Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Olen melko varma, että minussa on syöpä - muita?
03.10.2025 |
Mä tunnen, että sisäelimissäni ei ole kaikki ok. En osaa tai tiedä, miten suhtautua siihen. Olen yhden syövän hoitoineen läpikäynyt, ja henkinen puoli laittaa nyt niin kovasti vastaan, että en halua eskaloida tätä nyt. En jaksa hoitorumbaa uudestaan, vaan mieluummin painan asian syrjään, ja kuolisin vaikka nukkuessani.
Onko kukaan/ketään, joka ymmärtää, ja ehkä jopa kamppailee samanlaisen tilanteen kanssa.
Kommentit (60)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen päättänyt etten enää lääkäriin mene kuin ns. jalat edellä. Jos on ihan ihan pakko niin sitten soitan ambulanssin. Syöpää minulla ei ole ollut, mutta jollain tasolla ymmärrän tuon sinun väsymyksen ja turhautumisen. Sinä voit tehdä niinkuin sinusta parhaimmalta tuntuu. Mikään pakko ei ole saada jotain diagnoosia, jos vain pystyt elämään epävarmuuden keskellä. Voimia Sinulle!
Kiitos,
Sain tosiaan tarpeekseni putkessa makaamisesta, jatkuvasta kanyloinnista ja hirveistä sivuoireista. Ennen en ollut lääkärikammoinen, mutta nykyään, tuon rumban läpikäyneenä, sairaalaympäristö ahdistaa ihan hel ve tin paljon.
Ikävä kyllä kukaan meistä, syövällä tai ilman, ei osaa auttaa sinua, ap.
Ap ei pyytänytkään
En ymmärrä ap:n valitusta. Jokainen sairastaa yksin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen päättänyt etten enää lääkäriin mene kuin ns. jalat edellä. Jos on ihan ihan pakko niin sitten soitan ambulanssin. Syöpää minulla ei ole ollut, mutta jollain tasolla ymmärrän tuon sinun väsymyksen ja turhautumisen. Sinä voit tehdä niinkuin sinusta parhaimmalta tuntuu. Mikään pakko ei ole saada jotain diagnoosia, jos vain pystyt elämään epävarmuuden keskellä. Voimia Sinulle!
Kiitos,
Sain tosiaan tarpeekseni putkessa makaamisesta, jatkuvasta kanyloinnista ja hirveistä sivuoireista. Ennen en ollut lääkärikammoinen, mutta nykyään, tuon rumban läpikäyneenä, sairaalaympäristö ahdistaa ihan hel ve tin paljon.
Ikävä kyllä kukaan meistä, syövällä tai ilman, ei osaa auttaa sinua, ap.
Hei sinä, aggressiivi
Jokainen sairastaa syöpänsä yksin.
Vierailija kirjoitti:
Ei kukaan voi ihmistä pakottaa sytostaatti/sädehoitoihin tai lääkkeisiin. Itse olen aina ajatellut niin etten tule suostumaan hoitoihin jos joskus syöpään sairastun. Nuo lääkkeet aiheuttavat enemmän kärsimystä kuin sairaus itse. Ja joka tapauksessa ne vain hidastavat taudin etenemistä, eivät paranna.
Sinulla on väärää tietoa.
Hoidot parantaa monia syöpiä ja ihminen voi elää täysin terveenä kymmeniä vuosia terveenä.
Hoito auttaa jos syöpä todetaan ajoissa, monia hoitokeinoja löytyy eri syöpiin.
AP provoilee
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä alkuunkaan. Mene hyvä ihminen lääkäriin, voihan hoidoista aina kieltäytyä. Parhaassa tapauksessa saat terveen paperit ja apua masennukseen tms
Miksi haluaisin kuulla synkän diagnoosin, jos en haluaisi vastaanottaa hoitoa?
Korostan nyt sullekin vielä, että TUNNEN fyysisesti, että jotain on vialla, koska tiedän, miltä tuntuu, kun on kasvain jossain.
En vaan jaksaisi, en haluaisi sitä kaikkea säätöä, mitä siihen liittyy. Voiko tämän kanssa vaan olla. Miksi ei voi.
Kyllähän sen kanssa voi vain olla. Miksi ei voisi?
