Onko muita kenen perhe ei ole lapsesta kiinnostunut? Minulla vauva, josta sisareni tai vanhempani eivat ole kiinnostuneet. Syyna se, etta olen liian " vanha" aiti, 33 v.

Minun vanhempani kyllä rakastavat omaa lastani, mutta veljiäni ei vois vähempää kiinnostaa. Ja olin 37-vuotias kun lapsi syntyi.

Ei käydä katsomassa vaikka käydään naapurissa jne. Miehen siskon lasta on taas hoidettu vauvasta asti innostuneesti järkätty sille kaikki juhlat käydään jatkuvasti kylässä jne. Ja vielä päälle kerrotaan kun se on niin ihana ja " lellipentu" . Syynä kai minä tai en tiedä. Lasten puolesta harmittaa mutta pitää vaan yrittää kasvattaa lapset niin että ne ymmärtää ettei heissä ole mitään vikaa. Ei luonnollisestikaan ole mikään läheinen perhe.

Vanhempani keskittyvät vain kuoleman odottamiseen ja sisaret eivät muuten vain jaksa olla kiinnostuneita.

Lapsenlapsi kohta vuoden. Miehen vanhemmat asuvat samassa kaupungissa, omat vanhempani eronneet ja isä asuu samassa kaupungissa, äiti n. 100 kilomatrin päässä. Eipä kovin usein tavata, ehkä kerran kuussa tai parissa muutama tunti. Puhelimessa kyllä jutellaan ja kyselevät kuulumisia, mutta mitenkään eivät elämäämme osallistu. Eivätkö todellakaan tarjoa apua lastenhoidossa, mistä olen ehkä hieman katkera. Kateeksi käy ne, joiden vanhemmat auttavat lapsiaan näiden lasten hoidossa edes kerran pari vuodessa...



Onneksi minulla on läpimät välit sisaruksiini.

Pikkusisko joskus ihastelee kasvavaa mahaani, mutta siinä se :(. Appiukko ei ole sanonut sanaakaan, anoppi taas pelotellut kauhujutuilla. Me olemme miehen kanssa molemmat parikymppisiä, eli kai liian nuoria (vaikka mies syntyi esikoisena kun hänen vanhempansa olivat meitä nuorempia).

isoimmat tytöt ovat kasvaneet nyt teini-ikään ja perheen kuopus on taaperoiässä.



Lasten syntymäpäiviä tms ei juuri koskaan ole muistettu, puhumattakaan siitä, että olisivat tulleet EDES KERRAN lastenhoitoapuun.



Nyt sitten itse ikääntyessään itkevät kun ei koskaan käydä kylässä tms.

Olisivatpa aikoinaan miettineet miten etäisiksi omalla valinnallaan lapsenlapsiaan kohtaan ryhtyvät.



Me olemme oppineet kiireisten opiskelu- ja vuorotyövuosien kanssa pelaamaan yhteen perheenä, ja se on tärkeintä.

Saan iloita tasapainoisiksi nuoriksi neitosiksi kehittyneistä lapsistamme ja riemuita perheen kuopuksen uuden oppimisesta täysin siemauksin.