En ymmärrä naisia, jotka eivät tykkää seksistä.
Kommentit (86)
seksi tuntuu vastenmieliseltä (naisilla kai kirjoituksista päätellen se on vallitseva mieliala). Parisuhdetta pitää vaalia ja sen eteen pitää tehdä molempien osapuolien työtä.
Seksi on kuitenkin maailman halvin ja ihanin tapa pitää yllä yhteenkuuluvuutta ja rentouttaa sekä parantaa parisuhdetta monin tavoin. Seksihän on aikuisten leikkiä. Olisitte kai huolissanne, mikäli lapsenne olisi aina kuolussa ja koulun jälkeen yksin, ilman kavereita ja ilman leikkejä ja ilman ystäväpiiriä ja luonnollisia suhteita ja suhtautumista ympäröivään maailmaan.
"Kuvitteletko ap todellakin, että jos nainen ei halua seksiä, syynä on naisen jonkinlainen tyhmyys, itsepäisyys tai peräti ymmärtämättömyys?"
Mulle on jäänyt sellainen kuva, että jos nainen _haluaa_ seksiä, on hänen oltava jotenkin tyhmä, itsepäinen tai ymmärtämätön. Lisäksi myös huora, halpa ja likainen.
Mä olen aina tykännyt seksistä. Mut on raiskattu joskus menneisyydessä, mutta mä tein lujasti töitä sen eteen, että voisin uudelleen nauttia seksistä. Mä olen myös tehnyt kolme lasta, mutta mun haluja eivät ole vieneet raskaudet, synnytykset eivätkä imetykset. Mua eivät haittaa myöskään lantiolle jämähtäneet liikakilot. Vauhtia eivät hidasta univelka, työkiireet tai muut häiriötekijät.
Seksi on mulle nautintoa, läheisyyttä, lohtua, rakkautta.. Se on mielettömän ihanaa vaikkei orgasmia saavuttaisikaan, ja ennenkaikkea siinä mä saan olla mun mieheni kanssa, lähellä ja kaksin.
Mutta mä en kelpaa mun miehelleni. Enää, seurusteluaikoina kylläkin. Nainen, vaimo ja äiti, ei saa haluta tai ainakaan olla aktiivinen. Penis pelästyy, pitää olla hyshys ja nätisti. PRKL!
Mä olen alkanut itsekin ajatella, että mussa on jotain vikaa kun tykkään seksistä. Pitää varmaan lähteä tästä suhteesta ennenkuin musta tulee kitkerä vanha ämmä jonka pillu on kuivahtanut käytön puutteesta.
siinä pitää huomioida toisen tarpeita, aina ei voi mennä omien tarpeiden mukaan.
Jos esim. toinen osapuoli haluaa seksiä 10 kertaa viikossa, ja toinen osapuoli 1 kerran viikossa, lienee kohtuullista että toineen osapuoli tinkiin haluistaan 4 kertaa ja toinen antaa toiselle tyydytyksen 4 kertaa (siis sen yhden kerran lisäksi) ihan vain siksi että rakastaa toista ja huomioi toisen tunteet ja tarpeet.
Eli siis kohtuu tässäkin, mutta parisuhteessa voi ilman syyllistämistä tyydyttää toinen osapuoli joko käsin, suulla tai jotenkin muuten, jos toista arvostaa.
On tietysti eri asia, jos lapset valvottavat niin, että illalla nukahtaa 19.30, eikä yksinkertaisesti jaksa. Lapset pitää kuitenkin kasvattaa sen verran omatoimisiksi, ettäi moisesta univajeesta tarvitse kärsiä lasten kasvaessa. Ihminen ei repeä kaikkeen, ylisuorittajat saattavat suorittaa yhden tehtävän (esim lasten kasvattamisen) aivan ylitunnollisesti, ilman minkäänlaista rohkeutta luottaa jälkikasvuunsa, vaan yrittää tehdä itse kaiken lasten puolesta, jolloin lapsista tulee avuttomia ja kädettömiä ja syrjäytyneitä teinejä. Tällä tavalla vain koko elämä virtaa ohi ja sen huomaa vasta kun on liian myöhäistä. Eläkää elämä silloin kun se on. Tähän maailmaan ei tarvita keski-iän kriisissä tempoilevia yhden asian vanhempia.
huvittaminen kulkee käsikädessä. Miksi pitäisi aina antaa vaikka ei huvittaisi? Se kertoo mielestäni melkoisesta epävarmuudesta jos antaa miellyttääkseen miestä. Jos ei jaksa eikä huvita, järkevä mies sen ymmärtää. Ja tarkoitan nyt siis sitä että, naisen ei tarvitse antaa vain miellyttääkseen miestä.
