Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Pääsenkö vielä yli tästä tunteesta? En meinaa jaksaa enää uusperheen elämää
14.09.2025 |
Kärsin itse lapsettomuudesta sairauden takia. Miehelläni on esiteini, joka on meillä vuoroviikoin.
Nuorempana haaveilin avioliitosta, joka minulla nyt on, ja siitä olen toki kiitollinen. Haaveilin myös oman perheen perustamisesta. Mutta vaikka saisimmekin vielä lapsen, elämä ei olisi samanlaista kuin halusin sen olevan. Kokonaan lapsettomaksi jääminen on ajatuksena kauhea, miehelle ei selvästikään yhtä suuri suru kuin itselleni.
Luulin suhteeseen lähtiessäni aikoinaan, että kaikki helpottaisi kun miehen lapsi kasvaa. Miten väärässä olisinkaan voinut olla? Nuori on erityinen ja hän tarvitsee edelleen tukea ja muistuttelua jokaisessa arkisessa asiassa aina aamupalan ottamisesta läksyjen tekoon sekä käsien pesuun vessassa käymisen jälkeen. Ilmeisesti äidin luona tällaisia asioita ei huomioida, koska hän ei meinaa niitä mitenkään oppia.
Lapsen/nuoren kasvaessa meidän pienehkössä asunnossa on alkanut myös ravata kavereita ja mies joutuu kuskaamaan häntä usein jonnekin, koska asumme kauempana kavereiden kodeista. Tämäkin on usein pois meidän yhteisestä ajasta, jota on VÄHÄN.
Toivon silti, että tämä(kin) kriisi asian suhteen menee tulevaisuudessa ohi. Vai meneekö? Sama on toistunut aiemminkin, mutta olen vain yrittänyt kasvaa itse ihmisena ja olla kypsempi tiettyjen asioiden suhteen. Näyttäytyy kuitenkin siltä, että nämä tunteet eivät mene ohi ja sisälläni on hiillos kun ajattelen, ettei minulla ole sitä omaa perhettä.
Kommentit (33)
Ehkä olisi kannattanut molempien pitää vain omat asunnot ja muuttaa yhteen vasta kun miehen lapsi muuttaa omilleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsia ja nuoria joutuu muistuttelemaan jatkuvasti milloin mistäkin, olivatpa erityisiä tai eivät.
Kaverit kuuluvat asiaan ja on vain hyvä että käyvät ja vanhemmat/perheen aikuiset tietävät ja tuntevat lastensa kaverit.
Kuten jo mainittu ketjussa, vuoroviikoin Aloittajalla on kuitenkin lapsivapaata aikaa. Tavallisessa perheessä perhearki pyörii 24/7.
Olen kahden teinin äiti, naimisissa lasten isän kanssa ja pienehkössä asunnossa asutaan Helsingissä.
Kyllä teinien edesottamukset välillä aiheuttavat harmaita hiuksia, on sotkua, pyykkiä, sekalaisia kasoja, urheilukamoja, kavereita käy, ruokaa saa kantaa kassikaupalla ja aina on rahan menoa. En kuitenkaan vaihtaisi ikinä mihinkään muuhun. Tämä on yksi elämänvaihe ja tässä on paljon hyvää ja ihanaakin.
Koska lapsi ei ole sinun, niin lähde pois. Tuhlaat elämäsi tuollaisessa kuviossa, kun sun omat haaveet jää toteutumatta. Vaikutat todella ahdistuneelta.
Jos tämä ei kerran ole edes teidän ensimmäinen kriisi saman asian takia, niin ei teidän suhteella ole tulevaisuutta. Sama kriisi samasta aiheesta on edessä tulevaisuudessakin uudestaan ja uudestaan.
Vuosien kuluttua havahdut siihen kuinka heitit elämäsi hukkaan ja haaveet on mahdotonta enää toteuttaa. Se katumuksen määrä suhteeseen jäämisestä tulee olemaan massiivinen.
Älä ainakaan nykyisen miehesi kanssa tee lasta, koska hän ei sitä halua. Älä painosta häntä siihen. Se olisi vain ojasta allikkoon.
Tiedän uusperhekuvion jossa nainen uhkasi erolla, jos ei saa yhteistä lasta. Mies ei olisi enää lasta halunnut, koska hänellä oli jo ennestään kaksi. No, mies taipui painostuksen alla. Yhteinen lapsi tehtiin. Mutta osaat varmasti kuvitella suhteen tilan. Eikä tilannetta yhtään helpota taloustilanteen heikentyminen tuon uuden tulokkaan takia, sillä heidän oli tietenkin muutettava isompaan asuntoon. Nyt he sitten kärvistelevät yhdessä, koska eroaminen veisi kummankin talouden vieläkin heikommaksi. Tekisi mieli kysyä naiselta, että oletko nyt tyytyväinen kun sait uhkailullasi tahtosi läpi.
