Pelottaako muita hoitajia läheisten joutuminen hoivakotiin?

Juu ei. Ei hoivakotiin, mieluummin tuuperrun vaikka ulkoilureitille, jalkakäytävälle tai marketin lattialle tai löydyn kotoa sitten joskus. Älkää pitäkö turhaa kiirettä sen elvytyksen tai lanssin kanssa. Ei kiitos myöskään päivystykseen tai vuodeosastolle.

Itse taas toivon, että vanhempani pääsevät hoitokotiin. Ajatuskin, että asuvat yksinään ja kotihoidon turvin, dementikkoina tai muuten huonokuntoisina on pahempi skenääri, kuin jos ei pääse vessaan, juuri kun haluaa. Hoitokodissa ovat ainakin valvovan silmän alla.

Kyllä pelottaa, mutta pelottaa myös, jos joutuvat erikoissairaanhoidon osastolle. Hoitovirheitä tapahtuu aivan liikaa, kun ei ole riittävää kokemusta ja perehdtystä. Terveisin kokenut sairaanhoitaja, joka on nähnyt ja kuullut kaikkea. 

Jo pitkään on ollut erittäin vaikea päästä hoitokotiin. Eli ei sinne jouduta vaan päästään. Yksin omassa kodissa tilanne on lähinnä painajaista. 

Toinen vanhemmistani vietti hoivakodissa puolitoista vuotta, kuolemaansa asti. Ennen sitä hän eli kotonaan todella huonossa kunnossa: kaatuili pitkin asuntoa ja ehti makaamaan joskus jopa omissa ulosteissaan. En tiedä, kumpi on pahempaa kokea pelkoa ja turvattomuutta keskellä yötä omassa kodissa vai hoivakodissa? Ja kummassa paikassa vanhus saa nopeammin jonkun vierelleen rauhoittamaan? Hoivakodissa apu on  kuitenkin lähempänä.

Omaiset eivät voi osata kaikkea. Mitä huonompaan kuntoon ja monisairaammaksi vanhus tulee, sitä suurempi on riski, että omaiset yrittävät auttaa epäammattimaisesti vaikka heillä olisi kuinka paljon käytännön järkeä. Se, että lähes elää vanhuksen lähellä se  ei estä ripuleihin ja kaatumisiin. Vahinkoja vain tapahtuu.

Kun ihminen hiipuu ja menettää elämänhalunsa, moni asia menettää merkityksensä. Silti keskustelemme vanhusten kohtelusta usein terveiden näkökulmasta. Emme osaa asettua raihnaisen vanhuksen asemaan, vaan kuvittelemme hänen tarpeensa. On eri asia olla vaipoissa kolmekymppisenä kuin yhdeksänkymppisenä. Nälkäkin on eri asia nuorelle kuin vanhukselle.

Ihminen muuttuu. Hän voi haluta ennen kaikkea omaa rauhaa ja unta. Jos vanhuksella on nälkä, hän syö kyllä kuten oma vanhempani, viidessä minuutissa. Mutta jos hän ei halua, hän ei syö, vaikka yrittäisi pakottaa.

Vanhusten kohtelua ei pitäisi arvioida terveiden mittapuulla, vaan niiden ehdoilla, jotka itse elävät haurautta todeksi.

Kyllä pelottaa ja samalla pelottaa ettei pääse, alkaa pelottamaan itsenikin puolesta kun omakin eläkeikä lähestyy. 

Kaiken tuon lisäksi pelottaa hoitajien jaksaminen,  kokoajan on enemmän sairauslomia ja vieraita hoitajia, jos hyvä tuuri käy tai ei sijaista lainkaan, iltavuoroon haetaan sijasta sen alettua, vaikka tarve on tiedetty edellisenä päivänä. Hyvinvointialueella on kyllä johtajia kymmenittäin, mutta heillä ei todella tunnu käyvän edes mielessä miksi ihmeessä tätä työtä tehdään. Tyhmänä pienen kunnan entisenä hoitajana olen tottunut kun asiat on hoitokodissa huonosti apua tulee vaikka kunnanjohtaja kunnanjohtajalta, nyt yksikön esimiehetvaihtuu kun koko ajan kun eivät jaksa. 