Lääkäriin ei ole mikään pakko mennä, jollei halua. Tietysti aina voi miettiä asiaa jälkeenjäävien kannalta, miltä läheisistäsi tuntuu, jos vain annat itsesi hiipua pois. Onko sinulla (alaikäisiä) lapsia? He varmasti toivoisivat, että menisit lääkäriin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä alkuunkaan. Mene hyvä ihminen lääkäriin, voihan hoidoista aina kieltäytyä. Parhaassa tapauksessa saat terveen paperit ja apua masennukseen tms
Miksi haluaisin kuulla synkän diagnoosin, jos en haluaisi vastaanottaa hoitoa?
Korostan nyt sullekin vielä, että TUNNEN fyysisesti, että jotain on vialla, koska tiedän, miltä tuntuu, kun on kasvain jossain.
En vaan jaksaisi, en haluaisi sitä kaikkea säätöä, mitä siihen liittyy. Voiko tämän kanssa vaan olla. Miksi ei voi.
Kyllähän sen kanssa voi vain olla. Miksi ei voisi?
Lääkäriin ei ole mikään pakko mennä, jollei halua. Tietysti aina voi miettiä asiaa jälkeenjäävien kannalta, miltä läheisistäsi tuntuu, jos vain annat itsesi hiipua pois. Onko sinulla (alaikäisiä) lapsia? He varmasti toivoisivat, että menis
Niin, tuon hiipumisen kautta olen omaa prosessia työstänyt. Ja henkisesti sen olen itselleni perustellut, että näin se menisi. Huomaan vaan joka päivä miettiväni yksin mielessäni, että onkohan ketään muuta ympärillä, joilla on päivittäin sellainen (yksinäinen) tunne, tai jopa tieto, että ei tule elämään kauaa. Ja siis varmasti on, ja sitä vertaisajatusta tähän kaipailin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos avaaja olet laihtunut paljon ja aina väsynyt, sinulla voi olla syöpä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos avaaja olet laihtunut paljon ja aina väsynyt, sinulla voi olla syöpä.
Aivan. Kiitos tiedosta.
Joo. Rintasyövältä tuntuu kun toiseen tissiin sattuu niin perkeleesti. Jotain pieniä kyhmyjä löytyy nännin alta jos tökkää oikeaan kohtaan rintsikat päällä. Varmaan koronapiikissä oli jotain mikä tämän aiheutti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on ollut syöpä kaksi kertaa ja kaksi kertaa se on hoidettu. Ei kyllä käynyt mielessäkään toisella kertaa, että en ottaisi hoitoja vastaan. Mulla oli silloin vuoden ikäinen lapsi enkä halunnut luovuttaa hänen vuokseen ja tehdä hänestä äiditöntä. Tässä olen edelleen 20 vuotta myöhemmin ja lapsikin on aikuinen.
Vierailija kirjoitti:
Joo. Rintasyövältä tuntuu kun toiseen tissiin sattuu niin perkeleesti. Jotain pieniä kyhmyjä löytyy nännin alta jos tökkää oikeaan kohtaan rintsikat päällä. Varmaan koronapiikissä oli jotain mikä tämän aiheutti.
Koronarokotusten jälkeen syövät ovat lisääntyneet valtavasti. Joku sen aiheuttaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen päättänyt etten enää lääkäriin mene kuin ns. jalat edellä. Jos on ihan ihan pakko niin sitten soitan ambulanssin. Syöpää minulla ei ole ollut, mutta jollain tasolla ymmärrän tuon sinun väsymyksen ja turhautumisen. Sinä voit tehdä niinkuin sinusta parhaimmalta tuntuu. Mikään pakko ei ole saada jotain diagnoosia, jos vain pystyt elämään epävarmuuden keskellä. Voimia Sinulle!
Kiitos,
Sain tosiaan tarpeekseni putkessa makaamisesta, jatkuvasta kanyloinnista ja hirveistä sivuoireista. Ennen en ollut lääkärikammoinen, mutta nykyään, tuon rumban läpikäyneenä, sairaalaympäristö ahdistaa ihan hel ve tin paljon.
Ei sitä ymmärrä miten kamalan traumatisoivaa koko ruljanssi on ja sitten pitäisi aloittaa kaikki alusta. Ei siis kukaan joka ei ole tuon jyrän alle jäänyt, voi ymmärtää. Mutta ehkä sinun kuitenkin kannattaisi ottaa ensimmäinen askel? Saisiko jotain rauhoittavaa nyt ihan alkuun avuksi. Laita vaan viestiä terveysasemalle, että tuttuja oireita on ja pitäs tutkia
Vierailija kirjoitti:
Joo. Rintasyövältä tuntuu kun toiseen tissiin sattuu niin perkeleesti. Jotain pieniä kyhmyjä löytyy nännin alta jos tökkää oikeaan kohtaan rintsikat päällä. Varmaan koronapiikissä oli jotain mikä tämän aiheutti.
