Mies vaihtoi uuteen, kun en ehdottanut tekemistä kahteen päivään
Mitä ihmettä tässä tapahtui?
Elokuun alusta tapasin kivan miehen ja aloimme tapailla ja käydä treffeillä. Viikonloput vietettiin vuorotellen toistemme luona. Viime viikonloppuna hän oli taas minun luonani.
Alkuviikosta huomasin että miehen viestittelytahti hiljeni, ja ajattelin, kiireinen viikko kai. Keskiviikkona toivoteltiin hyvätyöt pusuemojein ja sydämin. Omat viestini möllöttivät viestiketjun alimpana.
Torstaina tajusin etten ollut kuullut miehestä mitään. Perjantai, hiljaisuus. Keskiviikon hyvänyöntoivotukseni möllöttivät vain vikana ruudulla. Lauantai-iltapäivänä laitoin viestin että onpa pitkään hiljaista, onko kaikki hyvin? Mies luki viestini joskus tuntien päästä mutta jätti sen vastaamatta.
Nyt sunnuntaiiltapäivästä mies soitti minulle ja ilmoitti että hänestä tuntuu että hänen "rakastuneisuuden tunteet" on vaimenneet ja meidän juttu olisi tässä. Olin jo ymmärtänyt yskän miehen hiljaisuudesta. Minua kuitenkin jäi häiritsemään miten meidän kiva juttu loppui kuin veitsellä leikkaamalla - viime viikonloppuna pantiin vielä aamuyölle kun teini-ikäiset kanit, mutta kiva viikonloppu vaihtui parissa päivässä radiohiljaisuuteen. Lähetin miehelle vielä viestin kysyäkseni missä me mentiin vikaan.
Mies lähetti minulle viestin että oli tavannut toisen naisen ja kehittänyt hänen kanssaan kivan yhteyden. Hän sanoi tajunneensa kaivanneensa yhteyttä kun en ollut kahteen päivään ehdottanut meille suunnitelmia, ja koska hän ei deittaile useita naisia samanaikaisesti, niin hänen on pakko tehdä valinta ja valitsee tuon toisen. Tämän kertoi siis minulle viestillä sen jälkeen, kun oli jo soittanut lopettaakseen tapailumme "rakastuneisuuden tunteiden" puutteen tekosyyllä.
Mies siis selitti että oli niin kovasti sitoutunut yhden naisen deittailuun, että parissa arkipäivässä ehti löytää jonkun uuden jonka kanssa yhteys oli niin kiva, että sen sileän tien veti meidän kuukauden mittaiisen deittailun alas vessanpöntöstä sen kummemmin minulle mitään ilmoittamatta. Kai ne rakastuneisuuden tunteetkin hiipuu kun oma katse on jo seuraavassa naisessa.
Minun perspektiivistäni mies yksipuolisesti lopetti chattailun kanssani, ignoorasi viestini kun kysyin missä mennään, ja vaihtoi toiseen selän takana. Minulla on petetty ja valehdeltu olo, eivätkä tunteeni pysy mukana vuoristoradassa jossa yhden viikon lauantaina keskustellaan syvällisiä ja harrastetaan koko yö seksiä, ja parin päivän päästä mies on jo vaihtanut uuteen ilmoittamatta minulle ja kehtaa mainita siitä joskus jälkikäteen. Minua loukkaa myös miten mies epäsuorasti väitti että tapailun loppuminen olisi omaa syytäni, vaikka hän itse mitään ilmoittamatta vaihtoi toiseen, ja itse jätti minut viikoksi miettimään että ghostattiinko minut ja teinkö jotain väärin.
Olemme kolmekymppisiä.
Mietteitä?
Kommentit (101)
Laittaisin viestin tyyliin: "olet kyllä melkoinen kusipää että kehtaat kohdella ihmisiä näin. Kun katot aamulla peiliin, minkälainen tyyppi sieltä näkyy? Heippa vaan ja haista paska, epäluotettava luuseri"
On miehiä, jotka käyttää naisia ja heittää pois käytön jälkeen.
Hän oli yksi niistä.
Vierailija kirjoitti:
Laittaisin viestin tyyliin: "olet kyllä melkoinen kusipää että kehtaat kohdella ihmisiä näin. Kun katot aamulla peiliin, minkälainen tyyppi sieltä näkyy? Heippa vaan ja haista paska, epäluotettava luuseri"
Epävakaan tekstiä.
Siksihän sitä kutsutaan ta-pai-luk-si. Silloin kartoitetaan onko toinen se jonka kanssa sen suhteen haluaa. Hän ei sitä sinun kanssa halunnut, toinen oli parempi.
Vierailija kirjoitti:
On miehiä, jotka käyttää naisia ja heittää pois käytön jälkeen.
Hän oli yksi niistä.
Tämä on sukupuolisidonnaista?
