Nuori kuoli junan alle Korsossa, nuorisojoukko kuvasi ja jakoi materiaalia nettiin
Nuori ihminen kuoli torstaina junan alle Vantaan Korson asemalla.
Paikalla oli nuoria, jotka kuvasivat ruumista ja jakoivat materiaalia sosiaaliseen mediaan, kertoo Itä-Uudenmaan poliisin vuorossa oleva yleisjohtaja Miika Laine.
Laineen mukaan sosiaalisen median sovelluksia käyttävät nuoret ovat jo ehtineet nähdä nuorten kuvaamaa materiaalia.
Junan alle jäänyt nuori ja häntä kuvanneet nuoret eivät tunteneet toisiaan. Nuoret vain sattuivat olemaan tapahtumapaikalla ja päätyivät kuvaamaan tilannetta.
Tapausta tutkitaan kuolemansyyn selvittämisenä, eli poliisi ei epäile siihen liittyvän rikosta. Poliisi ei tiedota tapahtuneesta enempää.
Poliisi kuitenkin toivoo, että vanhemmat keskustelisivat lastensa kanssa siitä, ettei vastaavissa tilanteissa pidä kuvata.
Kommentit (163)
Eliittiperheiden lapset ja nuoret kuvaavat usein näitä siksi mitään rangaistuksia näistä ei tulla koskaan tekemään... rikas eliitti määrää kaiken Suomessa... ja mitään kapinaa eliittiä vastaa ei tule...
Tuskin oli onnettomuus. Mikähän näissä on että ei voida suoraan sanoa että itsemurha
Vierailija kirjoitti:
Ei ne kuvaajat tajua, ennen kuin osuu omalle kohdalle, eli oma perheenjäsen kuolee ja muut kuvaavat kuolleen "viihteeksi" nettiin. Tai tajuavatko sittenkään?
Pitäisikö noita kuvaajia ruveta kuvaamaan ja laittaa heidän pärstänsä nettiin? Mahtaisiko niitä lopulta hävettää, vai olisivatko vain tyytyväisiä julkisuudesta?
Fakta: noin sairas ihminen ei ota opiksi, muutu. Toinen fakta: suurin osa maapallon ihmisistä on melko tyhmiä. Nämä onnettomuuksien kuvaajat ovat tyhmiä, välinpitämättömiä tai julmia. Tai kaikkea kolmea yhtäaikaa.
Vierailija kirjoitti:
Eliittiperheiden lapset ja nuoret kuvaavat usein näitä siksi mitään rangaistuksia näistä ei tulla koskaan tekemään... rikas eliitti määrää kaiken Suomessa... ja mitään kapinaa eliittiä vastaa ei tule...
Eiköhän näitä kuvaa kuka vaan sattuu paikalle. En oikein usko että Korson asemalla oli erityisen eliittitaustaisia nuoria.
Vierailija kirjoitti:
Eliittiperheiden lapset ja nuoret kuvaavat usein näitä siksi mitään rangaistuksia näistä ei tulla koskaan tekemään... rikas eliitti määrää kaiken Suomessa... ja mitään kapinaa eliittiä vastaa ei tule...
Korso ja eliitti ei oikein kuulosta kovin todennäköiseltä yhdistelmältä. Surullista siltikin, kun nuoriso ei tajua. Melko kylmäveristä touhua kuvata, kun ihminen on mennyt edessäsi ihan tohjoksi. Oikeastaan ihan sairas mieli tuollaisen kuvanneella.
Isä oli VRllä töissä. Lapsena käytiin ennen kouluun lähtöä katsomassa junan alle jääneitä ihmisiä, oli lihanpaloja 500m matkalla.
Eipä niitä kuvattu. Mutta hyvin ymmärrettiin että kuollut se oli.
Silloin oli höyryveturit. Sodan käyneet aikuiset kertoivat ymmärrettävästi elämän tosiasiat.
Netistä löytyy saitti joka täynnä onnettomuus/murhavideoita, alkaa kirjaimella Y...
Vierailija kirjoitti:
Tuntuu kyllä pahalta ajatella jos vaikka itse sattuisi yleisellä paikalla saamaan jonkun sairauskohtauksen. Porukka ympärillä kuvaisi ja nauraisi eivätkä auttaisi. Sama homma toki jonku ventovieraanki puolesta. Varmasti kamalaa siinä yrittää taistella elämästään. Milloin ihmisistä tuli tällaisia? Kyllä ennen oli itsestään selvyys että auttamaan pitää mennä heti.
Koittakaa nyt muistaa että tapahtui Korsossa, Suomen suurimmassa räkälässä. Tuolla pyörii paljon nuoria jotka ovat jo teineinä täysiä narkkeja, aivan kuten vanhempansakin. Ei näille välttämättä kehity minkäänlaista empatiakykyä (huom. poikkeuksiakin on, eikä voi sanoa että 100% Korsossa asuvista olisivat päihdeongelmaisia, mutta yleistettynä on silti todella karsea paikka.)
Jos saat Suomessa sairaskohtauksen keskellä katua niin ihan todennäköistä on että sinua autetaan ja ambulanssia soitetaan.
Vierailija kirjoitti:
Ei ole kiellettyä kuvaamasta ruumista ja vakavasti loukkaantunutta uhria. Kyllä saa kuvata ja laittaa nettiin. Mitä enemmän verta ja irronneita raajoja sitä suositumpi videosta ja kuvista tulee. Kärkyn näitä tilaisuuksia matkapuhelin valmiina.