Koronapiikki mainittu
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen päättänyt etten enää lääkäriin mene kuin ns. jalat edellä. Jos on ihan ihan pakko niin sitten soitan ambulanssin. Syöpää minulla ei ole ollut, mutta jollain tasolla ymmärrän tuon sinun väsymyksen ja turhautumisen. Sinä voit tehdä niinkuin sinusta parhaimmalta tuntuu. Mikään pakko ei ole saada jotain diagnoosia, jos vain pystyt elämään epävarmuuden keskellä. Voimia Sinulle!
Kiitos,
Sain tosiaan tarpeekseni putkessa makaamisesta, jatkuvasta kanyloinnista ja hirveistä sivuoireista. Ennen en ollut lääkärikammoinen, mutta nykyään, tuon rumban läpikäyneenä, sairaalaympäristö ahdistaa ihan hel ve tin paljon.
Ei sitä ymmärrä miten kamalan traumatisoivaa koko ruljanssi on ja sitten pitäisi aloittaa kaikki alusta. Ei siis kukaan joka ei ole tuon jyrän alle jäänyt, voi ymmärtää.
Mä olen tuon jyrän käynyt läpi kaksi kertaa kuten tuossa aiemmin kerroin. Joskus ajattelin, että en tiedä jaksaisinko kolmatta kertaa, mutta tällä hetkellä ajatus on, että en jättäisi ottamatta hoitoja ja luovuttaisi. Olen 46v ja haluan edelleen elää. Mulla on suurentunut rintasyöpäriski sädehoidon vuoksi ja käyn vuosittain kontrolleissa. On muitakin sairauksia, mutta haluan siltä elää ja tehdä kaikenlaista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen päättänyt etten enää lääkäriin mene kuin ns. jalat edellä. Jos on ihan ihan pakko niin sitten soitan ambulanssin. Syöpää minulla ei ole ollut, mutta jollain tasolla ymmärrän tuon sinun väsymyksen ja turhautumisen. Sinä voit tehdä niinkuin sinusta parhaimmalta tuntuu. Mikään pakko ei ole saada jotain diagnoosia, jos vain pystyt elämään epävarmuuden keskellä. Voimia Sinulle!
Kiitos,
Sain tosiaan tarpeekseni putkessa makaamisesta, jatkuvasta kanyloinnista ja hirveistä sivuoireista. Ennen en ollut lääkärikammoinen, mutta nykyään, tuon rumban läpikäyneenä, sairaalaympäristö ahdistaa ihan hel ve tin paljon.
Sinulla on väärä asenne ja itsesääli. Moni kanssakulkijasi joutuu samaa kokemaan ilman syöpääkin. Moni ei ole lääkärikammoinen silti. Saattaa tosin tuntea vastenmielisyyttää osaa kohtaan. Syystä. Itse jouduin pohjukaissuolen tulehtuneisuuden takia "ennaltaehkäisevään operaatioon". Haimaan laitettiin stentti. Onneksi en seuraavan kolmen kuukauden aikana tappanut itseäni 24/7 sen aiheuttamien kipujen takia. Se aikaansai asennuksen jälkeen välittömän ja vakavan haimatulehduksen. Joka ei parantunut kokonaan lainkaan. Edes poistamisen jälkeen. Kolmen vuoden ajan n. kerran kuussa olin 5-6 päivää sairaalassa akuutin haimatulehduksen takia. Ja JOKA kerta kävin "putkessa" (oletan, että tarkoitit kuvantamista). Kyynärtaipeiden verisuonten kohdalla on kuoppia, ja ne on vakavasti arpeutuneet loputtomista kanyylirassauksista (+päivittäin otetuista labroista). Tieto jotenkin "valuu" kannasta tai jostain, koska yliopistosairaala lähestyi minua kirjeellä, jossa potentiaalisena haimasyöpäpotilaana (koska edellinen), olisin kiinnostava koekaniini monivuotiseen seurantaan. En vastannut kutsuun. En jatka pidempään, mitä se teki työuralle ja taloudelle. Pysyvästi. Ja muulle fyysiselle terveydelle ja hyvinvoinnille. Kerää itsesi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä alkuunkaan. Mene hyvä ihminen lääkäriin, voihan hoidoista aina kieltäytyä. Parhaassa tapauksessa saat terveen paperit ja apua masennukseen tms
Miksi haluaisin kuulla synkän diagnoosin, jos en haluaisi vastaanottaa hoitoa?