Mulla on valitettavasti vastaavanlaisia kokemuksia. Kavereiden kanssa ollaan ihmetelty miten mies, jopa on juuri sanonut olevansa jopa rakastunut, muuttaakin ihan yhtäkkiä mielensä ja muuttuu etäiseksi ja kylmäksi ja välteltyään muutaman viikon lopulta päättää suhteen. Tuo turvaton kiintymyssuhdejuttu on ainakin ihan totta. En usko, että sinä ap olet tehnyt mitään väärin. Ongelma on tuon miehen pään sisällä. Tai sitten hän on vaan armoton pelimies. Yleensä ne, jotka kovasti vakuuttelevat olevansa rehellisiä "yhden naisen miehiä" ovat niitä pahimpia pelimiehiä. Oikeasti rehelliset miehet eivät koe tarpeelliseksi vakuutella asiaa.
Mä tunnen ap sun tuskan ja hämmennyksen, koska olen nuo tunteet itsekin tuntenut, valitettavasti monta kertaa. Olin jo pitkään kokonaan erossa miehistä, koska tuntui niin vaikealta löytää ketään kunnollista. Nyt olen muutaman kuukauden tapaillut miestä, joka vaikuttaa kaikinpuolin kunnolliselta ja suoraselkäiseltä. Silti nuo aiempien suhteiden jättämät traumat välillä nousee pintaan. Tsemppiä sulle ap, pääset kyllä tästä yli. <3 Sun arvoa ei voi mitata sillä miten joku ääliö mies on sua kohdellut!
Vierailija kirjoitti:
Miksi olet tinderissä? Tätä ADHD porukkahan sieltä löydät
Mitäpä jos jätät meidät ADHD ihmiset ulos huonosta käytöksestä? Jos tuntisit yhtään oikeaa ADHD ihmistä niin tietäisit, että ovat äärimmäisen lojaaleja ihmisiä ja eivät siedä yhtään ihmisten kaltoinkohtelua. Tuo aloittajan teksti on nimenomaa kaltoinkohtelua ja todella epätervettä käytöstä ja itsellä ainakin nousi niskavillat pystyyn ja ärsytys lisääntyi kun joku kehtaa noin käyttäytyä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voihan olla että tapaili tätä toista naista samaan aikaan ja teki sitten päätöksen että hän on parempi ja lopetti teidän jutun tai tapasi tuon naisen ja sitten teidän juttu hiljeni. Joka tapauksessa rasti tuon miehen päälle, se on ohi.
Minusta tämä on tosi ikävää käytöstä. Minua satuttaa miten mies vielä erikseen painotti, miten deittailee vain yhtä kerrallaan ja sen takia joutuu tekemään valinnan. Mehän deittailtiin jo, niin miksi tuo yhden naisen deittailu ei sitten koskenut meidän juttua?
- ap
Käytös oli toki ikävää ja sulla saa olla paha mieli. Mutta tapailitte kuitenkin vain kuukauden. Mieli voi ja saa muuttua tapailuvaiheessa nopeastikin. Kyllä jotkut lopettaa 20v avioliitonkin silmää räpäyttämättä ilman selityksiä. Nuole haavasi ja eteenpäin!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No hän tapasi paremman. Eipä siinä sen ihmeempää.
Eli nykyaikana on ihan normaalia deittailla toista kuukauden ajan, viettää vapaa-aika ja viikonloput yhdessä, harrastaa seksiä aamuneljään lauantai-iltana ja seuraavan viikon keskiviikkona on jo muodostunut niin valtava sielunyhteys seuraavan kanssa että kaikki oli turhaa?
Minusta tämä on tosi ikävää ja tuntuu kuin meidän deittailulla ei sitten kai ollut mitään arvoa, kun se heitettiin pois jonkun ensimmäisen vastaantulijan takia. Olen ihminen ja minulla on tunteet. :(
- ap
Ei johdu sinusta, eikä vika ole sinussa, että tapailunne päättyi.
Tuollaisilla yksilöillä, jotka rakastavat tänään, mutta huomenna eivät, on vakavia ongelmia itsensä kanssa. Ole siis tyytyväinen, että pääsit tuollaisesta eroon nyt, eikä vasta vuoden tai kahden soutamisen ja huopaamisen jälkeen.
KUN se jonain päivänä pyrkii takaisin niin älä missään nimessä salli sitä. Ystävällinen mutta jämäkkä torjunta siinä kohtaa on viisainta mitä tehdä.
Vierailija kirjoitti:
Treffit eivät ole = kosinta
Eikä paneminen = rakkaus
Vierailija kirjoitti:
Laittaisin viestin tyyliin: "olet kyllä melkoinen kusipää että kehtaat kohdella ihmisiä näin. Kun katot aamulla peiliin, minkälainen tyyppi sieltä näkyy? Heippa vaan ja haista paska, epäluotettava luuseri"
Tuohan vaan nostattaa miehen egoa, tietää että onnistui satuttamaan ja mahdollisesti joskus voi palata takaisin kun ei tuo uusi nainenkaan nappaa.
