Lue keskustelun säännöt.
Miksi kaikki eroaa? Mun kaverit, pienten lasten, vanhemmat koheltaa kuin teinit :(
03.09.2011 |
Ihmiset, joiden luulin oikeasti olevan fiksumpia. Sitten vanhemmat tappelee, kumpi joutuu ottamaan viikonloput, että toinen pääsee baariin :o Tai sitten pukataan muksu mummolaan...
Kyseessä noin 25-30 v pariskunnat. Osalla lapset alle 1 vuotiaita :/ Säälittää pienet, vaikka en epäile etteikö heitä hoidettaisi hyvin...
Asia ei minulle kuulu, mutta ihmettelen, mikä teini-ikä näihin nyt on iskenyt. Tiedän ainaki 7 eropariskuntaa ja kaikilla sama meininki.
Kommentit (49)
Mitä järkeä silloin sinnitellä suhteessa, jossa kaikki kärsivät riitelystä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nämä eroavat ovat 30-35 vuotiaita. Perustelut ovat tyylillä "en jaksa katsella tätä tylsyyttä enää", "arki on tylsää ton kanssa" yms.
Mitä järkeä silloin sinnitellä suhteessa, jossa kaikki kärsivät riitelystä?
Mitä järkeä silloin sinnitellä suhteessa, jossa kaikki kärsivät riitelystä?
Mutta kaikilla tuntuu biletys olevan numero 1 mielessä. Jokainen pariskunta on eronnut lapsen ollessa reilusti alle 1-vuotias... Vaikea käsittää, miten he yhtäkkiä kaikki ovat alkaneet riidellä. Vaikka kai sekin on mahdollista...
Ap
Mitä järkeä silloin sinnitellä suhteessa, jossa kaikki kärsivät riitelystä?
Mutta kaikilla tuntuu biletys olevan numero 1 mielessä. Jokainen pariskunta on eronnut lapsen ollessa reilusti alle 1-vuotias... Vaikea käsittää, miten he yhtäkkiä kaikki ovat alkaneet riidellä. Vaikka kai sekin on mahdollista...
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
hankkia lapsia sitten kun viihtyy kotona. ei se lapsi rikki mene jos silloin tällöin hoidossa mutta jos arki ei maistu niin ei lapsia sitten, koska lapsi tarvitsee turvalliset rutiinit ja arkea kasvaakseen tasapainoiseksi ihmiseksi. ei seikkailua ja sekoilua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä järkeä silloin sinnitellä suhteessa, jossa kaikki kärsivät riitelystä?
Mutta kaikilla tuntuu biletys olevan numero 1 mielessä. Jokainen pariskunta on eronnut lapsen ollessa reilusti alle 1-vuotias... Vaikea käsittää, miten he yhtäkkiä kaikki ovat alkaneet riidellä. Vaikka kai sekin on mahdollista... Ap
- kun mies ja nainen menevät naimisiin, nainen toivoo muuttavansa miehensä omien toiveidensa mukaiseksi ja kun niin ei käykään, nainen pettyy ja suuttuu ja paskahan se mies sitten on kun ei muuttunutkaan
- mies taas pelkää kuollakseen, että nainen muuttuu sillä mies haluaa että nainen pysyy ainaikuisestiforver sellaisena neitsythuoramorsmaikkuna kuin oli naimisiin mentäessä. Ja voi sentään kun se nainen sitten kuitenkin muuttuu, niin mies pettyy ja tietysti myös suuttuu koska eihän vaimon pitänyt muuttua!
Eikös tuossa ole aika hyvä lähtökohta? kumpikaan ei ole saanut mitä on halunnut vaikka just sen takia on mennyt naimisiin että avioliitonhan piti turvata just ne asiat mitä mies/nainen halusi. Heitä on petetty!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En minä ainakaan sitä mihinkään kirjoittanut. Ymmärrän, että haluavat käydä ulkona ja niin minäkin silloin tällöin. En ymmärrä, miksi _Jokaisesta_ viikonlopusta pitää tapella, että kumpi pääsee. Muutenkin meno aika hurjaa, uusia miehiä/naisia jne. vaikka erosta aikaa esim. yhdelläkin pariskunnalla vasta 1 kuukausi.