Vierailija kirjoitti:
Rupea rääkkämään ja kiusamaan sitä. Ehkä tajuaa vinkin ja pysyy poissa.
Niinkö sinä teet erolapsillesi?
Voi voi, aina ei saa mitä tilaa. Et voi tietää olisivatko omatkin lapsesi, jos olisit niitä saanut, sairaita, rasittavia ja raivostuttavia. Sinulle olisi parasta olla täysin yksin. Sairashan sinäkin olet. Siedätkö edes itseäsi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sen miehesi elämän tärkein suhde on suhde lapseensa. Lapsi nyt sattuu menemään jopa sun ohitsesi. Jos asia tuottaa tuskaa, siirry elämässäsi eteenpäin.
Varmaan tuo lapsen erityisyys tuo lisää stressiä sellaiselle, joka ei ole lapsen äiti, vanhemmat kun venyvät oman jälkikasvunsa eteen.
Onko sinun vielä mahdollista saada lapsi? Entä adoptio?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli se miehen lapsi on nyt 11-12-vuotias. Jos saisitte vauvan vaikka 2 vuoden kuluttua, niin se miehen lapsi joka tapauksessa muuttaisi omilleen 5-6 vuoden kuluttua ja sitten saisitte olla keskenään.
Otapa itse kuule kotiisi asumaan viikko viikko joku vieraan ihmisen erityislapsi 6 vuodeksi, jos tuntuu niin ihanalta elämältä.
Tähän harvemmin ketään pakotetaan, ja jos sellaiseen vapaaehtoisesti ryhtyy niin omapa on ristinsä kannettavaksi. On luonnossa vielä jotain oikein, kun on ymmärtänyt ettei tuollaisen hirviön geenejä kannata eteenpäin jatkaa.
Vierailija kirjoitti:
Olet nyt saanut kokemuksen
A avioliitosta
Ja
B lapsiperheestä.
Ne on nyt nähty ja koettu, jos kumpikin olivat pitkään unelmiasi. Voit siirtyä elämässä eteenpäin.
Ainakaan itse en kuuna kullanpäivänä asuisi vapaaehtoisesti jonkun toisen ihmisen erityislapsen kanssa. Uusperheet eivät kestä, ja syystä.
Kyllä meidän uusperhe kesti ja oli paljon mukavampaa kuin siinä aiemmassa ydinperheessä.
Nykyinen mieheni on 1.avioliittoni lapsille enemmän isä kuin heidän biologinen isänsä ikinään. Yhteiset ja aiemmat lapset ovat sisaruksia keskenään, en ole heidän kenenkään kuullut puhuvan veli- tai siskopuolista parin ensimmäisen vuoden jälkeen. Nyt lapset ovat aikuistuneet & maailmalla ja ihan ollaan isovanhempia kaikille lastenlapsillemme, biologiasta välittämättä.
Halusin vain sanoa, että kyllä niitä onnistuneitakin uusperheitä on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En itse pystyisi uusioperheeseen. Olen itse saanut hyvän kotikasvatuksen, kasvattanut omat lapseni hyvin. Olen nyt kohtuullisen nuori leski ja lapseni opiskelemassa. Olisi ehkä häviävän pieni mahdollisuus siihen, että uudella miesystävällä olisi hyvin kasvatetut nuoret, joiden kanssa olisi mukava kokkailla, syödä yhteisiä aterioita, matkustella yms.
Kun minun ei ole pakko sietää huonosti käyttäytyviä ihmisiä mistään syystä, en vaan siedä. Toki ymmärrän nuorten teini-iän ongelmia yms., mutta niistä keskustellaan ja selvitetään, ei haistatella tms.
Mulla ainakin mies joka tuli kuvioon lasteni ollessa ja teini-ikäisiä on ottanut heidät avosylin omakseen, mutta ei tietenkään pyri korvaamaan heidän biologista isäänsä. Todella hyvin toimii ja kaikki pitävät toisistaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olet nyt saanut kokemuksen
A avioliitosta
Ja
B lapsiperheestä.
Ne on nyt nähty ja koettu, jos kumpikin olivat pitkään unelmiasi. Voit siirtyä elämässä eteenpäin.
Ainakaan itse en kuuna kullanpäivänä asuisi vapaaehtoisesti jonkun toisen ihmisen erityislapsen kanssa. Uusperheet eivät kestä, ja syystä.
Tiedän hyvinkin onnistuneita tapauksia.
Alue: Aihe vapaa
No jaa, toistelua ja samojen asioiden kanssa jumppailua se on välillä omienkin lasten kanssa, eipä ne sen ihmeellisempiä ole kuin muidenkaan. Itse elin 19v lähi-äitipuolena ja mulle oli alusta asti selvää, että kaikki muksut on yhteisiä ja samaa perhettä. Ei kai se elämä ydinperheessäkään sen autuaampaa aina ole; kyllä meillä on yhteistenkin lasten kanssa joskus tullut harmaita hiuksia, väsymistä jne.