Orpo-Purra hallituksen uudistus työttömille: "Karenssi jo ensimmäisestä laiminlyönnistä, toisesta työttömyystuki katkeaa kokonaan'
Hallitus pistää lisää vauhtia työttömyysturvan menettämisen uhkaan ensi vuoden alusta, kertoo Ilta-Sanomat. Tämä tapahtuu kiristämällä karensseja, joiden aikana työtön ei saa työttömyystukea.
Tällä hetkellä ensimmäisestä laiminlyönnistä hakea työtä tai jättää käyttämättä työllisyyspalveluiden edellyttämiä asioita saa huomautuksen ja toisesta karenssin.
IS:n mukaan jatkossa seitsemän päivän karenssin saa heti ensimmäisestä laiminlyönnistä. Toisesta laiminlyönnistä työllisyyspalvelut asettaa kuuden viikon työssäolovelvoitteen, jos hallituksen esitys hyväksytään. Työttömyystukea saisi vasta, kun on ollut töissä tai osallistunut työllistymistä edistävään palveluun vähintään kuuden viikon ajan.
Nykyään työssäolovelvoite pitenee asteittain.
Esityksen tarkoitus on saada työttömät nopeammin töihin.
Kommentit (69)
Jos työpaikkoja ei ole, niin noi toimet ei auta ketään työllistymään.
Mutta eihän se tarkoitus tietenkään olekkaan, vaan kyykytys.
Jos tällä oikeesti tähdättäis työllistymiseen ja eteenpäin menemisen kannustamiseen tämä muutos olis tehty silloin kun töitä olis tarjolla.
Tällä pyritään leikkaamaan menoja ja aiheuttamaan lisäahdistusta muutenkin vaikeassa asemassa oleville.
Hyvä! Saatanan vassarinpaskoille luu kurkkuun.
Kaupoista varastelu ja ilkivalta tulee lisääntymään. Sitä on jo Jyväskylässä havaittavissa.
Vierailija kirjoitti:
Vihaan hallitusta.
Vihaan sinua.
Vierailija kirjoitti:
Nyt on kovat piipussa Purralla.
On päästetty akselerationistipska päättävään asemaan - mitäpä luulette, että tapahtuu seuraavaksi?
Koskeeko muitakin kuin valkoisia kantiksia?
Vierailija kirjoitti:
Hyvä! Saatanan vassarinpaskoille luu kurkkuun.
Sulla on oletus, että Suomessa irtisanotaan vain ne, jotka äänestävät vasemmistoa.
Orpo-Purran toimien tarkoitus tuntuu aina olevan ihan päinvastainen kuin mitä ne oikeasti tekevät. Työntekijän irtisanomistakin helpotetaan sen vuoksi, koska halutaan alentaa työnantajien työllistämiskynnystä.
Vierailija kirjoitti:
Vihaan hallitusta.
Voi nyt saatana!
Mene demarikelaelätti TÖIHIN! Lojuminen loppuu, TAJUATKO?????!!!!!!!!!!!!!
Tai loju niin paljon kun sielu sietää, kunhan sen teet omaan piikkiisi. Sen jälkeen ketään ei kiinnosta, NETTOveronmaksajaa kaikista vähiten.
Mistä laiminlyönnistä tässä puhutaan
Empatia ei kuulu politiikkaan, sanoi Purra.
Ei ainakaan jos puhutaan työttömistä. Entä työttömät muistissairaat, jotka eivät pääse eläkkeelle, kun lääkärit eivät päästä, mutta jotka sitten tekevät virheitä työnhaussa?
Vierailija kirjoitti:
Hyvä! Saatanan vassarinpaskoille luu kurkkuun.
Todellakin!
Tätä helvetin sosiaalikommari-hyysäystä muiden rahoilla onkin kestänyt liian pitkään. Onneksi se loppuu nyt!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vihaan hallitusta.
Voi nyt saatana!
Mene demarikelaelätti TÖIHIN! Lojuminen loppuu, TAJUATKO?????!!!!!!!!!!!!!
Tai loju niin paljon kun sielu sietää, kunhan sen teet omaan piikkiisi. Sen jälkeen ketään ei kiinnosta, NETTOveronmaksajaa kaikista vähiten.
Mene muualle räyhäämään.
Mihin nää lojujat sitte laitetaan?...ai nii, leirille!
Vierailija kirjoitti:
Hyvä! Saatanan vassarinpaskoille luu kurkkuun.
Miksi vihaat itseäsi noin paljon?
Esityksen tarkoitus on ajaa työttömiä 9 euron orjiksi että saavat karenssin pois. Yhtään työpaikkaa tuolla toimenpiteellä ei tule. Puhtaasti ideologista työttömien potkimista.