Oma seksielämäni on seesteistä. Seksiä harrastetaan riittävästi.
minäkin opin ihan tältä palstalta, että seksiä on annettava vaikka ei juuri sillä hetkellä huvittaisikaan. Noh, otin sitten härkää sarvista ja suostuin miehen mieliksi pari kertaa, vaikka ei olisi huvittanutkaan, mutta ajattelin, että ehkä ne halut siinä sitten herää?! Eipäs kuule herännytkään, enemmänkin heräsi inho miestä kohtaan siinä tilanteessa, olo tuntui vaan käytetyltä, vaikka eihän hän sitä edes tiennyt.
En ymmärrä, miten kukaan voi noin syyllistää naista, että voivoi raukkoja miesparkoja, jotka vaan säälistä teidän kanssa roikkuu kun ei kerran seksiäkään saa... Ehkä seksi ei ole jokaiselle miehellekään SE juttu? Joo, seksi on kivaa jne ja sen harrastaminen kerran viikossa olisi toivottavaa, mutta minun mieheni ei ainakaan halua ottaa minua vastoin tahtoani ja rakastaa minua kyllä, vaikka seksiä olisikin vain kerran tai pari kuukaudessa.
Mainitsit kuitenkin, että itse et tykkää ostereista ja siksi et niitä syö.
Oma osterivertaukseni oli sen verran konreettisempi, että osterien syömättä jättäminen TARKOITTI seksin harrastamattomuutta.
Et missään vaiheessa puhunut seksistä mitään, ja vertauksesi sain siis tulkittua väärin.
"Niin miksi sitä pitäisi haluta, jos siinä ei ole mitään kivaa. En minä tykkää ostereistakaan, ja siksi en niitä syö, enkä ymmärrä miksi minun pitäisi niitä haluta syödä, kun ne kerran maistuvat pahalta."
Jos mulla on mennyt pillu riekaleiksi, niin miksi ton yhden pitää mulle raivota. Suututtaako sitä nyt, kun se ei oo itse kokenut samaa. Luulisi nyt jokaisen mielikuvituksen riittävän kuvittelemaan, miltä se pillu tuntuu senkin jälkeen, kun ne tikit on sieltä pois. Ei siinä panna ihan tosta noin vaan, vaan vielä vuosien jälkeenkin joutuu etsimään asentoja, joissa ei tunnu kipua yhdynnässä. Musta siinä on rangaistusta jo ihan riittävästi, enkä yhtään kaipaa tuollaisten raivottarien huutamista.
alapäässä vielä lasten lähdettyä koulutielle, koita päästä yli ja hanki elämä.... siis SEKSIELÄMÄ. (En minäkään sun tikkejäs haluais repiä, mutta, mutta...)
Et oo tainnut pahasti revetä synnytyksessä. Otapa palkeenkielet ja viiskyt tikkiä pilluusi, niin minä tuun sit sulle raivoamaan, mikä pihtaaja olet ja ajat miehesi vieraisiin.
niin itsenäisiksi niin varhain.
Siksi, että vanhemmat saa aikaa seksille, eikä lapset väsytä. Lapset vain mahdollisimman paljon yksin ja kielletään yhdessäoloaika. Kännykkä kouraan ja pärjää itse, äiti ja isi haluaa elää omaa elämää.
Hei haloo, eiköhän anneta jokaisen seksielämän olla ihan heidän oma asiansa. Osoittaa melkoista kypsymättömyyttä raivota toisten yksityisistä asioista täällä.
tommonen ukko, mikä tulee töoistä ja haisee paskalle.. käy suihkussa, mutta ei viitsi käyttää dödöä.. ei pese hampaitansa edes päivittäin.. viisi vuotta samoista asioista sanonu, mutta ei mene perille niin ok.. ja kun tälle miehelle seksi on pelkkää lisääntymistä.. ja miehen vaihto tuskin autaa.. kolmatta odotan,ja koko kodin hoidan yksin.. tässä on minun syyni kun ei kiinnosta
Ihankuin osa naisista koittaisi vakuutella että kyllä ainakin HÄN antaa miehelleen ja aiai kun ukko saakin usein jne.! Sitten ei ymmärretä miten joku ei tykkää seksistä ja viimeisenä oljenkortena nähdään perheessä tasan yksi kärsijä, se rentoutumista kaipaava mies, joka tietenkin on suurin uhri tässäkin asiassa...
huhheijaa.
