Oletteko todistaneet jotain hassuja aikuisten itkupotkuraivareita?

...

Vierailija kirjoitti:

Kyllä. Ihan omiani. Noin kolmen kuukauden sisällä kuoli isä, veli ja ystävä. Äiti sai syövän. Itse jouduin auton töytäisemäksi ja jalka murtui.

Sain aikamoiset itkupotkuraivarit, kun päiväkodissa valitettiin pesemättömistä kuriksista (Olivat olleet 2 viikkoa pesemättä, ohjeistus oli, että kerran viikossa viedään pesuun.), ja siitä, kun muksu puhui kuolemasta päiväunille mentäessä joka kerta. Olisi pitänyt pyytää vaikka turvaverkolta apua niiden kuriksien pesuun, kun itsellä on jalka paketissa. Kyselin aika kovaäänisesti, että onko näiden hoitajien kuolleilla omaisilla kyky tehdä kotitöitä?

Ja kyllä. Olin kertonut päiväkodissa, että nyt ei ole enää esim. varahakijoita, koska ovat kuolleet/sairaalassa.

En näe naurettavaa tässä. Päiväkodin tyhmyyttä ja tilannetajuttomuutta. 

Yksi tuttu kolmekymppinen aikoinaan lapsena orvoksi jäänyt tyyppi kommentoi viime jouluna instapostaukseeni, että onhan se helppoa viettää kivaa joulua kun on ollut helppo elämä eikä ole menettänyt läheisiä, eikä varmaan koskaan ole kokenut mitään vastoinkäymisiä, tarkoittaen tällä minua.

Työpaikalla olen. Yleensä asiakkaat ovat ihania ja hyvinkäyttäytyviä, mutta viime syksynä tuli nainen sateisella ilmalla sisään vaatteet vetta valuen. Näytin missä meillä on naulakko, märän takin voisi ottaa hetkeksi pois. Hän ei halunnut riisua takkia. Meillä ei ollut ihan sellaista tuotetta jota hän etsi ja hän oli jo siitä närkästynyt. Nostin esille muutamia lähinnä olevia. Tuotteet ovat herkkiä, vesipisarat jättävä niihin jälkiä joten ousuin pyytämään häntä ystävällisesti ja kohteliaasti, ääntäni korottamatta astumaan hieman kauemmaksi "Saanko pyytää, voisitko astua pari askelta kauemmaksi, ettei vettä vahingossa valu näiden tuotteiden päälle." Hän alkoi karjua, että olin huutanut hänelle, missään ei ole koskaan kohdeltu niin huonosti, hän oli kuullut, että meillä olisi juuri sellainen tuote jonka hän halusi, eikä meillä olekaan, tämä on aivan törkeää!"

Jäin vain äimistyneenä tuijottamaan hänen peräänsä.

Minulla oli aikoinani satunnainen kollega, joka alkoi pitää minua kaverinaan. Hän oli valtavan huomionhaluinen tyyppi, ja jollei saanut huomiota hyvällä, yritti sitten pahalla, mikä tarkoitti "nälkäkiukkukohtausta". Hän saattoi yhtäkkiä ruveta rähisemään kovalla äänellä ja polkemaan jalkaa. Kirjaimellisesti. Pari kertaa hän sai keskellä katua sellaisen raivarin, että ihmiset jäivät tuijottamaan ensin häntä ja sitten tietysti minua, joka osasin yllättyneenä vain hävetä.

Pari kertaa hän yritti juoksuttaa minua jonnekin ostamaan hänelle suklaata, jotta hänen verensokerinsa palaisi normaaliksi. En mennyt, joten sokerit kai tasoittuivat omia aikojaan. Minulta hän kyseli omituisen ylpeänä monta kertaa jälkeenpäin, että eikös hän ollutkin kamala, kun verensokeri pääsi laskemaan. Hän ylpeili muillakin oudoilla jutuilla.

Osa noista kiukkukohtauksista oli varmaankin vanhojen vanhempien ainokaisen kotonaan oppimaa käytöstä, osa silkkaa itsehillinnän puutetta. Tuolloin hän oli jo lähempänä neljää- kuin kolmeakymmentä ja yritti yhä pakottaa tahtoaan läpi ensin silmäripsiä räpsyttämällä ja huulia mutristelemalla ja sitten raivarilla. Olisi kiva tietää, vieläkö hän harrastaa tuollaista eläkeiän kynnyksellä. Arvaukseni on, että harrastaa.

Vierailija kirjoitti:

Yksi tuttu kolmekymppinen aikoinaan lapsena orvoksi jäänyt tyyppi kommentoi viime jouluna instapostaukseeni, että onhan se helppoa viettää kivaa joulua kun on ollut helppo elämä eikä ole menettänyt läheisiä, eikä varmaan koskaan ole kokenut mitään vastoinkäymisiä, tarkoittaen tällä minua.

