Venäjän lentoliikenne kaaoksessa
Kommentit (13)
Siis venäjä on oikeasti palaamassa aikaan kuin 1700 luvulla.
Venäjän suurimman lentoyhtiön Aeroflotin kone Pulkovon lentokentällä Pietarissa. AOP
Ville Hardén
Eilen 18:46
Tutkivaan journalismiin erikoistunut The Insider on julkaissut laajan raportin Venäjän siviili-ilmailuliikenteen tilasta kolme ja puoli vuotta hyökkäyssodan käynnistymisen jälkeen. Raportista ilmenee sodan ja pakotteiden synnyttämä kaaos.
Venäjän täysimittaisen hyökkäyksen käynnistyttyä venäläiset lentoyhtiöt menettivät pääsyn länsimaisten yhtiöiden ilmailukarttoihin ja navigointitietokantoihin. Venäjällä yritettiin kehittää vastaavia palveluita, mutta ne olivat alkuvaiheessa joko hankalia käyttää tai kärsivät teknisistä ongelmista.
Venäläiset pilotit ovatkin joutuneet lentämään jopa paperisten karttojen varassa.
Venäläispilotti Vasilin mukaan pilotit lentävät tällä hetkellä tablettien avulla, mutta paperikarttojen käyttö kesti jonkin aikaa. Venäläisten sovellusten käyttöön otossa kesti kuudesta kuukaudesta vuoteen.
Meillä oli isoja salkkuja täynnä karttoja kaikista maista. Kaiken, jonka nyt voimme avata tabletilla, katsoimme aiemmin paperista.
Entisen pilotin Ivanin mukaan sovelluksissa oli alkuun paljon virheitä esimerkiksi lähestymisvaiheessa, mikä saattoi aiheuttaa vaaratilanteita.
Oman ongelmansa venäläisille koneille aiheuttaa GPS-järjestelmien häirintä, minkä vuoksi lentäjille on annettu määräys sammuttaa koneiden törmäyksenestojärjestelmä eli TCAS. Airbus 320 -koneita lentäneen Jurin mukaan "kukaan ei tiedä, mikä kone lentää minnekin".
Jurin mukaan GPS-häirintä ja TCAS:in sammuttaminen aiheuttaa vaaroja myös siksi, että ilmatorjuntajärjestelmät eivät välttämättä tunnista siviilikoneita. Joulupäivänä 2024 Azerbaijan Airlinesin lento 8243 putosi maahan Kazakstanissa. 38 ihmisen hengen vieneen onnettomuuden on epäilty johtuneen Venäjän käyttämästä ilmatorjuntaohjuksesta.
The Insider kertoo raportissa myös muun muassa manuaalisen reittisuunnittelun ja varaosapulan aiheuttamista haasteista.
Ei ihme, että lentelevät toisten ilmatilassa
Venäjällä on sanonta "tärkeintä on saada kone maahan". Jos matkustajakoneen saa maahan ohjuksella niin se on hyva, da.
No venäjä ei pärjää ilman länsimaita. Eivätkö jo ymmärrä? Kohta he elelevät kuin 1700 luvulla ja eikös se putinin fantasia ole ollutkin.
Kyllä pakotteet alkavat näkymään vielä venäjällä
Vierailija kirjoitti:
Kyllä pakotteet alkavat näkymään vielä venäjällä
kyllähän ne on näkyneet jo pitkään ja vaikutus kasvaa koko ajan
https://uawire.org/aeroflot-to-dismantle-eight-boeing-cargo-jets-for-pa…
Vierailija kirjoitti:
Ei ihme, että lentelevät toisten ilmatilassa
se taas on ihan tarkoituksellista
Vierailija kirjoitti:
No venäjä ei pärjää ilman länsimaita. Eivätkö jo ymmärrä? Kohta he elelevät kuin 1700 luvulla ja eikös se putinin fantasia ole ollutkin.
https://www.verkkouutiset.fi/a/ratkaisee-sodan-euroopan-talous-on-20-ke…
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No venäjä ei pärjää ilman länsimaita. Eivätkö jo ymmärrä? Kohta he elelevät kuin 1700 luvulla ja eikös se putinin fantasia ole ollutkin.
https://www.verkkouutiset.fi/a/ratkaisee-sodan-euroopan-talous-on-20-ke…
Talous ratkaisee sodan, koska sillä kustannetaan aseet, huolto ja varastot. Tästä syystä lähtökohta on, että Euroopalla on ylivoima, jos päätämme panostaa.
Euroopassa myös käytetään puolustukseen rahaa huomattavasti Venäjää enemmän. Euroopan Nato-maiden puolustusbudjettien yhteenlaskettu summa oli viime vuonna noin 450 miljardia dollaria. Venäjä käytti asevoimiinsa noin 110 miljardia.
Vanhasen mukaan ero kasvaa entisestään tulevaisuudessa, kun Euroopan maat nostavat puolustusbudjettejaan kohti Naton Haagin huippukokouksessa sovittua tavoitetta.
Vierailija kirjoitti:
Siis venäjä on oikeasti palaamassa aikaan kuin 1700 luvulla.
Mikä idea tällä kaikella on?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis venäjä on oikeasti palaamassa aikaan kuin 1700 luvulla.
Mikä idea tällä kaikella on?
taantumus
https://theins.ru/en/society/285551?gsid=54b2b67f-6e1e-494f-9774-6ff38b…