Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Onko teistä joku onnistunut parantumaan 30-40 vuotta kestäneestä hermoston ylikuormituksesta?
06.10.2025 |
Olen nyt 46 ja kärsinyt hermoston ylikuormituksesta lapsuudesta lähtien. Ensin syntyminen lahkoperheeseen ja siihen liittyvät pelottelut saatanalla ja demoneilla ja maailmanlopulla, fyysinen ja psyykkinen pahoinpitely, vanhemman mielisairaus, sisaruksen itsemurha, laitosnuoruus, seksuaalinen hyväksikäyttö, rajattomuus, epävakaa persoonallisuushäiriö, talousongelmat, päihteet, sekoilu, holtittomuus, itsetuhoisuus, vahingolliset parisuhteet jne jne jne.
Sain todella rajun burnoutin noin vuoti sitten vuosikymmenten oireilun jälkeen. Olin siis painanut täysillä siihen saakka yksinhuoltajan elämää ja työelämää kaiken sekoilun ohella.
Ensin sairastuin parisen vuotta sitten stressin seurauksena verenpainetautiin, ja sen myötä aloin romahtaa hiljalleen henkisesti. Tuli myös muuta pitkäkestoista sairastelua, mm. flunssaa joka ei hellittänyt puoleen vuoteen. Kaaduin sänkyyn enkä enää päässyt ylös. Nyt vuoden jälkeen olen onnistunut siirtymään sängystä sohvalle. Olen katkaissut ihan kaikki ihmissuhteet muihin paitsi lapsiini ja yhteen ystävääni. Hermostoni ei kestä musiikkia, vieraita ihmisiä, juttelua, kenenkään tapaamista, tapahtumia, yllätyksiä, muutoksia, oikeastaan mitään. Käyn vain hissukseen kävelylenkeillä iltaisin ja vaellan metsissä, katson tylsiä ohjelmia ja kuuntelen kirjoja. Makaan yleensä hämärässä peittojen alla pienessä pesässä. Siinä koen olevani turvassa. Opiskelen parhaillaan kotoa käsin, työelämään en ole toistaiseksi pystynyt vuoden takaisen romahduksen jälkeen. Nyt alan hiljalleen tavoittaa todellista itseäni ja vasta nyt alan tutustumaan siihen kuka olen. Monet asiat tässä elämässä ovat minulle täysin vieraita, esim. normaalit vuorovaikutustaidot. En tiedä miten elämää eletään.
Miten te muut olette selvinneet?
Kommentit (26)
Minulla esivaihdevuodet romauttivat vielä lisää dopamiinivajetta ja hermoston tilaa. Jos voisin mennä takaisin nelikymppiseksi, aloittaisin estrogeenin. Ja koska elimistö ihan uupunut, on pakko minimoida keltarauhashormonilisä, koska se uuvuttaa lisää.
Kaikenlaisia harjoitteita, löytyy tekoälystä, kuten joku jo laittoikin.
Mutta - jos olet täydessä dysregulaatiossa, älä käytä energiaasi yjtään yli voimien. Mieti tarkkaan mikä kuluttaa ja milloin alkaa väsyttää ja kunnioita sitä.
Voxra on hyvä lääke minulle ja vertaisryhmäläisilleni. Suosittelen. Mutta en siihen, että sen avulla jatketaan puskemista vaan vahvistutaan toipuessa.
Terapia tuossa vaiheessa edukatiivisena tai kriisiterapiana. Kela-terapia, kun siihen on oikeasti voimia ja tilaa. Se kolme vuotta ei meinaa riittää muutenkaan.
Tutustu vagusgermon aktivointiin ja parasympaattisen hermoston puolelle siirtymiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulla auttoi kun ostin älykellon. Pystyn siitä seuraamaan mikä minua kuormittaa. Kun olen löytänyt kuormittavat tekijät, muutan pikkuhiljaa suhtautumistani niihin, jos en voi niitä kokonaan elämästäni poistaa. Pyrin käsittelemään niitä pikkuhiljaa ja yksikerrallaan. Kun aloitin stressitason oli yötä-päivää punaisella ja en palautunut lainkaan. Menneisyyttään ei voi mutta, mutta nykyhetkeä muuttamalla voi tehdä tulevaisuudesta paremman.
Outoa kyllä, tämä tuntuu toimivan ilman älykelloakin ainakin itsellä kun ottaa sydämen sykkeen ja rintakehän tuntemukset ja unentarpeen avuksi. Olen ihmetellyt miten tehokas ihmiskeho on kertomaan asioista. Siinä kun vuosikymmeniä meni ylikierroksilla jatkuvassa selviytymistilassa otti vain lääkkeitä ensi hätään ja jotenkin turtui siihen, että oli niin hirveä olo koko ajan. Nyt kun on enimmäkseen tasaista olen huomannut, miten selvä syy-seuraus -yhteys vaikka henkisesti väkivaltaisten ihmisten tai vaikeiden ihmissuhteiden kanssa tekemisissä olemisella on vointiin. Heti kun alkaa yöheräilyt, tietää että on tehnyt jonkin huonon päätöksen lähiviikoille tai on selvitettävää kuormaa ja samoin nuo muut ilmoittelevat nopeasti.
Mulla auttoi kun vaihdoin työtä ja teen nyt vain 26 tuntista työviikkoa. Työmatka vain 10 minuuttia, ja töissä 2 taukoa, ja myös joka päivä ulkonaoloa.
Arkena menen aikaisin nukkumaan ja nukun 8-9 tuntia joka yö.
Kaikki energiaa vievät ja toksiset ihmissuhteet poikki. En halua ystäviä vaikka minusta usein halutaan ystävä. En vaan jaksa ystävänä vaan minulle riittää oma perhe ja aviomieheni. Ei mitään naistenvälisiä juttuja enää yhtään! Töissäkin pitäydyn pelkkään työrooliin.
Vapaalla teen vaan mielekkäitä asioita ja lepään. En enää ota hirveää stressiä kodin puhtaudesta. Ennen olin siivoushullu ja täydellisyyden tavoittelija. Burnoutin jälkeen oli pakko oppia hellittämään. Piti myös alkaa oppia rakastamaan itseään. Ja ekaa kertaa huolehtia itsestäni, eikä keskittyä kaikkeen muuhun kuin omaan hyvinvointiin. Nyt koti ei ole enää kuin streriili sairaala tai muotilehden kannesta. Enää en jaksa stressata että koti pitää aina olla viimeisen päälle.
Urheilu ja säännöllinen liikunta myös auttaa stressiin ja omaan jaksamiseen, samoin kuin hyvä ja terveellinen ruokavalio! Ei mitään höttöhiilareita, sokerin runsasta käyttöä ja roskaruokaa. Vaan syö terveellisesti ja monipuolisesti.
Alue: Aihe vapaa
Minulla auttoi kun ostin älykellon. Pystyn siitä seuraamaan mikä minua kuormittaa. Kun olen löytänyt kuormittavat tekijät, muutan pikkuhiljaa suhtautumistani niihin, jos en voi niitä kokonaan elämästäni poistaa. Pyrin käsittelemään niitä pikkuhiljaa ja yksikerrallaan. Kun aloitin stressitason oli yötä-päivää punaisella ja en palautunut lainkaan. Menneisyyttään ei voi mutta, mutta nykyhetkeä muuttamalla voi tehdä tulevaisuudesta paremman.