Lue keskustelun säännöt.
En tunne itseäni aikuiseksi, ja sen epäterveellisyys korostuu iän myötä vaan lisää ja lisää.
07.10.2025 |
Olen aina ollut ikäryhmääni verraten muita lapsellisemman ja nuoremman oloinen, mutta nyt melkein kolmekymppisenä tämä alkaa saada epäterveitä piirteitä ja olen tajunnut miten paljon laahaan perässä. Olen siis kuitenkin ihan normaaliälyinen ja valmistunut yliopistosta.
Koen kaikki ihmiset teineistä ylöspäin itseäni selkeästi vanhemmaksi. En hahmota ihmisten ikää kunnolla koska joku aivosolu pään perukoilla sanoo aina että nuo ovat sinua vanhempia. Koen että moni asia mitä parikymppiset tekevät on jotenkin itseäni vanhemmille, koska en ole sellainen oikea aikuinen. Minulla on yhä sellainen olo että jos teen jotain aikuisille suunnattua niin ihmiset mulkoilevat että tuossa tuo teini esittää aikuista.
Tämä on vaikuttanut ihan parisuhteisiinkin. Edellinen (ja ainoa) kariutui osittain siihen että eksä koki minut lapselliseksi ja vastuuta pakoilevaksi. Mikä on ihan totta, vaikka olen yrittänyt reipastua asiassa olen perusluonteeltani ihan hirveän arka ja välttelen vastuuta. Lasten hankkiminen ja naimisiin meno tuntuvat asioilta jotka ovat jossain kymmenen vuoden päässä. Melkein alkaa naurattaa kun noista kysellään, koska päässäni se tuntuu samalta kuin sukulaisten vitsailevat kyselyt niistä silloin ikävuosina 17-20.
Onko muilla samaa tai onko joku päässyt tästä keskenkasvuisuudesta jotenkin eroon esim. terpiassa?
Kommentit (3)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Millä tavalla se on saanut epäterveitä piirteitä? Muutenhan tuossa ei ole mitään ongelmaa, kunhan vaan elämäntyylistä ei ole itselle tai muille haittaa.
T. vapaa-ajallaan ikuista teini-ikää elävä nelikymppinen
Aloitin terapian koska minulla tosi hankalia ongelmia itseni kanssa ja ihmissuhteissa. En ole päässyt kehittymään lapsena kaoottisessa päihteiden ja mielenterveysongelmien piinaamassa ympäristössä. Roolit meni tosi sekaisin, milloin olin lapsi, milloin huolehtija, milloin ymmärtäjä ja kuuntelija jne. Identiteettini on ollut hyvin epäselvä ja olen myös kasvanut jollain tapaa aika araksi tai sivusta katsojaksi.
Minä olen sinun ikäisesi ja myös koen, että olen ikäisistäni jäljessä kymmenen vuotta. En kuitenkaan ihan lineaarisesti vaan jotkut puolet minussa on huomattavasti kehittyneempiä, kuten tunneäly ja osaan katsoa asioita laajempana kokonaisuutena inhimillisestä näkökulmasta joissakin asioissa ainakin.
Sitten on minä vs muut ihmiset, esimerkiksi parisuhteet tai mitkä vaan suhteet niin taannun valitettavasti. Minun on vaikeaa olla suhteissa oma rationaalinen itseni vaan joko esitän todella reipasta ja tahdon tavallaan kuulla olevani riittävä, lunastan paikkaani tai sitten "esitän" pienentämällä itseäni, kuin en ymmärtäisi asioita yhtä hyvin kun oikeasti ymmärrän ja jotenkin vain alistun. Nämä aiheuttavat häpeää ja sitä että koen itseni hyvin ulkopuoliseksi ja tämä on myös ollut ehkä iso syy siihen miksi olen erakoitunut ja viihdyn hyvin omassa seurassa. Parhaimmillaan kuitenkin olen seurassa oma itseni, aikuinen ihminen, joka on looginen ulosannissaan, empaattinen ja jalat maassa oleva, jonka seurassa ihmiset viihtyy ja minä heidän.