Vierailija kirjoitti:

Toinen vanhemmistani vietti hoivakodissa puolitoista vuotta, kuolemaansa asti. Ennen sitä hän eli kotonaan todella huonossa kunnossa: kaatuili pitkin asuntoa ja ehti makaamaan joskus jopa omissa ulosteissaan. En tiedä, kumpi on pahempaa kokea pelkoa ja turvattomuutta keskellä yötä omassa kodissa vai hoivakodissa? Ja kummassa paikassa vanhus saa nopeammin jonkun vierelleen rauhoittamaan? Hoivakodissa apu on  kuitenkin lähempänä.

Omaiset eivät voi osata kaikkea. Mitä huonompaan kuntoon ja monisairaammaksi vanhus tulee, sitä suurempi on riski, että omaiset yrittävät auttaa epäammattimaisesti vaikka heillä olisi kuinka paljon käytännön järkeä. Se, että lähes elää vanhuksen lähellä se  ei estä ripuleihin ja kaatumisiin. Vahinkoja vain tapahtuu.

Kun ihminen hiipuu ja menettää elämänhalunsa, moni asia menettää merkityksensä. Silti keskustelemme vanhusten kohtelusta usein terveiden näkökulmasta. Emme osaa asettua raihnais

Totta, että ikääntyessä muuttuu, mutta on monia asioita, jotka eivät muutu, ihan yhtä paljon vanha  ihminen tarvitse toisia ihmisiä rauhallisesti lähelle. Ajatusta, että olen tärkeä, minusta on hyötyä toisille ihmisille, edes sen verran iloa että  haluavat olla lähellä. 

Harva vanhus haluaa kuolla, edes dementoituneena hoitokodissa, vaikka usein kuuluu tuiskahdus, kuolis pois. Elämisen halu ja kuoleman vieraus pitävät lähes viimeisiä hetkiä myöden toivoa elämästä yllä. 

Yleensäkin me syömme eri nopeudella, joku syö hitaasti ja kun vielä nieleminen vaikeutuu, ei syödä viidessä minuutissa ja kun vielä siihen yhdistyy halu pitää toinen ihminen lähellä. 

Vanha sairas ihminen tarvitsee  pienissä annoksissa, ruokaa usein, läheisten seuraa, istumista, liikkumista, laulua, naurua. 

Ja isoina annoksina turvaa, toista ihmistä, varmuutta minusta pidetään huolta, minäkin olen tärkeä, lämmintä ja lepoa. 

Vierailija kirjoitti:

Itse taas toivon, että vanhempani pääsevät hoitokotiin. Ajatuskin, että asuvat yksinään ja kotihoidon turvin, dementikkoina tai muuten huonokuntoisina on pahempi skenääri, kuin jos ei pääse vessaan, juuri kun haluaa. Hoitokodissa ovat ainakin valvovan silmän alla.

Eivät todellakaan ole "valvovan silmän alla". Jos asukas on omassa huoneessa, siellä käydään vain ruokailuaikoina joko syöttämässä tai hakemassa yhteiseen pöytään syömään. Ja tietysti aamulla ja illalla tekemässä pikaiset toimet. Muun ajan asukas on yksin ilman valvontaa.

Yhteisissäkään tiloissa ei ole jatkuvaa valvontaa. Asukkaat ovat yksin kun hoitaja menee raportille, hoitamaan muita, laittamaan lääkkeitä, kirjaamaan, hakemaan ruokakärryä, viemään pyykkejä jne. Eli suurimman osan ajasta.

-ap

Ei. Arvostan naisia joiden kanssa saan tehdä töitä ja miten he arvostaa ympärillään olevia ihmisiä.