Niin ja oma haluttomuuteni: minua kyllä haluttaa usein, mutta mies ei haluta minua. Hänessä ei ole mitään kiihottavaa enää. Hän ei ole suostunut yhteenkään pyyntööni seksin suhteen, ei näe vaivaa itsensä eteen tippaakaan (= henki haisee, likaiset vaatteet, tukka rasvainen, vatsa pömpöttää ja tissit kasvavat)...joten runkkaan miehen poissaollessa isoimmat haluni pois ja näen unissani kiihottavia miehiä, joiden kanssa teen vaikka mitä.
kun hatusta sen vaan siihen vetäisin. Kun mun ajatus niissä ostereissa oli just se, että jos en niistä tykkää, niin miksi mun pitäisikään tykätä.
vihaa miestä kohtaan, ettei seksi onnistu sen takia. Pettymyksiä joista ei koskaan ole sanottu eikä ikinä keskusteltu. Ne syövät kaikki hellätkin tunteet. Sen jälkeen viimein jäljellä on tunteettomuus, mitä ei haluta kuitenkaan myöntää.
Jos seksi ei kiinnosta ja se harmittaa, niin kannattaisi varmasti etsiä ammattiauttajalta apua. Syitä voi olla varmasti monia. Mitenkään "normaalia" jatkuva haluttomuus EI VOI OLLA. Himputarallaa, täällä pallolla pyöriminenhän perustuu juuri tuohon alkukantaiseen lisääntymisviettiin, ja elämän suurin tarkoitus on elämän jatkaminen eikös? Jos halut totaalisesti häviävät, eivätkä näytä palaavan, alkaisin tosissaan huolestua...
Luulen kuitenkin, että suurin ongelma lienee naisella henkisellä puolella, koska kuvittelee, että ei olisi (oikeasti) haluttava synnytyksen jälkeen...
en pidä itseäni seksikkäänä. Häpeän, jos joskus haluttaa enkä uskalla näyttää sitä miehelle, pelkään että hän pitää minua naurettavana.
Sairaana en saanut ruokaa koska en itse sitä laittanut. Mies totesi että kyllä hän voi olla yhden päivän syömättä.
Siinä on tuorein esimerkki loputtomasta listasta. Mieheni on hyvinkin tasa-arvoinen, jopa nössö, joten siksi tuollaiset temput satuttavat tuplasti. Enää en himoitse häntä, koen olevani yksin ja että minua ei ymmärretä. Riitojen aikana olen sanonut miehelle, että hänen käytöksellään on seurauksensa, johon mies on todennut "joopajoo", ihankuin ei uskoisi minua. No, nyt olen alkanut olemaan ihan lukossa miehen lähellä ja nautin "kostostani"...minähän sanoin, saatanan urvelo.
seksuaalihäiriöitä esiintyy molemmilla sukupuolilla. Väsymys, pienet lapset, työstressi, lääkitys jne. vaikuttavat.
Monesti puhuminen auttaa ja lähentää parisuhdetta.
Itselläni on niin, että soloseksistä nauttiminen on tällä hetkellä paljon helpompaa kuin kahdestaan. Syynä on tietty stressi seksistä ja onnistumisesta ja tietyt elämäntilenteeseen vaikuttavat asiat. Toisen huomioon ottaminen on vaativa tehtävä, joka ei tule täysin itsestään.
Yleensä kaiketi seksissä toisen huomioon ottaminen onnistuu melko mukavasti, mutta kun sen kyvyn jossain kohtaa "ikäänkuin menettää", niin huomaa miten vaativa se onkaan ja vaikeuttaa seksistä nauttimista. Tällaisessa elämäntilanteessa kykenen nauttimaan seksistä yksin paljon paremmin, kuin yhdessä.
Toisaalta se lienee merkki, että asialle pitää tehdä jotain, sillä eihän seksi parisuhteessa saa olla kammotus.
Itselleni nautionto seksistä on ollut itsestään selvyys, kunnes havaitsin tuon "kykenemättömyyden toisen huomioonottamiseen" itsessäni. Tuli mieleeni, että voikohan joillakin olla vallitsevana tuo minun nykyinen tilanteeni, mutta ei vain ole tunnistanut sitä. En itsekään ymmärtänyt kykenemättömyyttä hyvään parisuhdeseksiin, ennnekuin kadotin siitä jotain.
Nyt kun tunnen molemmat puolet, osaan toki suhtautua asiaan "hyvin" ja vaikka solo seksin osuus on noussut, niin se on myös ollut vapauttava kokemus huomata, että meissä on monia puolia. Seksi parisuhteessa on edelleen tärkeää ja sitä osaa tietyllä tavalla arvostaa jopa entistä enemmän, kun oma kokemuskenttä on laajentunut.
