Lue keskustelun säännöt.
Kyllä tämä vanheneminen ottaa koville
28.09.2025 |
Lähinnä henkisesti. Tuntuu, että energisempi aikuisuus meni hukkaan ja nyt 53- vuotiaana ei enää jaksa tehdä mitään, kun olisi aikaa. Lähinnä mä mietin sitä, että luontainen innostus ja mielenkiinto ympäröivään maailmaan ja sen ilmiöihin on sammunut ja sitä vain ajelehtii, eikä elä. Ja musta tuntuu, että en ole elänyt moniin vuosiin. En mä oikeasti halua ajelehtia, vaan haluaisin saada mielenkiintoni syttymään johonkin ja elämän maistuvan.
Tämä ajatus iski oikein voimakkaasti eilen, kuin katsoin ohjelmaa Leonardo Da Vincistä, joka suurin piirtein kuolin vuoteella vielä tutki sydämen toimintaa, opiskeli ja piirsi.
Kommentit (22)
Toisaalta Ihanaa kun saa/voi ottaa jo vähän rennommin. Kiitollisuudesta se lähtee, kun muistaa sen jokainen päivä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Masennus?
Saattaa olla ikään kuuluvaa (vaihdevuosioireistoon) masennusta. En kuitenkaan näe synkkyyttä ja toivottomuutta sinänsä, joten en osaa itselleni sitä diagnosoida.
Et ole enää lapsellinen, alat tajuta, ettei hötkyillä ole hyvästä.
Hormonit kuntoon ja D-vitamiinia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pitää jostain löytää uutta sisältöä ja merkitystä. Ei välttämättä helppoa toki.
Tätä pohdin eilen, mistä löytää merkityksellisyyttä kun aikaisempi innostus ja mielenkiinnonkohteet eivät enää tunnut tärkeiltä? Miten te muut olette saaneet sisältöä elämään, onko vanhat kiinnostuksenkohteet säilyneet, oletteko löytäneet uusia?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Masennus?
Saattaa olla ikään kuuluvaa (vaihdevuosioireistoon) masennusta. En kuitenkaan näe synkkyyttä ja toivottomuutta sinänsä, joten en osaa itselleni sitä diagnosoida.
Ei masennusta. Olen mies. Jatkuva huoli erektiosta. Penistukea käytän yölläkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun elämän tarkoitus on mun lapset, mä luulen että siinä riittää tarkoitusta loppuelämäksi vaikka jossain vaiheessa lentävätkin kaikki pesästä. En ainakaan tässä vaiheessa osaa kaivata muuta
Kyllä tuo masennukselta kuulostaa. Triggerinä se, ettei elämä ole enää sellaista kuin ennen. Minä olen 57 v, ja se iski minulle viime vuonna. Äitini kuoli ja tajusin olevani seuraavana jonossa. Ja todellakin fyysisesti ei jaksaminen ole enää ole samaa. Mutta mielenkiintoon ei ole ollut vaikutusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Masennus?
Saattaa olla ikään kuuluvaa (vaihdevuosioireistoon) masennusta. En kuitenkaan näe synkkyyttä ja toivottomuutta sinänsä, joten en osaa itselleni sitä diagnosoida.
Ei masennusta. Olen mies. Jatkuva huoli erektiosta. Penistukea käytän yölläkin.
huoliilmoitus peeniksestä? -sivu
Kiitos kommenteista. Masennus voisi siis tulla kyseeseen. Pitää miettiä asiaa ja harkita lääkärin puoleen kääntymistä. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei kannata verrata itseään Leonardo da Vinciin ja masentua kun ei yllä samaan. Iloitse siitä, että olet nyt elossa ( etkä kuollut kuten Leonardo).
Joku mt-lääkitys käytössä? Nuo latistaa mielialat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hanki uusi harrastus. Itse aloin virkkaamaan ja se on aivan mukavaa hommaa. You tuubbi täynnä hyviä ideoita.
Kuten muutkin kirjoittivat, niin kannattaa käydä lääkärissä, jos epäilee masennuksen oireita. Tosin voi olla, että lääkäri vain määrää laihdutusta, lisää liikuntaa, raittiutta ja ruokavalion parantamista.
Hyviä neuvoja nuokin, mutta minä suosittelisin lisäksi jonkun uuden, innostavan harrastuksen aloittamista. Minua tuollainen ainakin piristää.
Kyllä tässä 55vee vielä fyyisesti jaksaa, mutta henkinen tylsistyminen painaa päälle kyllä. Ei jaksa kiinnostua enää oikein mistään, on nähnyt jo tarpeeksi.
Niin tyypillistä ihmiselle tommonen omituinen tarkoituksettomuuden ja tyhjyyden tunne, sellaiselle varsinkin, joka aina on elänyt ns muiden kautta, muiden tarpeiden määrittelemänä, niihin reflektoimalla. Näitä riittää ihan liikaa. Samat tyypit keksivät mm tyhjän pesän syndroomaan-käsitteen selittämään omaa aneemista tapaa nauttia elämästä.
Ei olla opittu pitämään itseään, pelkkää omaa olemassaoloaan , merkityksellisenä.
Olen kohta 60. Koko ajan tunnelma paranee. Ei paineita, riittää itselleen, hämmästyy joka päivä kun löytää itsestään uusia puolia mistä on alkanut pitää ja kiinnostua.
Minulle 69-vuotiaalle vanheneminen ei ota koville. Nuoruusvuodet ovat menneet ja en haluaisi palata enää niihin vaikka hyvää elämää sekin oli. Aika aikaansa kutakin ja nyt elämä on melko leppoisaa. Ei tarvitse olla vastuussa kuin itsestään.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä tässä 55vee vielä fyyisesti jaksaa, mutta henkinen tylsistyminen painaa päälle kyllä. Ei jaksa kiinnostua enää oikein mistään, on nähnyt jo tarpeeksi.
Mulla ihan sama fiilis, ikää 54 v.
Pitää jostain löytää uutta sisältöä ja merkitystä. Ei välttämättä helppoa toki.