Lue keskustelun säännöt.
Pääsenkö vielä yli tästä tunteesta? En meinaa jaksaa enää uusperheen elämää
14.09.2025 |
Kärsin itse lapsettomuudesta sairauden takia. Miehelläni on esiteini, joka on meillä vuoroviikoin.
Nuorempana haaveilin avioliitosta, joka minulla nyt on, ja siitä olen toki kiitollinen. Haaveilin myös oman perheen perustamisesta. Mutta vaikka saisimmekin vielä lapsen, elämä ei olisi samanlaista kuin halusin sen olevan. Kokonaan lapsettomaksi jääminen on ajatuksena kauhea, miehelle ei selvästikään yhtä suuri suru kuin itselleni.
Luulin suhteeseen lähtiessäni aikoinaan, että kaikki helpottaisi kun miehen lapsi kasvaa. Miten väärässä olisinkaan voinut olla? Nuori on erityinen ja hän tarvitsee edelleen tukea ja muistuttelua jokaisessa arkisessa asiassa aina aamupalan ottamisesta läksyjen tekoon sekä käsien pesuun vessassa käymisen jälkeen. Ilmeisesti äidin luona tällaisia asioita ei huomioida, koska hän ei meinaa niitä mitenkään oppia.
Lapsen/nuoren kasvaessa meidän pienehkössä asunnossa on alkanut myös ravata kavereita ja mies joutuu kuskaamaan häntä usein jonnekin, koska asumme kauempana kavereiden kodeista. Tämäkin on usein pois meidän yhteisestä ajasta, jota on VÄHÄN.
Toivon silti, että tämä(kin) kriisi asian suhteen menee tulevaisuudessa ohi. Vai meneekö? Sama on toistunut aiemminkin, mutta olen vain yrittänyt kasvaa itse ihmisena ja olla kypsempi tiettyjen asioiden suhteen. Näyttäytyy kuitenkin siltä, että nämä tunteet eivät mene ohi ja sisälläni on hiillos kun ajattelen, ettei minulla ole sitä omaa perhettä.
Kommentit (17)
Vierailija kirjoitti:
Kun et kerran omaa lasta voi saada, iloitse miehen lapsesta. Voit saada häneen läheisen suhteen.
kusipäisestä lapsesta kasvaa kusipäinen aikuinen. kumpaankaan tahdo tutustua
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Erityiset on erityisiä. Et voi tietää kuinka paljon siellä äidin luona yritetään opettaa niitä samoja asioita. Luulenpa että vähintään yhtä paljon kuin teillä.
Ja onhan sulla yhteistä aikaa miehesi kanssa joka toinen viikko. Se on enemmän kuin monella ydinperheessä asuvalla, enemmän kuin sinulla olisi miehesi kanssa jos teillä olisi yhteinen lapsi.
Mutta kukaan ei voi kertoa sinulle pääsetkö sinä tuosta tunteestasi yli vai et.
Tiesit ehkä, mihin lähdit kun uusperheeseen halusit. Eikös niissä aina ole ongelmia. Otat nyt sen asenteen, että joka toisen viikon olet sen miehen kanssa, järjestät oikeasti jotain kivaa. Toinen viikko on enemmän sinun omaa aikaa, harrastat ja käyt kavereilla, mies on lapsen kanssa. Kuskaaminen helpottaa, jos/kun saa esim. mopon. Kulkeeko bussit? Viimeistään helpottaa kun muuttaa pois kotoa kokonaan.
Rupea rääkkämään ja kiusamaan sitä. Ehkä tajuaa vinkin ja pysyy poissa.
Ole sen lapsen kanssa mahdollisimman vähän tekemisissä.
Tekeekö teistä jompikumpi tai molemmat vuorotyötä, kun kerroit, että teillä on vain vähän yhteistä aikaa? Että työvuorot menevät usein ristiin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eli se miehen lapsi on nyt 11-12-vuotias. Jos saisitte vauvan vaikka 2 vuoden kuluttua, niin se miehen lapsi joka tapauksessa muuttaisi omilleen 5-6 vuoden kuluttua ja sitten saisitte olla keskenään.
Teillä on joka toinen viikko pelkästään sitä yhteistä, lapsetonta aikaakaan kehtaatkin vielä valittaa 😅
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos sulla AP on endometrioosi, niin et sä välttämättä saa ollenkaan lasta.
Olet nyt saanut kokemuksen
A avioliitosta
Ja
B lapsiperheestä.
Ne on nyt nähty ja koettu, jos kumpikin olivat pitkään unelmiasi. Voit siirtyä elämässä eteenpäin.
Ainakaan itse en kuuna kullanpäivänä asuisi vapaaehtoisesti jonkun toisen ihmisen erityislapsen kanssa. Uusperheet eivät kestä, ja syystä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Asukaa erillään. Jos mies antaa teinin useiden kavereiden ravata pienessä asunnossa, miksi. Eikö mies halua rauhaa.
Vierailija kirjoitti:
Eli se miehen lapsi on nyt 11-12-vuotias. Jos saisitte vauvan vaikka 2 vuoden kuluttua, niin se miehen lapsi joka tapauksessa muuttaisi omilleen 5-6 vuoden kuluttua ja sitten saisitte olla keskenään.
Otapa itse kuule kotiisi asumaan viikko viikko joku vieraan ihmisen erityislapsi 6 vuodeksi, jos tuntuu niin ihanalta elämältä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse häipyisin tuollaisesta suhteesta, kuulostaa kamalalta.
Muutatte vaan isompaan asuntoon ihmisten ilmoille. Et edes huomaa, paljon teinejä teillä notkuu, eikä tarvi miehen kuskata. Jos pa--afiilarit jatkuu muutosta huolimatta, on parisuhteessanne ja perheessänne muutakin vikaa, ja kannattaa lähteä jotain muuta elämällään tekemään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko miehellä iso slerba jota et voi vastustaa, vai miksi ylipäätään olet hänen kanssaan? Minä en näe tuossa tilanteessa mitään muuta win win-juttua ku mahdollisen jättikullin. Mistään muusta syystä nainen ei tuohon suhteeseen jäisi.
laita silmät kiinni ja ajattele asiaa...mikä on tulos jäädä vain lähteä? Ihminen kyllä tietää, mikä itselle on oikein ja parasta, muttei uskalla toisten takia tehdä sitä. Sinulla on yksi ainoa elämä joka on sinun elettäväksi tarkoitettu.Rohkeutta vaaditaan useasti päätöksissä.
Vierailija kirjoitti:
Olet nyt saanut kokemuksen
A avioliitosta
Ja
B lapsiperheestä.
Ne on nyt nähty ja koettu, jos kumpikin olivat pitkään unelmiasi. Voit siirtyä elämässä eteenpäin.
Ainakaan itse en kuuna kullanpäivänä asuisi vapaaehtoisesti jonkun toisen ihmisen erityislapsen kanssa. Uusperheet eivät kestä, ja syystä.
..ja syystä
Opittu hienosti.
Kun et kerran omaa lasta voi saada, iloitse miehen lapsesta. Voit saada häneen läheisen suhteen.