Uskon tämän tilanteeni olevan "hetkellistä" juhtuen elämäntilanteesta, mutta enköhän palaa takaisin entiseen nautintoon takaisin lähikuukausina, jolloin osaan arvostaa sitä entistä enemmän.
Allaolevalle pitää todeta, että tuota seksiä pitää harjoitella ja ohjata miestä sekä keskutelemalla että ihan konkreetisesti näyttämällä, miten homma tuntuu molemmista mukavalta. Miehelle seksi on tärkeää, ja nainen voi suhtautua niinkin, että keskittyy itseensä ja miehen ohjaamiseen ja nauttii tilanteesta, miettimättä itse aktia. Antaa miehen tehdä mitä tekee kunhan itse nauttii. Tämä kommentti on vähän ristiriitainen tuon toisen huomioonottamisen kanssa, mutta sekin pitää paikkansa, varsinkin jos itsellä on ongelma.
On sanonta, että toista ei pysty rakastamaan jos ei ensin osaa rakastaa itseään. Sama seksissä, on vaikea antaa toiselle nautintoa, jos ei osaa itse nauttia seksistä. Varsinkin miehet nauttivat nähdessään naisensa nauttivan ja heittäytyvän nautintoon.
Ymmärrän tuon käytetyltä tuntuvan olon, mutta sekin lienee korvien välissä ja peruja ajatuksesta, että tuo olisi jotenkin väärää. Ei se ole.
Keskustelkaa ja koita keskittyä omaan nautintoon, olman painetita. Aivan varmasti helpommin sanottu kuin tehty, mutta kuitenkin.
Meillä on harrastettu seksiä toisen katsoessa TV:tä. Ei kovin romanttista, mutta se on oikeastaan vapauttavaa, kun molemmat ymmärtää, ettei seksi ole sen kummallisempaa, kun normaalia paineiden purkamista. Kun suhtautuu niin, ettei aina (siis ei aina, vaikka periaatteessa toivottavaa) tarvitse olle kympillä mukana, niin se on vapauttavaa ja usein sitä kuitenkin innostuu, kunhan ei ole lukkoja aivoissa. Suosittelen....
minäkin opin ihan tältä palstalta, että seksiä on annettava vaikka ei juuri sillä hetkellä huvittaisikaan. Noh, otin sitten härkää sarvista ja suostuin miehen mieliksi pari kertaa, vaikka ei olisi huvittanutkaan, mutta ajattelin, että ehkä ne halut siinä sitten herää?! Eipäs kuule herännytkään, enemmänkin heräsi inho miestä kohtaan siinä tilanteessa, olo tuntui vaan käytetyltä, vaikka eihän hän sitä edes tiennyt.
En ymmärrä, miten kukaan voi noin syyllistää naista, että voivoi raukkoja miesparkoja, jotka vaan säälistä teidän kanssa roikkuu kun ei kerran seksiäkään saa... Ehkä seksi ei ole jokaiselle miehellekään SE juttu? Joo, seksi on kivaa jne ja sen harrastaminen kerran viikossa olisi toivottavaa, mutta minun mieheni ei ainakaan halua ottaa minua vastoin tahtoani ja rakastaa minua kyllä, vaikka seksiä olisikin vain kerran tai pari kuukaudessa.
jos joku tulee liian lähelle, tulee melkein pakokauhu
järisyttävää parisuhteen aliarvioimista, jos ei edes dödöä saa kainaloon.
Viimeisiä yrityksiä voisi olla vaikka
- osto itseäsi miellyttävä miesten sarja miehellesi ja toivo sen käyttyä vielä kerran (viimeisen?)
- osta lahjakortti johonkin liikeeseen tai palveluun, jota toivoisit miehesi käyttävän
- osta sähköhammasharja
Tämä on taas osoitus, miten pienistä asioista monesti on kyse. Parisuhde voi olla vaikeaa, mutta loppupelissä kyse on paljosta pieniä asioita, joita molemmilla oin oikeus vaatia, ollakseen onnellinen
tommonen ukko, mikä tulee töoistä ja haisee paskalle.. käy suihkussa, mutta ei viitsi käyttää dödöä.. ei pese hampaitansa edes päivittäin.. viisi vuotta samoista asioista sanonu, mutta ei mene perille niin ok.. ja kun tälle miehelle seksi on pelkkää lisääntymistä.. ja miehen vaihto tuskin autaa.. kolmatta odotan,ja koko kodin hoidan yksin.. tässä on minun syyni kun ei kiinnosta
Minulla on monta lasta ja olen yli 30v, nuorin on pieni, itseasiassa on kaikki vielä suht pieniä.
