Miksi työkavereita risoo kun en ota kahvipöydässä pullaa tai keksejä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itseasiassa muakin häiritsee, kun työkaveri ei koskaan ota tarjoiluja vastaan. Tulee ylimielinen fiilis hänestä, ettei kelpaa. 

Ihmisillä voi olla vaikka mitä terveysongelmia, jotka ei näy ulospäin. Itse olen laiha maratoonari, mutta silti vaarassa saada 2. tyypin diabeteksen perintötekijöiden vuoksi. Joten en tosiaankaan syö mitään ylimääräistä makeaa töisssä. Mutta en myöskään koe, että minun pitäisi raportoida työkavereille terveysongelmistani.

Minulla raffinoitu valkea vilja sokeriin yhdistettynä aiheuttaa herkästi hiivatulehduksen. En todellakaan halua alkaa kertomaan polttelevista hiivatulehduksista muille. Tuskin kukaan normaali haluaa edes sellaisista kuunnella? Vaikka hiivatulehdukseen sa lääkityksen ilman reseptiä, pitää siitä kuitenkin itse maksaa. Onko siis kohtuullista, että syön hiivatukehduksen aiheuttavaa toisen mieliksi ja kärsimyksen lisäksi vielä maksan siitä? Kuinka moni olisi valmis tekemään samoin?

Kuulostaa siltä, että Alma on otettu silmätikuksi ja Alman käyttäytymisestä, motiiveista ja tuntemuksista rakennellaan isoja oletuksia, joilla ei taida olla mitään tekemistä Alman itsensä kanssa. Almaa ei taida vaan erityisemmin kiinnostaa pullat, lapset tai muutkaan työpaikan kestoaiheet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itseasiassa muakin häiritsee, kun työkaveri ei koskaan ota tarjoiluja vastaan. Tulee ylimielinen fiilis hänestä, ettei kelpaa. 

Joidenkin on vaikea käsittää sitä ettei kaikki tykkää herkuista. En todellakaan työnnä suuhuni viineriä, munkkia tai keksiä. Oksettava ajatuskin. 

Jokaisen käsitys herkuista on eri. 

Vierailija kirjoitti:

Minulla on 1 tyypin diapetes, joten en todella voi niitä "herkkuja" syödä. En ole ylipainoinen, joten saan eri tilanteissa (mm töissä) selittää kuinka se 1 pulla ei todellakaan ole ok ja kuinka minulla voi olla diapetes vaikken ole ylipainoinen. Jotkut eivät silti usko.

Tämä. Jotkut eivät silti usko!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

mun ystävä on pullahiiri, kertoi että hän ei pääse töissä kakkujen sun muitten ohi. Joka päivä jonkun synttärit, aika kakkua ja muuta hyvää. Heikko luonne, ei pysty, sanoi.

Vieläkö jossain muka on noin homeisia ja menneeseen jämähtäneitä työpaikkoja, että tuodaan kakkua, yms kun on esim synttärit?

Työelämässä on vielä 70-luvulla ja sitä ennen syntyneitä.😂

1970-luvulla synyneillä on vielä hyvinkin toistakymmentä vuotta työuraa jäljellä.

Vierailija kirjoitti:

Onpa ikävää käytöstä! Minä en ikinä syö töissä tai kylässä, mutta kukaan ei onneksi ole sitä mitenkään kommentoinut. Mikseivät aikuiset ihmiset saa itse tehdä omia valintojaan?

Minun sukulaiseni ja puolisoni sukulaiset, jotka asuvat samalla kadulla, ovat oppineet että juon vain kahvia tai teetä ja kylmää hanavettä. Minä syön kunnolla aamulla, lounaalla ja päivällisaikaan ja muut ajat menevät niiden sulattelussa, jolloin sisälle ei mahdu muu kuin kahvi/tee ja vesi. Se on harvinaista, ettei nainen ole närppijä tai napostelija vaan syö reilusti ruokaa aterialla.

Suomalaiset on lihavia ja puolet kansasta kärsii tästä. Voitte kuvitella kumpi puoli on se joka kärsii.

Vierailija kirjoitti:

Kaikkein pahin on ne itse leivotut väkerrykset, joista ei koskaan voi olla varma mitä niissä on, onko käytetty vanhoja tai pilaantuneita aineksia tai mikä hygieniataso on ollut niitä tehdessä. 

Joo, kun joku tuo mokkapaloja ja sanoo, että "lasten kanssa leivottiin". Ja kesän lopussa on sanonut, että "Pirkko-Liisakin menee jo ensimmäiselle luokalle ja Nico-Alex aloittaa esikoulun!".

Maista nyt edes kun minä olen tehnyt. Voit sitten kertoa tykkäsitkö. Kiitos ei, en syö pullaa koska en tykkää siitä. Joojoo mutta tämä onkin ihan erityistä pullaa, varmasti tykkäät tästä vaikka et mistään muusta pullasta ole koskaan tykännytkään!

Olin kokonaan ilman herkkuja parisen kuukautta. Mulla on ylipainoa ja korkea verenpaine. Aika ilman herkkuja meni mulla itselläni tosi hyvin. Muilla ei. Mulla on töissä useampi paikka missä käyn. Usein siihen liittyy syömistä ja etenkin herkkujen syömistä. Mun itse ei tarvitse syödä niissä tilanteissa, mut mulle tuputetaan herkkuja, joista on vaikea kieltäytyä. Niissä tilanteissa loukkaannutaan, jos en syö, ja niin loukkaantuivatkin monta kertaa kun en ottanut herkkuja.  



Sitten päätin, et voin ottaa herkkuja vain tosi harvoin, eli esim just töissä, mut en kotona. Niin siinä kuitenkin vain kävi, et jo noin kuukauden päästä puputin herkkuja normaalin tapaan. 

 

Mulle olisi hyvin sopinut se, etten syö niitä koskaan. En vaan pysty syömään kerran viikossa, vaan siitä tulee sitten päivittäistä. Nyt odotan taas et milloin tulisi se fiilis, et voin luopua kokonaan taas herkuista. Sillä kertaa pitää vaan olla vahva, eikä antaa periksi kun toiset niitä tuputtaa, ja antaa heidän vaan loukkaantua kun en ota. Kyse on kuitenkin mun terveydestä, ei heidän. 

Vierailija kirjoitti:

Itseasiassa muakin häiritsee, kun työkaveri ei koskaan ota tarjoiluja vastaan. Tulee ylimielinen fiilis hänestä, ettei kelpaa. 

Terveydestä huolehtiminen antaa ylimielisen fiiliksen? Minut nähdään varmaan sitten snobina, kun joudun sairauden takia jatkuvasti kieltäytymään tarjoiluista, ja syön työpaikalla omat eväät.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itseasiassa muakin häiritsee, kun työkaveri ei koskaan ota tarjoiluja vastaan. Tulee ylimielinen fiilis hänestä, ettei kelpaa. 

Joidenkin on vaikea käsittää sitä ettei kaikki tykkää herkuista. En todellakaan työnnä suuhuni viineriä, munkkia tai keksiä. Oksettava ajatuskin. 

Tai kieltäytyjä noudattaa mahdollisesti jotakin erityisruokavaliota, mutta ei halua joutua selittelemään sitä. Esim. itse en syö mitään eläinperäisiä ainesosia, mutta en halua työpaikalla mainita asiasta, koska silloin alkaa se tenttaaminen, että mitä sinä sitten oikein voit syödä, tai etkö nyt voi tehdä poikkeuksen ja maistaa edes vähän. Kyllä pelkän kohteliaan kieltäytymisen pitäisi riittää.