Ja minä kärkyn valmiina hajottamaan puhelimesi ja mukiloin naamaasi jotta oppisi olemaan ihmisiksi. Potkin vielä maassa maatessasi muutaman kerran kylkeen jotta opit lopettamaan urpoilun ja typeryyden.

Sinähän väkivaltainen olet. Alkoiko pippeli jöpöttää pelkästä ajatuksesta, että pääsee pahoinpitelemään toista ihmistä?
Lailliseksi vetää ihan suoraan turpaan, jos tällaista tapahtuu. Äärimmäisen helppo todistaa turpiinvedon peruste kun kuvat on olemassa siinä laitteella.
Kaupan päälle vielä tuomio sille kuvaajalle kipeän nenän lisäksi ja tarvittaessa vielä korvaukset kouluttajalle jos on esim. rystynen murtunut tai vaatteissa kuvaajan verta.
Oikeasti ainoa keino vaikuttaa tähän umpisairaaseen kulttuuriin. Ainoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuntuu kyllä pahalta ajatella jos vaikka itse sattuisi yleisellä paikalla saamaan jonkun sairauskohtauksen. Porukka ympärillä kuvaisi ja nauraisi eivätkä auttaisi. Sama homma toki jonku ventovieraanki puolesta. Varmasti kamalaa siinä yrittää taistella elämästään. Milloin ihmisistä tuli tällaisia? Kyllä ennen oli itsestään selvyys että auttamaan pitää mennä heti.
Koittakaa nyt muistaa että tapahtui Korsossa, Suomen suurimmassa räkälässä. Tuolla pyörii paljon nuoria jotka ovat jo teineinä täysiä narkkeja, aivan kuten vanhempansakin. Ei näille välttämättä kehity minkäänlaista empatiakykyä (huom. poikkeuksiakin on, eikä voi sanoa että 100% Korsossa asuvista olisivat päihdeongelmaisia, mutta yleistettynä on silti todella karsea paikka.)
Jos saat Suomessa sairaskohtauksen keskellä katua niin ihan todennäköistä on että sinua autetaan ja ambulanssia soitetaa
Korson asemalla hengaavista nuorista noin 99% on päihdeongelmaisia ja täysin menetettyjä tapauksia.
Vierailija kirjoitti:
NykyIset alle 3kymppiset eivät ymmärrä, mitä on soveliasta kuvata ja julkaista. Pitäisi laittaa täyskielto kaikelle somejulkaisemiselle. Ennenkin pärjättiin todella hyvin ilman näitä videoita/kuvia.
Joo, painu sinä kuvinen horiseva perärööri sinne jonnekin perämetsääsi takaisin muistelemaan homeisia puuteriperuukkien aikakausia. Ketään ei kiinnosta hevon v vertaa, mitä ilman joskus miekan ja kilven aikaan pärjättiin. Sillä kun ei ole mitään merkitystä mihinkään tänä päivänä.
Jos tarkkaan katsotaan, niin kukaan meistä ei kykene Jeesus-tasoiseen moraaliin. Kyllä niitä hyvin pimeitä ajatuksia, tunteita ja tekoja sieltä tulee kaikille joskus.
Kyse on enemmänkin siitä, tunnustaako sen itselleen vai ei. Ja lisäksi siitä, että ei koskaan päästä pimeyttä hallitsemaan itseään, vaan pitää sen osana minuuttaan. Torjunta ei kannata myöskään, pursuilee jotain kautta ulos.

Eikä tartte kyetäkään. Toiset kykenee sen sijaan soittamaan apua, auttamaan uhria tai olemaan edes empaattisia. Toiset ei sen sijaan kykene kuin perceilemään ja suorastaan vattuilemaan uhrille, auttajille ja omaisille.
Siinä on ihan saakelin iso ero, ihan ilman että kenenkään tarttisi mennä jeesus-tasolle asti.
Psykologia tutkii aika paljonkin ihmisen sitä puolta, joka ei ole täysin hallinnassa eikä järkevä. Tämä koskee siis koko ihmislajia.
Järjettömyys on jopa demokratian kulmakivi joistain tutkijoista. Kyse on siitä, mitä sen kanssa tekee.
Korson keskusta voi olla räkälä, mutta Korson ympärillä on suuria omakotitaloalueita, joissa asuu hyvätuloisia ihmisiä. Korson asemaa käyttävät kouluihin menevät nuoret, työmatkalaiset jne.
Nyt kuollut nuori oli lukiolainen. Rauha hänen muistolleen.
Vierailija kirjoitti:
Ei ole kiellettyä kuvaamasta ruumista ja vakavasti loukkaantunutta uhria. Kyllä saa kuvata ja laittaa nettiin. Mitä enemmän verta ja irronneita raajoja sitä suositumpi videosta ja kuvista tulee. Kärkyn näitä tilaisuuksia matkapuhelin valmiina.
Sinua pitäis vetää turpiin oikein kunnolla ja sitten ladata nettiin kuvat verisestä naamastasi.
Sairaita!
Vanhemmat, tiedättekö onko omat kakaranne syyllistyneet samaan?
Jos on, niin puhelin pois ja netittömät puhelimet tilalle. Näin ehkä kakatoistanne saatte vielä yhteiskuntakelpoisia, kun laitatte heille kurin.