En ole antanut halujen hävitä. Silloinkin kun on tuntunut ettei haluta niin olen antanut miehelleni mahdollisuuden herätellä niitä haluja. JA mitä useammin alkaa vain "leikkiin mukaan" niin sitä paremmin ne halutkin säilyy.
No minä saan kyllä melkein aina orgasmin, siis todella harvon on kertoja etten saisi. Että ehkä sekin vaikuttaa asiaan.
JA en todellakaan ole jaksanut montaa kk odotella synnytyksen jälkeen. Olemme aika piankin jatkaneet seksielämää liukkareiden avulla. Ja pimpsa on muuten toipunut todella hyvin, ja palautunut tiukaksi, ehkäpä juuri sen takia.
JA mies on tyytyväinen.=D JA minä myös. Olen kyllä kiitollinen että meillä halut kohtaa.
Neuvosin naisia tulemaan vähän miehiä vastaan tässä asiassa, parantaa vain parisuhdetta ja kyllä väsyneenäkin seksi maistuu, mikä sen parempaa kuin puoliunessa rakastella ja nauttia, RENTOUTUA, Sitte se unikin tulee hyvästi.:)
Kokeilkaa. PArantaa varmasti elämän laatua!!!
meillä ei onnistu oleen kovin pitkää ilman seksiä,siis jos mekin rakasteltais vaik kerran viikossa tai kuukaudessa!!!!
Me harrastetaan seksiä joka päivä,tai joskus saattaa olla päivä välissä....ja sit joskus taas harrastetaan monta kertaa päivässä seksiä(varsinki v.loppuna).
Ja se on vaan siis sitä ku kumpikin nautitaan siit rakastelusta ja toisen koskettelusta ja lähellä olosta....ei kait siin sen kummempaa...
ei ole koko 9 vuoden yhdessäolon aikana ostanut ikinä itselleen hygieniatarvikkeita tai kalsareita.. viime jouluna ostin dödöt sun muut, mutta tuolla ne on kaapissa.. sähköhammasharjakin on,mut siellä se kaapissa seisoo.. tää on semmonen ainut lapsi ja äitin poika ja mie en jaksa tälle äiti olla, kun lapsiakin kohta kolmas tulossa.. mä olen itse tämmönen hikikammoinen ja tosi hygieninen, mutta ei kukaan nainen tollasta viereensä huolisi.. muuten hyvä mies ja ihana isä, ei juokse baareissa eika edes juo kaljaa..
huonoja miehiä, joiden suuntaan en edes kusisi. Kysy mieheltäsi uskooko hän saavansa unelmiensa naisen jos lähdet käpälämäkeen.
Työelämässä faktat puhuu (riippuu kai kuitenkin työpaikasta), jos joku ei toimi, niin se ei toimi ja idea/toimintamalli vaihtoon.
Kyllä miehellekin voi sanoa että vittu kun se oot niin saatanan ällöttävä. Meinaatko että toi sun kroppas on minkään arvoinen, saatanan läski. Jos sua ällöttää, niin mix pitää piilotella asiaa joka esim. työelämässä sanottaisi ihan ensimmäisenä. Kyllä parisuhteessa pitää olla luottamusta ja arvostusta molempia kohtaan sen verran, että toista oikeasti kuunnellaa ja eletään toisiaan varten. Silloin myös asioista puhutaan oikeilla nimillä. Halutaa miellyttää toista, eikä pidetä toisen kokkausta ja tiskaamista ja lapsista huolehtimista itsestään selvyytenä.
Koska olet sen arvoinen.... (heh heh, siis oletko ?)
Ihankuin osa naisista koittaisi vakuutella että kyllä ainakin HÄN antaa miehelleen ja aiai kun ukko saakin usein jne.! Sitten ei ymmärretä miten joku ei tykkää seksistä ja viimeisenä oljenkortena nähdään perheessä tasan yksi kärsijä, se rentoutumista kaipaava mies, joka tietenkin on suurin uhri tässäkin asiassa...
huhheijaa.Niin ja oma haluttomuuteni: minua kyllä haluttaa usein, mutta mies ei haluta minua. Hänessä ei ole mitään kiihottavaa enää. Hän ei ole suostunut yhteenkään pyyntööni seksin suhteen, ei näe vaivaa itsensä eteen tippaakaan (= henki haisee, likaiset vaatteet, tukka rasvainen, vatsa pömpöttää ja tissit kasvavat)...joten runkkaan miehen poissaollessa isoimmat haluni pois ja näen unissani kiihottavia miehiä, joiden kanssa teen vaikka mitä.
Myös miehillä on ajoittaista haluttomuutta.