Ap
No jos ei vaikka pysty elämään sen puolison kanssa ja riitaa on koko ajan. Mitä järkeä silloin sinnitellä suhteessa, jossa kaikki kärsivät riitelystä?
pitkään liittoon kuuluu myös niitä huonoja kausia. Ja erityisesti silloin kun on pieniä lapsia ja elämän ruuhkavuodet ovat päällä.
Meillä mies otti ja lähti uuden nuoremman naisen matkaan juuri silloin, kuin mä oli ihan puhki arjesta, pienistä lapsista ja työstressistä. Meillä oli takana erittäin pitkä liitto, yhdessä oltiin kasvettu.
Mielestäni sekä teko että ajoitus olivat törkeitä. Toki huonoissa avioliitoissa on turha pidemmän päälle jatkaa, mutta kyllä kaikille tulee pitkissä liitoissa niitä huonompiakin kausia. Tuntuu siltä, että monet erot on ihan turhia, stressissä ja väsymyksessä tehtyjä huonoja päätöksiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No jos ei vaikka pysty elämään sen puolison kanssa ja riitaa on koko ajan. Mitä järkeä silloin sinnitellä suhteessa, jossa kaikki kärsivät riitelystä?
pitkään liittoon kuuluu myös niitä huonoja kausia. Ja erityisesti silloin kun on pieniä lapsia ja elämän ruuhkavuodet ovat päällä.
Meillä mies otti ja lähti uuden nuoremman naisen matkaan juuri silloin, kuin mä oli ihan puhki arjesta, pienistä lapsista ja työstressistä. Meillä oli takana erittäin pitkä liitto, yhdessä oltiin kasvettu.
Mielestäni sekä teko että ajoitus olivat törkeitä. Toki huonoissa avioliitoissa on turha pidemmän päälle jatkaa, mutta kyllä kaikille tulee pitkissä liitoissa niitä huonompiakin kausia. Tuntuu siltä, että monet erot on ihan turhia, stressissä ja väsymyksessä tehtyjä huonoja päätöksiä.
nyt vaan tuntuu olevan niin, että nykyajan vanhemmat eivät jostaikin syystä kestä vauva-/pikkulapsiarkea. Ei kestetä sitä että vauva muuttaa elämän. Riidellään joka asiasta, sitten todetaan että parempi erota kuin riidellä, ja sitten riidellään lapsenhoitovuoroista. Surullista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
nyt heti kärkeen sanon, että osa eroista on kyllä ihan perusteltuja. Miksi tosiaan sinnitellä parisuhteessa jossa ei toivoakaan olla onnellinen.
Eron syitä on siis monia, mutta tätä tiettyä suuntausta olen itsekin ihmetellyt.
Osa meidänkin tutuista eroavista perheistä kuuluu tähän ryhmään, jossa eron syyksi ihan suoraankin sanotaan, että on niin tylsää, ei jaksa olla kotona ja taustalla järjetön valtataistelu siitä, kumman "vuoro" on käydä baarissa, kuntosalilla, leffassa, kalastusreissulla tai muuten vaan hengailemassa ILMAN lapsia.
Valtataistelu alkanut heti kun lapsi on syntynyt. EI haluta luopua mistään, vaan elämän pitäisi jatkua samanlaisena itsekkäänä oman itsensä hyysäämisenä ja lapsi onkin sitten "riesa ja pallo jalassa". Tehdään sairasta vaihtokauppaa jokaisesta arkiillasta ja varsinkin viikonlopuista, jatkuva narina kaikille jotka jaksavat kuunnella siitä, kuinka toinen on nyt saanut ainakin sen ja sen illan enemmän "vapaata" ja lopulta seurauksena on se ero. Sitten alkaakin uusi taistelu siitä kuka hoitaa lasta viikonloput kun kummatkin vanhemmat haluaa tehdä sitä ja tätä mihin lapsi ei sovellu mukaan.