Onhan tuo varmasti inhottavaa, mutta oon ainakin itse arvostanut kun on saatu sanotuksi että nyt joku muu kiinnostelee enemmän. Rehellisyys on harvinaista nykyään, enemmän tuntuu olevan ghostaamista joka on ehdottomasti loukkaavampaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies pelaa likaista peliä. Tapailee ja vähintään katselee sekä lämmittelee varavaihtoehtoja koko ajan ja sitten kehtaa vielä syyllistää siitä Ap:ta. Tuo on myös manipulaatiota ja kiristystä "Jos et toimi niin kuin minä haluan, niin hylkään ja vaihdan toiseen". Mies ei myöskään kommunikoinut näitä edellytyksiään ennen kuin vaihtoi toiseen, eli se ei ollut edes asian tarkoitus.
Haistan tässä henkistä epäkypsyyttä ja tuulahduksen narsismin piirteitä, ehkä seksiriippuvuutta myös.
Joo. Minusta on tosi ikävää miten mies vyörytti tätä vielä minun harteilleni - et järkännyt meille mitään kahteen päivään, niin katso vaihdoin sinut uuteen. Tuosta jää tunne että olisin itse jotenkin voinut vaikuttaa asiaan. Mies ei ikinä avannut mitään erikoisvaatimuksia tai kertonut minulle etukäteen että meidän deittailussa on sitten joku kahden päivän aika
Samalla kaavalla toimi narsistinen isäni.
Ei esim. halunnut tehdä jotain lupaamaansa asiaa, koska oli väsynyt tai ei kiinnostanut. Sen sijaan, että olisi tämän kertonut, niin keksi tekosyyn, että me lapset oltiin muka tehty jotain tai käyttäydytty huonosti ja sen takia ei tehty asiaa x.
Tai jos isä oli väsynyt ja siksi kiukkuinen, syy oli aina perheessä.
Suomeksi: sä toimit normaalisti ja suoraselkäisesti. Miehesi deittasi selkäsi takana toista ja valehtelee sulle päin naamaa ettei näin tehnyt. (Näin toimi myös exäni). Lisäksi valehtelee, kun syyttää sinua erosta, vaikka on itse 100% syypää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voihan olla että tapaili tätä toista naista samaan aikaan ja teki sitten päätöksen että hän on parempi ja lopetti teidän jutun tai tapasi tuon naisen ja sitten teidän juttu hiljeni. Joka tapauksessa rasti tuon miehen päälle, se on ohi.
Minusta tämä on tosi ikävää käytöstä. Minua satuttaa miten mies vielä erikseen painotti, miten deittailee vain yhtä kerrallaan ja sen takia joutuu tekemään valinnan. Mehän deittailtiin jo, niin miksi tuo yhden naisen deittailu ei sitten koskenut meidän juttua?
- ap
Käytös oli toki ikävää ja sulla saa olla paha mieli. Mutta tapailitte kuitenkin vain kuukauden. Mieli voi ja saa muuttua tapailuvaiheessa nopeastikin. Kyllä jotkut lopettaa 20v avioliitonkin silmää räpäyttämättä ilman selityksiä. Nuole haavasi ja eteenpäin!
Ei kai kukaan, edes AP, ole kiistänyt, etteikö mieli saisi muuttua suhteessa. Mutta tuo tapa, jolla mielen muuttumisesta "ilmoitettiin", oli jokseenkin ala-arvoinen. Mies vieritti syytä AP:n niskoille, kun tämä ei ollut suunnitellut mitään, kun kuitenkin itsellään oli jo joku toinen.
Vierailija kirjoitti:
Jos ap on livenä yhtä rasittava kuin palstalla, en yhtään ihmettele että tyyppi feidasi hänet.
Jostain ihmeen syystä sattuu tällä hetkellä kasvaneen metrinen otsaan kun hyvin mennyt tapailu loppuu kuin seinään ja jälkikäteen ilmoitetaan että sori, monia koloja ollut tulilla niin tunteet sinua kohtaan laimeni.
-ab
Minulle noin on käynyt useammankin kuukauden tapailun jälkeen - on vain kadottu/ghostattu vaikka olisi ollut yhteisiä tekemisiäkin suunnitteilla ja olet itse ajatellut, että kuinka ihanaa ja helppoa yhdessä olo onkaan.
Ap, vika ei ole sinussa, jos toinen ei pysty kommunikoimaan tai käsittelemään asioita kypsästi. Tiedän kuitenkin, kuinka paljon tuommoinen satuttaa. Sure aikasi, huokaise helpotuksesta, että tämmöinen luoti tuli väistettyä ja kun siltä tuntuu uutta matoa koukkuun.
Jos ap on livenä yhtä rasittava kuin palstalla, en yhtään ihmettele että tyyppi feidasi hänet.