Korostan nyt sullekin vielä, että TUNNEN fyysisesti, että jotain on vialla, koska tiedän, miltä tuntuu, kun on kasvain jossain.
En vaan jaksaisi, en haluaisi sitä kaikkea säätöä, mitä siihen liittyy. Voiko tämän kanssa vaan olla. Miksi ei voi.
Tottakai voit antaa asian olla , mutta epätietoisuus on pahinta, se on psyykkisesti kuormittavaa. Mene lääkäriin, ja voit aina kieltäytyä hoidoista. Ehkä voisi olla joku helpommin hoidettava syöpä tällä kertaa, tai ei syöpää lainkaan. Mikä ihana uutinen se olisikaan!
Valtavasti voimia ja tsemppiä sinulle, toivon että kaikki on kunnossa!
Vierailija kirjoitti:
Mulla on ollut syöpä kaksi kertaa ja kaksi kertaa se on hoidettu. Ei kyllä käynyt mielessäkään toisella kertaa, että en ottaisi hoitoja vastaan. Mulla oli silloin vuoden ikäinen lapsi enkä halunnut luovuttaa hänen vuokseen ja tehdä hänestä äiditöntä. Tässä olen edelleen 20 vuotta myöhemmin ja lapsikin on aikuinen.
Hienoa. Juuri noin. Mielellä on mieletön voima. Toivon onnellisia vuosia ainakin samanverran lisää/enemmän. Minä olen 50-60v. Kun olin 10v, niin äidilläni todettiin erittäin vakava (fataali ja nopeasti tappava) syöpämuoto. Hän oli 20v. Ei kuollut, vaikka kesän piti olla viimeinen. Kymmenen vuoden päästä syöpä toisaalla kropassa (30v). Hoidettiin. Hän eli fyysisesti täyttä elämää kaiken aikaa (sädehoitojaksoa lukuunottamatta). Kymmeniä vuosia. Hän kuoli koronapandemian aikana. Syöpään. Täysin perusterveenä ja hyväkuntoisena diagnosoituna (ei MITÄÄN lääkitystä). 4kk:n päästä diagnoosista (joka tuli "puskista"). 69-vuotiaana.
Kun olin 10v, niin äidilläni todettiin erittäin vakava (fataali ja nopeasti tappava) syöpämuoto. Hän oli 20v
Anteeksi mitä?!? Olit 10v ja sun äiti 20v????
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen päättänyt etten enää lääkäriin mene kuin ns. jalat edellä. Jos on ihan ihan pakko niin sitten soitan ambulanssin. Syöpää minulla ei ole ollut, mutta jollain tasolla ymmärrän tuon sinun väsymyksen ja turhautumisen. Sinä voit tehdä niinkuin sinusta parhaimmalta tuntuu. Mikään pakko ei ole saada jotain diagnoosia, jos vain pystyt elämään epävarmuuden keskellä. Voimia Sinulle!
Kiitos,
Sain tosiaan tarpeekseni putkessa makaamisesta, jatkuvasta kanyloinnista ja hirveistä sivuoireista. Ennen en ollut lääkärikammoinen, mutta nykyään, tuon rumban läpikäyneenä, sairaalaympäristö ahdistaa ihan hel ve tin paljon.
Sinulla on väärä asenne ja itsesääli. Moni kanssakulkijasi joutuu samaa kokemaan ilman syöpääkin. Moni ei ole lääkärikammoinen silti. Saattaa tosin tuntea vastenmielisy
Ikävä kuulla kokemuksistasi, paljon samaa tunnistan. Itsekin lähtenyt haimaepäilynä alkuun, ja tiedän mitä kaikkea siinä tulee käytyä läpi - fyysisesti ja henkisesti/ Mutta olet myös erittäin ylimielinen, mitä ihmettelen.
Hyvä, jos sinä suhtaudut noin viileän kliinisesti asiaan - minä en siihen pysty. Ei auta, vaikka kuinka pitelisin niskanahkaani nyrkissäni.
Et sinäkään kyllä minulta mitalia saa.
Alue: Aihe vapaa
Hei sinä, aggressiivinen vastailija:
En minä apua pyytänyt, vaan kokemuksia. Sinä olet nyt jakanut oman mielipiteesi, enkä enempää sinulta tarvitse.