Oikeastaan, eniten ihmettelen sitä, miksi nämä ihmiset lisääntyvät, eivätkö he todella tajua etukäteen, että lapsen saaminen on myös luopumista. Luopumista omasta ajasta, tietystä itsekkyydestä. On se pieni ihminen joka vaatii läsnäoloa, aikaa ja huolenpitoa.
Loppujen lopuksi se aika kun lapsi/lapset on pieniä on niin lyhyt, kyllä sitä sitten taas ehtii niitä omia juttuja tehdä kun lapset on isompia. Joillekin se muutamakin vuosi vaan tuntuu olevan liikaa. Mitään ei haluta muuttaa entisestä ja lapsi on sitten se joka siinä kärsii.
- kun mies ja nainen menevät naimisiin, nainen toivoo muuttavansa miehensä omien toiveidensa mukaiseksi ja kun niin ei käykään, nainen pettyy ja suuttuu ja paskahan se mies sitten on kun ei muuttunutkaan
- mies taas pelkää kuollakseen, että nainen muuttuu sillä mies haluaa että nainen pysyy ainaikuisestiforver sellaisena neitsythuoramorsmaikkuna kuin oli naimisiin mentäessä. Ja voi sentään kun se nainen sitten kuitenkin muuttuu, niin mies pettyy ja tietysti myös suuttuu koska eihän vaimon pitänyt muuttua!Eikös tuossa ole aika hyvä lähtökohta? kumpikaan ei ole saanut mitä on halunnut vaikka just sen takia on mennyt naimisiin että avioliitonhan piti turvata just ne asiat mitä mies/nainen halusi. Heitä on petetty!
henkilön kanssa koko elämäänsä. Maailman on täynnä ihania miehiä! Kannattaa ottaa ilo irti, kerran täällä vaan eletään!
nyt heti kärkeen sanon, että osa eroista on kyllä ihan perusteltuja. Miksi tosiaan sinnitellä parisuhteessa jossa ei toivoakaan olla onnellinen.
Eron syitä on siis monia, mutta tätä tiettyä suuntausta olen itsekin ihmetellyt.Osa meidänkin tutuista eroavista perheistä kuuluu tähän ryhmään, jossa eron syyksi ihan suoraankin sanotaan, että on niin tylsää, ei jaksa olla kotona ja taustalla järjetön valtataistelu siitä, kumman "vuoro" on käydä baarissa, kuntosalilla, leffassa, kalastusreissulla tai muuten vaan hengailemassa ILMAN lapsia.
Valtataistelu alkanut heti kun lapsi on syntynyt. EI haluta luopua mistään, vaan elämän pitäisi jatkua samanlaisena itsekkäänä oman itsensä hyysäämisenä ja lapsi onkin sitten "riesa ja pallo jalassa". Tehdään sairasta vaihtokauppaa jokaisesta arkiillasta ja varsinkin viikonlopuista, jatkuva narina kaikille jotka jaksavat kuunnella siitä, kuinka toinen on nyt saanut ainakin sen ja sen illan enemmän "vapaata" ja lopulta seurauksena on se ero. Sitten alkaakin uusi taistelu siitä kuka hoitaa lasta viikonloput kun kummatkin vanhemmat haluaa tehdä sitä ja tätä mihin lapsi ei sovellu mukaan.Oikeastaan, eniten ihmettelen sitä, miksi nämä ihmiset lisääntyvät, eivätkö he todella tajua etukäteen, että lapsen saaminen on myös luopumista. Luopumista omasta ajasta, tietystä itsekkyydestä. On se pieni ihminen joka vaatii läsnäoloa, aikaa ja huolenpitoa.
Loppujen lopuksi se aika kun lapsi/lapset on pieniä on niin lyhyt, kyllä sitä sitten taas ehtii niitä omia juttuja tehdä kun lapset on isompia. Joillekin se muutamakin vuosi vaan tuntuu olevan liikaa. Mitään ei haluta muuttaa entisestä ja lapsi on sitten se joka siinä kärsii.
