarha kaveri ym...

Riittää toki, kyllä ilmankin pärjää, kysy vai

Hohhoijaa, monet sisarukset ei nää ees kertaa vuodessa toisiansa. Mitä minä tiedän ainoita lapsia he on ihan sosiaalisia normaalisti.

En ole tähän päivään mennessä keksinyt mitään sellaista mistä kokisin jääneeni paitsi. Päinvastoin olen ainoana lapsena aina ollut vanhempieni silmäterä kaikkine asian hyvine puolineen. Koskaan ei ole esim. tarvinnut jakaa leluja tai huonetta, olen saanut harrastaa mieleni mukaan ja oikein mukava perintökin on odottamassa sitten joskus ilman että olisi sisaruksia sitä jakamassa.

On sitten yksin maailmassa. Sisaruksilta voi hädän hetkellä esim. saada rahaa lainaksi tai katon pään päälle. Ainut lapsi voi todellakin jäädä niin yksin, ettei tunne ketään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hän on aina pohjimmiltaan yksin maailmassa, kun taas sisaruksilla on toisensa. Tämä jäytää ja hiertää sisimmässä, ikuinen ajatus "mitä jos?". 

Olen ainut lapsi eikä mikään jättänyt mielessä. Kavereita oli ihan riittävästi.  😁😁😁

Ei kaverit voi koskaan korvata sisarusta. Et varmaan vain itse tunnista oireita, mutta mieti tätä vaihtoehtoa, kun olet joskus taas uupunut, melankolinen tai muuten kireä, että johtuisiko huono olo siitä yhteisöllisyyden kokemuksen puutteesta. 

Ei johdu... älä keksi omiasi. Kyllä hyvin riittää rakastavat vanhemmat , suku , koulkaveti, tarha kaveri ym...

 

Moni sosiopaattikin vaikuttaa päältäpäin normaalilta.