Kyl hoitsut pelkää. Ne tietää, että hoivakodissa hoitsut syö hoivattavien sapuskat.

Vaikka hoitajia olisi riittävästi, niin on ihan perus että jos asukkaalla on vaipat, niin ei niitä viedä joka kerta vessaan, varsinkaan pelkälle pissalle.

Hoivakodin osastolle tuli lämmin ruoka. Ruokamäärä oli mitoitettu asukkaille, eli annoksia xx- määrä.

Vakihoitsut sanoi, että laita vähemmän sitä ruokaa lautasille. Kun ruoka oli jaettu, ryntäsi nää hoitsut syömään asiakkaiden ruokaa, joka jäi jakamatta.

Kahdessa muussa  paikassa kiellettiin antamasta ruokaa lisää asukkaalle. Ne hoitsut tiesi, että he eivät saa syödä asiakkaiden ruokia, mutta söivät tästä piittaamatta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse taas toivon, että vanhempani pääsevät hoitokotiin. Ajatuskin, että asuvat yksinään ja kotihoidon turvin, dementikkoina tai muuten huonokuntoisina on pahempi skenääri, kuin jos ei pääse vessaan, juuri kun haluaa. Hoitokodissa ovat ainakin valvovan silmän alla.

Eivät todellakaan ole "valvovan silmän alla". Jos asukas on omassa huoneessa, siellä käydään vain ruokailuaikoina joko syöttämässä tai hakemassa yhteiseen pöytään syömään. Ja tietysti aamulla ja illalla tekemässä pikaiset toimet. Muun ajan asukas on yksin ilman valvontaa.

Yhteisissäkään tiloissa ei ole jatkuvaa valvontaa. Asukkaat ovat yksin kun hoitaja menee raportille, hoitamaan muita, laittamaan lääkkeitä, kirjaamaan, hakemaan ruokakärryä, viemään pyykkejä jne. Eli suurimman osan ajasta.

-ap

Näillä on kuitenkin painike, jolla avun saa nopeasti, toisin kuin kotona asuvilla. Tuttavallani on turvaranneke ja kyllä sitä apua saa odottaa. Hoitolaitoksessa kaatunut vanhus, joka ei pysty hälyttämään apua, huomataan nopeammin, kuin samassa tilanteessa oleva kotihoidon asiakas, joka saattaa odottaa yli vuorokauden apua.

Vierailija kirjoitti:

Hoivakodin osastolle tuli lämmin ruoka. Ruokamäärä oli mitoitettu asukkaille, eli annoksia xx- määrä.

Vakihoitsut sanoi, että laita vähemmän sitä ruokaa lautasille. Kun ruoka oli jaettu, ryntäsi nää hoitsut syömään asiakkaiden ruokaa, joka jäi jakamatta.

Kahdessa muussa  paikassa kiellettiin antamasta ruokaa lisää asukkaalle. Ne hoitsut tiesi, että he eivät saa syödä asiakkaiden ruokia, mutta söivät tästä piittaamatta.

ihan varmasti

Itse hoitajana tykkään välillä syödä työpaikan lääkekaapista vähän pillereitä. Rankka työ vaatii rankat huvitm

Vierailija kirjoitti:

Hoivakodin osastolle tuli lämmin ruoka. Ruokamäärä oli mitoitettu asukkaille, eli annoksia xx- määrä.

Vakihoitsut sanoi, että laita vähemmän sitä ruokaa lautasille. Kun ruoka oli jaettu, ryntäsi nää hoitsut syömään asiakkaiden ruokaa, joka jäi jakamatta.

Kahdessa muussa  paikassa kiellettiin antamasta ruokaa lisää asukkaalle. Ne hoitsut tiesi, että he eivät saa syödä asiakkaiden ruokia, mutta söivät tästä piittaamatta.