Tottahan se on ettei jotkut ole nähneet oikeaa elämää ja somekäytös indikoi yleensä tätä. Se ettei osata ottaa omissa hehkutuksissa huomioon muita kertoo kyllä helposta elämästä.

Niin kuin vihervasemmiston sen jälkeen kun Trump teki rauhan? 

Olen, mm smoothien ostamisesta lentokentällä. Ihan naurettavaa. En pahastunut mutta pakko oli vastata. 

Nuorten aikuisten itkupotkuraivareita kyllä, mutta ei siitä sen enempää. 

Kyllä. Kaupassa kun olin nuorempana, mies tuli kassalle hirveä määrä tavaraa kärryssä ja huomasin lompakkonsa unohtuneen. En tietenkään voinut tai saanut myydä laskulle. Mies lähti pois ja sanoi että tulee myöhemmin. Vein tavarat kylmään. No sitten muutama tunti myöhemmin unohtelijan kiukkuinen vaimo tuli huutamaan minulle! Voitteko kuvitella! Minulle??? Huhhuh.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksi tuttu kolmekymppinen aikoinaan lapsena orvoksi jäänyt tyyppi kommentoi viime jouluna instapostaukseeni, että onhan se helppoa viettää kivaa joulua kun on ollut helppo elämä eikä ole menettänyt läheisiä, eikä varmaan koskaan ole kokenut mitään vastoinkäymisiä, tarkoittaen tällä minua.

Tottahan se on ettei jotkut ole nähneet oikeaa elämää ja somekäytös indikoi yleensä tätä. Se ettei osata ottaa omissa hehkutuksissa huomioon muita kertoo kyllä helposta elämästä.

Aika typerää silti kiukutella ihmisille tuolla tavalla. Eipä kukaan meistä voi tietää satavarmasti toisten ihmisten kokemuksia.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä. Kaupassa kun olin nuorempana, mies tuli kassalle hirveä määrä tavaraa kärryssä ja huomasin lompakkonsa unohtuneen. En tietenkään voinut tai saanut myydä laskulle. Mies lähti pois ja sanoi että tulee myöhemmin. Vein tavarat kylmään. No sitten muutama tunti myöhemmin unohtelijan kiukkuinen vaimo tuli huutamaan minulle! Voitteko kuvitella! Minulle??? Huhhuh.

Mies ja vaimo pitävät aina yhtä.

Esimiestehtävissä on tullut nähtyä kaikenlaista. Eivätkä kaikki pomotkaan aina osaa käyttäytyä. Juuri hiljattain kollegani suuttui ja haukkui minut, kun oli itse käsittänyt yhden asian pieleen, eikä hän edes osannut jälkikäteen pahoitella omaa käytöstään. Mutta kaipa riittävä stressi sitten paljastaa ihmisen perimmäisen luonteen. 

Joka päivä itseni kanssa kotona ollessa. Jos pystyisin, niin potkisin itseäni persuksille.

Vierailija kirjoitti:

Yksi tuttu kolmekymppinen aikoinaan lapsena orvoksi jäänyt tyyppi kommentoi viime jouluna instapostaukseeni, että onhan se helppoa viettää kivaa joulua kun on ollut helppo elämä eikä ole menettänyt läheisiä, eikä varmaan koskaan ole kokenut mitään vastoinkäymisiä, tarkoittaen tällä minua.

Tuollaisille kannattaa vastata, että ainakaan mieli ei ole yhtä negatiivinen kukn heillä.

Kahvipullan tappelussa työpaikalla. 

Kolmekymppinen kollega avautui pillittäen teams palaverissa pomolle kuinka hän ei ole saanut minulta tukea ja apua työtehtävissä. 

Vastasin siihen, että "puhelutietojeni mukaan olet soittanut minulle edellisen kerran 4kk sitten. Olen joka päivä ollut konttorilla, silloin on mahdollista kysyä. Myös sähköpostiosoitteeni on sinulla tiedossa. Jos on kysyttävää, kysy, en ole ajatusten lukija. Kertaakaan täällä olosi aikana et ole apua pyytänyt."

Sen jälkeen vaihtoi aihetta, kuin mitään ei olisi tapahtunut. M44

Yksi veti hirveät kilarit, kun pyysin palauttamaan takkini jota hän päällensä veti. 

Vierailija kirjoitti:

Stockalla 28 vuotta vuotta asiakaspalvelussa ja juuri kun luuli että nyt on kaikki kuultu ja nähty niin näitä vajak keja aina vaan riitti. Yks herkullisimmista tilanteista oli kun äijä kilahti viereisellä tiskillä, repi piponsa päästään ja pomppi sen päällä. Otin loparit kun en jaksanut enää näitä sankareita.

Ihan kuin animaatiosarjasta, pipon päällä hyppiminen XD

Riikka Purra