Ihmettelen ihmisiä, joille työttömyys on vuosikymmenien työuran jälkeen taloudellinen katastrofi
Luulisi että 30 vuoden aikana olisi ehtinyt jo maksaa pois asuntolainat ja kerryttää säästöjäkin..
Kommentit (48)
Yhä useammat ma muttajaperheet laittavat lapsensa englanninkielisiin kouluihin. Päällisin puolin se näyttää tarjoavan heille kansainvälisen tulevaisuuden, mutta todellisuudessa se on eräänlainen juurien pettämisen muoto. Lapset kasvavat englannin kielen ympäröiminä, mutta vieraantuvat vähitellen vanhempiensa äidinkielestä ja kulttuurista, eivätkä ehkä edes kykene ilmaisemaan perheen tunteita ja historiaa kokonaisuudessaan. Vanhemmat kuvittelevat usein, että tämä on pikatie menestykseen,mutta eivät ajattele, että tällaiset lapset voivat lopulta jäädä kulttuurillisiksi puolivillaisiksi: eivät kunnolla kuulu äidinkieliseen ympäristöön, eivätkä kuitenkaan täysin sopeudu englanninkieliseen maailmaan. Koulutus ei ole vain kielitaitoa varten, vaan se on arvojen ja identiteetin perusta. Jos lapsen kasvun samaistaa yksinomaan englannin osaamiseen, koulutus alennetaan pelkäksi turhamaisuuden näytelmäksi.
Riippuu kai vähän missä töissä on ollut, ja ennen kaikkea millainen rahankäyttö omaan elämään liittyy.
Ei se mikään ihme ole, jos palkka on ollut pieni. Hyvätuloisten narinaa en viitsisi kuunnella.
Monella on niin pieni palkka, että on elänyt kädestä suuhun työvuosinaankin. Eipä siinä sitten kummoistakaan omista. Ja osalle työttömyys on saattanut tulla ihan puskista eli ei ole tajunnut edes varautua sellaiseen vaihtoehtoon, että jäisi ilman työtä ja palkkaa. Ja sitten on eletty sen mukaan.
No voihan se olla, jos on yhä paljon velkaa. Monilla on nykyään.
Mä olen ollut yli 30 vuotta töissä ja työttömyys olisi katastrofi. Lainaa on tosi paljon ja säästöjä ei yhtään.
Kaikki ei mene aina niin suoraviivaisesti ja suunnitelman mukaan. Omaankin perhe-elämään on mahtunut sellaista, mikä on velkaannuttanut ja tuhonnut talouden.
MIkä ihme se on? Jos on tottunut elämään isoilla tuloilla ja sitten tulotaso romahtaa, niin onhan se katastrofi. Täytyy opetella asiat uudestaan. Se on kuin muuttaisi ensimmäistä kertaa omilleen. Mitä voi ostaa jotta rahat riittää jne. Ei ole vanhemmat tai tässä tapauksessa työnantaja antamassa rahaa.
Muutama ylen toimittaja oli saanut potkut 30 vuoden uran jälkeen. Satanen kuukaudessa talteen niin nyt olisi 36000 rahaa, jolla elää työttömyyskorvauksen kanssa mainiosti sen 5 vuotta kunnes pääsee eläkkeelle.
Vierailija kirjoitti:
Mä olen ollut yli 30 vuotta töissä ja työttömyys olisi katastrofi. Lainaa on tosi paljon ja säästöjä ei yhtään.
Kaikki ei mene aina niin suoraviivaisesti ja suunnitelman mukaan. Omaankin perhe-elämään on mahtunut sellaista, mikä on velkaannuttanut ja tuhonnut talouden.
Mitå lainaa?
Vierailija kirjoitti:
Muutama ylen toimittaja oli saanut potkut 30 vuoden uran jälkeen. Satanen kuukaudessa talteen niin nyt olisi 36000 rahaa, jolla elää työttömyyskorvauksen kanssa mainiosti sen 5 vuotta kunnes pääsee eläkkeelle.
Ylen palkoilla? jepjep.

Millaista elämäsi on? Pelkäätkö jatkuvasti jotain pahaa tapahtuvan etkä osaa nauttia elämästä? Vai oletko se geelitukkainen sijoitusguru joka vain jemmaa rahaa eikä käytä sitä mihinkään?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muutama ylen toimittaja oli saanut potkut 30 vuoden uran jälkeen. Satanen kuukaudessa talteen niin nyt olisi 36000 rahaa, jolla elää työttömyyskorvauksen kanssa mainiosti sen 5 vuotta kunnes pääsee eläkkeelle.
Ylen palkoilla? jepjep.
No luulisi käteem jäävän 2000-3000 euroa. Jos siitä ei saa satasta syrjään niin onpa outoa.
Niinhän sitä luulisi. Kolmasosa palkasta menee suoraan veroihin ja lopuista ainakin puolet arvonlisäveroihin. Loput itse tuotteisiin ja mahdollisiin lainoihin. Joten jos edes kympin siitä saat kuukaudessa säästöön on sekin jo pieni ihme.

Eli elät yli varojesi?
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muutama ylen toimittaja oli saanut potkut 30 vuoden uran jälkeen. Satanen kuukaudessa talteen niin nyt olisi 36000 rahaa, jolla elää työttömyyskorvauksen kanssa mainiosti sen 5 vuotta kunnes pääsee eläkkeelle.
Ylen palkoilla? jepjep.
No luulisi käteem jäävän 2000-3000 euroa. Jos siitä ei saa satasta syrjään niin onpa outoa.
Helsingissä jo vuokraan kuluu puolet.
Vierailija kirjoitti:
Muutama ylen toimittaja oli saanut potkut 30 vuoden uran jälkeen. Satanen kuukaudessa talteen niin nyt olisi 36000 rahaa, jolla elää työttömyyskorvauksen kanssa mainiosti sen 5 vuotta kunnes pääsee eläkkeelle.
30 vuodessa on voinut tapahtua monta muutakin asiaa, jossa se säästetty raha on jouduttu kuluttamaan.
No voi voi.
Elämässä kuule voi sattua kaikenlaista mikä ei ole omissa käsissä.
Niin