Miksi jotkut ei pääse avioeron jälkeen eteenpäin? Yksi tuttu velloo erosurussa vielä 5 vuoden jälkeenkin

Jos elämässä ei ole ollut muuta kuin se puoliso/perhe? Ilmeisesti ero oli jokseenkin traumaattinen? Varsinkin täysin perhekeskeiselle ihmiselle voi olla rajua eroaminen, varsinkin jos se ei ole itseaiheutettua.

Katsokaas Koivun Helenan ig-tarinat. Siinä on oikein major erosurussa velloja

Ei ole muuta elämässä? Ammattiapua eteenpäin pääsemiseen? Terapia voi auttaa.

Kyllä mulla on muutakin elämää ja paljonkin, mutta silti yli kaksi vuotta eron jälkeen tulee edelleen itku kun ajattelen miten kylmästi ja julmasti exä mut jätti. Jätti ikuiset traumat tämä ero. En usko enää rakkauteen ja parisuhteeseen. Kaikkein vähiten uskon siihen, että kukaan voisi koskaan oikeasti rakastaa mua. Exä väittää rakastaneensa mua, että vaikea uskoa. 

Aika ja aika usein kyllä auttaa. Itse kaipailin pitkään (kun oltiin säännöllisesti tekemisissä). Sitten sain oikean elämää muuttavan tilanteen (sairastuminen). Ja nykyään mietin miksi roikuin niin kauan tuossa kun prioriteetit täysin eri nykyään.

En toki toivo sairastumista kenellekään. Mutta antoi perspektiiviä asioihin.

Vierailija kirjoitti:

Aika ja aika usein kyllä auttaa. Itse kaipailin pitkään (kun oltiin säännöllisesti tekemisissä). Sitten sain oikean elämää muuttavan tilanteen (sairastuminen). Ja nykyään mietin miksi roikuin niin kauan tuossa kun prioriteetit täysin eri nykyään.

En toki toivo sairastumista kenellekään. Mutta antoi perspektiiviä asioihin.

Mä en ole exän perään haikaillut enää pitkään aikaan. Ero tuli loppukeväästä kaksi vuotta sitten ja kyllä alkusyksystä viimeistään tajusin, että en enää haluaisi kyseisen ihmisen kanssa olla. Se ero vain oli niin kamala miten exä sen hoiti. Järkytys oli niin suuri koska en osannut odottaa eroa. Mä kirjoitin siis tuossa sua edellisessä viestissä.

Sillä eksällä taas on jo toinen avoliitto menossa eron jälkeen

Viidessä vuodessa toinen avoliitto menossa ei kyllä kuulosta kyllä mitenkään ihanalta. 

a) lapsuuden hylkäämis/kaltoinkohtelutraumat tulevat pintaan 

tai b) exä on täys mulqvisti ja todellisen luonteen esiintulo + se että on hukannut vuosia elämästään jonkun pershäröisen takia on liikaa käsiteltäväksi.

Näissä ei usein ole kyse sen entisen elämän ikävöinnistä.

Vierailija kirjoitti:

a) lapsuuden hylkäämis/kaltoinkohtelutraumat tulevat pintaan 

tai b) exä on täys mulqvisti ja todellisen luonteen esiintulo + se että on hukannut vuosia elämästään jonkun pershäröisen takia on liikaa käsiteltäväksi.

Näissä ei usein ole kyse sen entisen elämän ikävöinnistä.

No mulla tämän kaiken aiheutti se, että exä eli mun kanssa ihan normaalisti ja sitten pamahti yhtäkkiä sähköinen avioerohakemus. Mun elämältä putosi aivan täysin pohja. Hienosti exä ajoitti tämän niin, että mun kesäloma alkoi eli tiesi mun romahtavan. Kesäloman jälkeen olin hetken töissä, mutta ei siitä mitään tullut. Olin jonkun aikaa sairauslomalla. Ero oli suuri järkytys ja samalla tuli pelko kodin menettämisestä. Kuoli kyllä kaiken tämän vuoksi usko rakkauteen. 

16 vuotta erosta. En varsinaisesti hakaile exän perään. En oikeastaan päivittäisessä elämässä edes ajattele häntä ollenkaan. Jos kuitenkin jostain syystä keskityn muistelemaan yhteisen elämän parhaita hetkiä, niin pystyn kyllä helposti kaivamaan esiin surun tunteen. Johtunee siitä, että aidosti rakastin häntä.