Ruokamäärät on todella isoja täällä meillä ainakin ja me ei asukkaille laiteta isoja annoksia lautasille, suurin osa sängyssä makaavia eivätkä vanhukset muutenkaan kuluta. Syömme myös jakamatta jääneen ruuan ihan surutta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hoivakodin osastolle tuli lämmin ruoka. Ruokamäärä oli mitoitettu asukkaille, eli annoksia xx- määrä.

Vakihoitsut sanoi, että laita vähemmän sitä ruokaa lautasille. Kun ruoka oli jaettu, ryntäsi nää hoitsut syömään asiakkaiden ruokaa, joka jäi jakamatta.

Kahdessa muussa  paikassa kiellettiin antamasta ruokaa lisää asukkaalle. Ne hoitsut tiesi, että he eivät saa syödä asiakkaiden ruokia, mutta söivät tästä piittaamatta.

Ruokamäärät on todella isoja täällä meillä ainakin ja me ei asukkaille laiteta isoja annoksia lautasille, suurin osa sängyssä makaavia eivätkä vanhukset muutenkaan kuluta. Syömme myös jakamatta jääneen ruuan ihan surutta.

Meillä myös mahdollisuus syödä ylijäämä, mutta tämä veloitetaan. Eli voit ostaa ylijäänyttä ruokaa, tai käydä syömässä ravintolan puolella, samaa sapuskaa samaan hintaan. Palveluasuminen ja hoivakoti samassa yhteydessä. 

Vanhemmille varattu asunto pihapiiristä. Sen verran läheisiä rakastan että en heitä vanhustentaloon laittaisi kuin äärimmäisen dementian tapauksessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hoivakodin osastolle tuli lämmin ruoka. Ruokamäärä oli mitoitettu asukkaille, eli annoksia xx- määrä.

Vakihoitsut sanoi, että laita vähemmän sitä ruokaa lautasille. Kun ruoka oli jaettu, ryntäsi nää hoitsut syömään asiakkaiden ruokaa, joka jäi jakamatta.

Kahdessa muussa  paikassa kiellettiin antamasta ruokaa lisää asukkaalle. Ne hoitsut tiesi, että he eivät saa syödä asiakkaiden ruokia, mutta söivät tästä piittaamatta.

Ruokamäärät on todella isoja täällä meillä ainakin ja me ei asukkaille laiteta isoja annoksia lautasille, suurin osa sängyssä makaavia eivätkä vanhukset muutenkaan kuluta. Syömme myös jakamatta jääneen ruuan ihan surutta.

Ps. Meillä ruokaa on esim. Päivälliselle laskettu kauhallinen per asukas.

Olen aiemmalta ammatiltani sairaanhoitaja ja työskentelin 1980-luvun lopulla vuoden verran vanhainkodissa. Jo silloin päätin, että niin kauan, kun mussa henki pihisee, vanhempani eivät laitoshoitoon joudu. Tämän toteuttaminen ei sitten ollutkaan ihan yksinkertaista ja elämäni tähän mennessä uuvuttavimmat vuodet oli ne, kun äitini muistisairaus paheni. Siitä huolimatta olen tyytyväinen, että äitini sai olla loppuun asti kotona.  Isän kohdalla tilanne saattaa olla helpompi, koska siskoni kanssa kumpikaan meistä ei ole enää työelämässä. Toivon kuitenkin, että tällä kertaa siskoni kantaisi oman vastuunsa eikä kippaisi koko vastuuta yksin mun niskaani, kuten teki äidin kohdalla. Tämä toive on onneksi ihan realistinen, koska siskoni on aina ollut "isän tyttö" ja siksi hänen olisi vaikeampaa kiemurrella irti vastuusta kuin mitä oli äidin kohdalla. Jos jonain päivänä tarve tulee, niin mulle kyllä sopii, että siskoni kanssa esimerkiksi 2 viikkoa  toinen majailisi isän luona ja sitten taas vaihto. Siis tilanteessa, jossa isää ei voisi jättää hetkeksikään yksin.