Saako omasta lapsestaan olla ylpeä?

Vierailija kirjoitti:

Tietenkin, mutta täytyy samalla tiedostaa että mikään oman lapsen menestyksestä ei ole omaa ansiota. 

Minä olen ylpeä lapsistani heidän omana itsenään, kummastakin eri syistä. 

Kermaperselogiikkaa. Sä et tajua yhtään, miten kovasti joku joutuu taistelemaan saadakseen lapsensa kasvamaan normaaliin suuntaan. Olosuhteet voivat olla niin huonot. Älä kehtaa painostaa tuntemattomia, etteivät he saisi olla ylpeitä siitä, mitä ovat lastensa eteen tehneet. Ei se tarkoita lasten hienoudella keulimista. Mikä sekään ei ole niin väärin, kuin suomalaisen mielestä kuuluu olla. Ihmeellistä häpeilyä ja nihilismiä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oppi lukemaan ja laskemaan selvästi ennen kouluikää. Pääsi SYK:n eliittikouluun.

Minäkin olin "eliittikoulussa", mutta sitä sanaa ei ole sanottu koskaan. Olet huonoitsetuntoinen ja ratsastat koululla.

Totta se silti on. Sykkiin otettiin vain pieni osa hakijoista ja lapseni pääsi. Olen ylpeä.

Saa ja pitääkin olla! Eiköhän jokaisesta lapsesta jotain ylpeiltävää löydy. 

Ja sille joka tulee kohta lainaamaan viestiäni ja selittämään jostain narkkareista, rikollisista ym. niin nekin on olleet joskus jotain muuta. Voi tuntea ylpeyttä vaikka jostain mitä jo aikuiseksi ehtinyt lapsi on ollut lapsena. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On äärimmäisen outoa ja sairasta, jos henkilö EI ole ylpeä omasta lapsestaan.

Entä jos ei ole mitään syytä olla ylpeä? Esim jos lapsi joutuu amikseen.

Sitten voi vain rakastaa häntä. Rakkaus, joka on riippuvainen toisen saavutuksista, ei ole rakkautta ollenkaan.

-ohis.

Tämä maa on ihan pipi. Jokaisessa lapsessa pitää olla jotain, mistä olla ylpeä. Jos ei ole, väärin kasvatettu. Ei ole ojennettu silloin, kun on aihetta hävetä. En ole oikein Jordan Petersonin fani, mutta siinä on ihan vinha perä, että jos et itsekään siedä lastasi sellaisena kuin annat hänen olla, miten voit kuvitella kenenkään muunkaan sietävän. Vaatikaa niiltä älkääkä pelätkö lapsianne.

Huumehörhö-Jordan saa tehdä mitä haluaa. Minä en pelkää lapsiani vaan rakastan heitä.

Huumehörhöllä näyttäisi olevan hyvä suhde tyttäreen, kun heidän yhteistyötään pätkän näin. Jos rakastat lapsiasi, älä kohtele muitakaan kuin paskaa. Silloin paskot heidän maailmansa. 

Sinä et pelkää lapsiasi. Etkö ole katsellut ympärillesi, miten moni pelkää? Eikö sillä ole väliä, vaikka siinä paskoontuu sinunkin lastesi tulevaisuus? Vai eikö paskajengin lapsilla ole väliä? Vai miksi aiheen voi sulkea keskustelusta toteamalla, että minäpä rakastan lapsiani (eli muut eivät?)

Hankki ammatin ja on 2 päivänä viikossa töissä. Osaa olla huomaavainen ja auttaa minua. Löysi miehen työpaikaltaan.

Kaikin puolin täydellinen lapsi.

Olen kaikin puolin ylpeä lapsestani, mutta erityisesti siitä, miten rohkeasti ja hienosti hän osaa ja uskaltaa selvittää asioita ikäisekseen. Kun hän esim. on kavereidensa kanssa kaupungilla, niin kaverit kuulemma kääntyvät aina minun lapseni puoleen, jos pitää esim. kysyä bussikuskilta reittiä, palauttaa kauppaan viallinen tavara tai puhua jollekulle vieraalle englantia. Minusta tuo on aivan upea ominaisuus, ja auttaa varmasti pitkälle elämässä, että uskaltaa tarttua asioihin ja selvittää niitä eikä vain jää paikoilleen ihmettelemään. Itse olin lapsena paljon ujompi.

Lisäksi olen superylpeä siitä, miten lahjakas lapsi on liikunnallisesti. Se on ihmeellistä etenkin siihen nähden, että minä ja hänen isänsä olemme aina olleet hyvin epäliikunnallisia.

Vierailija kirjoitti:

Toivoisin, että vanhempani olisivat olleet, mutta en ole koskaan kyennyt täyttämään heidän odotuksiaan, mistä sain kyllä toistuvasti kuulla. Minusta tuli huonon itsetunnon omaava koulukiusattu ja työpaikkakiusattu ja yksinäinen ihminen. Joten ainakin minun tapauksessani jonkinlainen hyväksyntä ja positiivinen palaute olisivat olleet tarpeen eikä vain vikojen, ruumiillistenkin, toistuva luetteleminen.

Tätä ei kyllä kysytty.

Itse vierastan tuota ylpeyden käsitettä. Eri ihmiset varmaankin yhdistävät sanaan erilaisia konnotaatioita, mutta minulle siinä on tietty pinnallinen ja suorituskeskeinen klangi.

Itse ajattelisin, että kaikkein tärkeintä on tykätä aidosti lapsestaan. Vaikka aiemmin kutsuin Jordan Petersonia huumehörhöksi, ja pidän häntä myös armottomana populistina, yhdyn hänen ajatuksiinsa siinä mielessä, että aikuinen on vastuussa siitä, ettei lapsen käytös mene niin mahdottomaksi, että se estäisi hänestä tykkäämisen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toivoisin, että vanhempani olisivat olleet, mutta en ole koskaan kyennyt täyttämään heidän odotuksiaan, mistä sain kyllä toistuvasti kuulla. Minusta tuli huonon itsetunnon omaava koulukiusattu ja työpaikkakiusattu ja yksinäinen ihminen. Joten ainakin minun tapauksessani jonkinlainen hyväksyntä ja positiivinen palaute olisivat olleet tarpeen eikä vain vikojen, ruumiillistenkin, toistuva luetteleminen.

Tätä ei kyllä kysytty.

Empatia hukassa?