Jotakuinkin näin se varmaan menee... Onko meidän ikäpolvi jotenkin kärsimätöntä sakkia, tiedä häntä. Lapset on pieniä vain hetken, itse en malttaisi olla viikonloppua erosta 11 kuukautisestani. Olen kuulemma kavereitteni mielestä hullu, kun en lähde bilettämään ja vie lasta mummolle, joka mielellään hoitaisi. Mies kyllä menee melkolailla samalla kaavalla, kuin ennen lastakin. Suon sen hänelle, miesgeenit ;)
Ap
että totta kai elämä muuttuu, kun lapsi syntyy.
Mies jatkoi elämäänsä kuten ennenkin. Siinä vaiheessa, kun kaipasin omaa aikaa ihan nukkumiseen, ei järjestynyt edes sitä. Joten aloin kiinnittää tarkemmin huomiota miehen menoihin ja vaatia tasapuolisuutta. Hän ei ollut valmis joustamaan, ja erosimme.
nyt heti kärkeen sanon, että osa eroista on kyllä ihan perusteltuja. Miksi tosiaan sinnitellä parisuhteessa jossa ei toivoakaan olla onnellinen.
Eron syitä on siis monia, mutta tätä tiettyä suuntausta olen itsekin ihmetellyt.Osa meidänkin tutuista eroavista perheistä kuuluu tähän ryhmään, jossa eron syyksi ihan suoraankin sanotaan, että on niin tylsää, ei jaksa olla kotona ja taustalla järjetön valtataistelu siitä, kumman "vuoro" on käydä baarissa, kuntosalilla, leffassa, kalastusreissulla tai muuten vaan hengailemassa ILMAN lapsia.
Valtataistelu alkanut heti kun lapsi on syntynyt. EI haluta luopua mistään, vaan elämän pitäisi jatkua samanlaisena itsekkäänä oman itsensä hyysäämisenä ja lapsi onkin sitten "riesa ja pallo jalassa". Tehdään sairasta vaihtokauppaa jokaisesta arkiillasta ja varsinkin viikonlopuista, jatkuva narina kaikille jotka jaksavat kuunnella siitä, kuinka toinen on nyt saanut ainakin sen ja sen illan enemmän "vapaata" ja lopulta seurauksena on se ero. Sitten alkaakin uusi taistelu siitä kuka hoitaa lasta viikonloput kun kummatkin vanhemmat haluaa tehdä sitä ja tätä mihin lapsi ei sovellu mukaan.Oikeastaan, eniten ihmettelen sitä, miksi nämä ihmiset lisääntyvät, eivätkö he todella tajua etukäteen, että lapsen saaminen on myös luopumista. Luopumista omasta ajasta, tietystä itsekkyydestä. On se pieni ihminen joka vaatii läsnäoloa, aikaa ja huolenpitoa.
Loppujen lopuksi se aika kun lapsi/lapset on pieniä on niin lyhyt, kyllä sitä sitten taas ehtii niitä omia juttuja tehdä kun lapset on isompia. Joillekin se muutamakin vuosi vaan tuntuu olevan liikaa. Mitään ei haluta muuttaa entisestä ja lapsi on sitten se joka siinä kärsii.
Itsekkyyttä tuo lähinnä on - ja kypsymättömyyttä. Mä en voi kuin sääliä niitä lapsiraukkoja, jotka on pökätty tällaisten ihmisten huteraan liittoon :(. Miksi niitä lapsia pitää alkaa vääntämään, kun se mies on niin huono ja suhde on niin tylsä? Eikö vois nää ihmiset elää vaan seurustelusuhteessa ja jättää sen perheen perustamatta?!
Mä luulen, että tulevaisuudessa tulee olemaan aika lailla ongelmia näiden lasten kanssa. Ovat vielä epävakaampia kuin vanhempansa ja normaalin parisuhteen ja normaalin perhe-elämän malli puuttuu :(
jotka yhtäkkiä kokekvatkin elämän olevan ihan takana ja menetetty ja tylsää ja puolisoakin pitää vaihtaa paremman toivossa. Moni ei ymmärrä, että tuo ikäkriisi kuuluu lähinnä asiaan. Nelikymppisenä on taas hyvä olla.